Niin iloinen kotini nykytilasta olen, että pakko avautua :)
En ole ollut koskaan kamala hamstraaja, mutta toki paljon on tullut säästettyä tavaraa ajatuksella "jos tätä sitten joskus tarvisi" tai "en raaski poiskaan heittää". Kotimme on kaksikerroksinen 93 neliöinen rivitalo: huoneet hyvän malliset (neliönmuotoiset, ei pitkiä tai muuten hankalanmallisia) ja perheessä vanhempien lisäksi kaksi lasta.
Lasten myötä tavaraa on tullut toki talouteen lisää ja vaikka yleisilme on aina kotona pysynyt siistinä, alkoi viitisen vuotta kodissamme asuttuamme kaappien sisäinen kaaos ahdistaa. Kaapin oven kun avasi, niin roinaa riitti. Sama varastossa. Sitten jokin napsahti päässä ja moinen kaappiahdistus riitti.
Niinpä aloin kaksi vuotta sitten systemaattisen tavaroiden vähentämisen sitä mukaan kun aikaa moiselle oli lasten ja töiden ohella. Kaksi vuotta myöhemmin olen nyt loppusuoralla; kiertoon/hävitykseen/lahjoitukseen on lähteneet kaikki turhat astiat, kirjat, DVD:t, lelut, lehdet, petivaatteet (joita oli kymmeniä), vaatteet, kengät, vempeleet ja sisustuskrääsä. Apuna UFF, kirppis, jätelava jne.
Sitä mukaan kun turhaa tavaraa on saanut kannettua kotoa pois ja tavaravirta kotiinpäin on tyrehtynyt huomattavasti (ei tule enää ostettua heräteostoina vaatteita, jotka kuitenkin sitten jäävät käyttämättä tai turhaa sisustusrompetta ihan vain kun "se on niin kiva") olen tajunnut olevani sielultani sopivasti-minimalisti.
Kaikki tämä turhasta luopuminen on helpottanut kodin siistinä pitämistä valtavasti; kaikelle on nykyään oma väljä ja selkeä paikkansa. Pientä säätöä arjen sujumiseksi vielä tarvitaan, mutta enää tämä säätö ei tunnu enää ylitsepääsemättömältä urakalta. Kotiinkin on mukava tulla, kun ei ole aina räjähtänyt eteinen vastassa.
Oma vinkkini lapsiperheille olisikin turhan tavaran karsiminen. Sitä kautta elämä helpottuu kummasti, siivous sujuu nopeasti ja ainakin meillä perheen äitikin on paremmalla päällä.
Lapsiperheen siistinä pysyvä koti
1
234
Vastaukset
- lastenleikkiä
Komppaa täysin sanomaasi. Itse olen tässä alkanut pikkuhiljaa kasvamaan aikuiseksi ja kaikki turha roina on puolenvuoden sisällä mennyt kirppiksille tai sitten olen tehnyt vanhasta ja kauniista vielä uutta. Vanhoista pitkistä verhoista tuli juuri parivuodesänkyyn hämmentävän hieno päiväpeitto itsetehdyksi ja pari koristetyynyäkin tuli pienellä vaivalla tehtyä. Pöytäliinoja on tullut tehtyä ja tuolityynyille päällisiä jne. Koristeitakaan hyvällä tuurilla ei tarvitse ostaa kun ne voi irrottaa vanhoista vaatteista ja koruista. Kannattaa kannustaa lapsia myös luovaan ajatteluun. Sekin opettaa säästämään rahaa ja on todella palkitsevaa, kun ei tarvitse osata kuin vähän käyttää maalaisjärkeä ja ompelukonetta. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2843525Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell221958Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.431615- 841461
- 1431149
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.811144- 811054
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.93947Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.210821Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61747