Miten kertoa äidille? NinjaHitler vuotaa Demissä

"Olen siis 17 vuotias, mieltäni painaa monet asiat mutta en koskaan ole uskaltanut ottaa niitä puheeksi kenenkään kanssa. Varsinkaan nyt, kun suvussamme on tapahtunut kaikenlaista ikävää, en haluaisi olla vain lisävaivaa kenellekkään. Mulla on ollu paha olla jo yläasteellakin, ja joskus käyttäydyn itsetuhoisesti. Viime yönä alkoi kauheesti ahdistaa ja pitkän tauon jälkeen viiltelystä (olen yrittänyt lopettaa) tuntui että ei ole muuta pakotietä ahdistuksesta, kuin viiltäminen. kun katsoin kättäni huomasin että viilto jonka tein olikin syvempi mitä olinkaan suunnitellut, ja säikähdin aivan kamalasti. ja olen vieläkin melko säikähtynyt tuosta. se oli kuitenkin eräänlainen herätys mulle, että en vaan enää pärjää näiden ajatusteni kanssa, pakko kertoa jollekkin ja hakea apua. menisin koulun terkkarille, mutta hän ei ole paikalla kuin harvoin. viikonloppuna menen kotiin, joten olen ajatellut kertoa äidilleni. en kuitenkaan nyt oikein tiedä, että miten asian ottaisin puheeksi, tai miten yleensäkkään kertoisin pahasta olosta jotenkin sulavasti. en haluaisi vain töksäyttää kaikkea mitä mielessä liikkuu. muutenkin jännittää äidin reaktio...

vinkkejä, että miten asian voisi ottaa puheeksi? ja onko teillä omia kokemuksia perheen reaktiosta tämmöiseen/säilyikö teidän suhde vanhempiin tai sisaruksiin ihan samanlaisena?

NinjaHitler / Demi.fi
2073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

On Se säälittävä tukiaisvesa

Äänestä

NO MUN MIELESTÄ TOI NÄYTTÄÄ TOSI PAHALTA NIMITTÄIN KIRJOITUKSESSASI ON VAIN ALUSSA LAINAUSMERKKI
NIIN JOPPE NYT NÄYTTÄÄ ET HALUAISIT KERTOA TUON OLEVAN JONKUN MUUN KIRJOITUS JA SUUNNATTOMAN HÄPEÄN TUNTEEN NIMISSÄ HALUAISIT ESITTÄYTYÄ TÄYSIN NIMETTÖMÄNÄ MUTTA SEHÄN EI ONNISTUNUT ...VAI MITÄ JOPPE
MÄ HALUAN KANNUSTAA SUA ROHKEESTI JUTTELEE "NETTI SAAPPAAN" KANS JA KERTOON HUOLISTAS MYÖS "PIRKKO PAPILLE"
JA JOS AHISTAA LISÄÄ NII SOITTAA MYÖS NUORTEN AUTTAVAAN PUHELIMEEN
ÄLÄ NY SÄIKÄHDÄ MUT ÄITESTÄS NY EI TAIDA OLLA APUU
KIINNITÄ RUOKAVALIOO HUOMIOO JA PARII VIIKKOOO ÄLÄ KÄYTÄ FAIRIA JA KORKEE VERENPAINEES TAKIA NI PYSY HETKI POIS TÄÄLTÄ AIKUISTEN KESKUSTELUPALSTALTA
JA KU MITTAATTE MIEHISYYTENNE PITUUTTA MUITTE NUORIE KANS NI ÄLÄ PETY KYLLÄ SE VIÄ KASVAA
PIKAISTAMIEHISTYMISTÄ TOIVOOPI
POHJOISEN PIENVILJELIJÄ

Äänestä
  • JOPPEAHAN PIRÄIS AUTRAAHAN ZYKOLOGILL, NIIR PAHAASTRIHIN SIL O MAATALOUS IHANROINTRIAHAN KOMIOOTRA KOHTRAAHAN,, NOOR JOPPE EIR KOSKRAHAN KEHIITRY YHTRÄ KOMEEKS JA AHREERAKS,,,:(((

    Äänestä

Tweettaja NinjaHitler pakoilee Demi-sanomisiaan... on kuulemma saanut jo lääkityksenkin vaivoihinsa, mutta ei näemmä auta kuten palstaqta huomaa

Äänestä
  • JOO EI JOPEILLE MIKÄÄ AUTA

    Äänestä

Ja tää nössösössö vinkuu pää punaisena täällä ja twitterissä....

Äänestä
  • OIJOIJOII,, JOPPEA PELOTRAAHAN,,,:)))))))))))

    Äänestä

  • pieni äidin poikanen...navettarakastaja

    Äänestä

  • NOOR, JOPPE SELKREESTRIHIN KIIHROROORUUHUT,,,:(((

    Äänestä

dumpataan kutsunnoissa, c-paperit elätin lapsoselle

Äänestä
  • MEEKKÖ HOKKIKSEE MUT KUULE RYNKYL 98/100
    VAPISEEKO KÄET

    Äänestä

  • ottiks ne sut inttiin???... huhhuh..kaikki pahvit menee läpi nykyään

    mutta kyllä palvelus sulta vielä kesken jää... teijän sukuvika niinkus tiät

    Äänestä

  • isänjäljiss kirjoitti:

    ottiks ne sut inttiin???... huhhuh..kaikki pahvit menee läpi nykyään

    mutta kyllä palvelus sulta vielä kesken jää... teijän sukuvika niinkus tiät

    MITÄ HELVETTIÄ ET SÄÄ MULLE SUKUA O

    Äänestä

  • HERRAKERSANTTI kirjoitti:

    MITÄ HELVETTIÄ ET SÄÄ MULLE SUKUA O

    oot äpärä, eks viel tiiä??

    Äänestä

  • perintöjakoon kirjoitti:

    oot äpärä, eks viel tiiä??

    KYL SE NII NOTTA ET SINÄHÄ MU VELJENI O KU O ERI ÄITIHI MUT SULLAHA VAA E OO SE TIAROSSAHA...MAHRAAAKKO ISÄSKÄ TIÄTÄHÄ

    Äänestä

  • NOTTANÄI kirjoitti:

    KYL SE NII NOTTA ET SINÄHÄ MU VELJENI O KU O ERI ÄITIHI MUT SULLAHA VAA E OO SE TIAROSSAHA...MAHRAAAKKO ISÄSKÄ TIÄTÄHÄ

    sä oot vain maalaisäpärä

    Äänestä

  • :))))))))) NOOR, SE AINRAAHAN VOITRAAHAN KÖYRÄÄHÄN KAUPRUNKILAASEHEN,,:)))))

    Äänestä

  • OIOJOIJOOOIII kirjoitti:

    :))))))))) NOOR, SE AINRAAHAN VOITRAAHAN KÖYRÄÄHÄN KAUPRUNKILAASEHEN,,:)))))

    Luuleks perviväs... sua käytetähän vain hommiin

    Äänestä

  • Nukuthometalooski kirjoitti:

    Luuleks perviväs... sua käytetähän vain hommiin

    NII SINÄHÄ ET O PÄIVÄÄKÄ TÖITÄ TEHNY

    Äänestä

Ei auta tuet kun on rutsatut aivot, geenit vie voiton.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Riittääköavohoito kirjoitti:

"Olen siis 17 vuotias, mieltäni painaa monet asiat mutta en koskaan ole uskaltanut ottaa niitä puheeksi kenenkään kanssa. Varsinkaan nyt, kun suvussamme on tapahtunut kaikenlaista ikävää, en haluaisi olla vain lisävaivaa kenellekkään. Mulla on ollu paha olla jo yläasteellakin, ja joskus käyttäydyn itsetuhoisesti. Viime yönä alkoi kauheesti ahdistaa ja pitkän tauon jälkeen viiltelystä (olen yrittänyt lopettaa) tuntui että ei ole muuta pakotietä ahdistuksesta, kuin viiltäminen. kun katsoin kättäni huomasin että viilto jonka tein olikin syvempi mitä olinkaan suunnitellut, ja säikähdin aivan kamalasti. ja olen vieläkin melko säikähtynyt tuosta. se oli kuitenkin eräänlainen herätys mulle, että en vaan enää pärjää näiden ajatusteni kanssa, pakko kertoa jollekkin ja hakea apua. menisin koulun terkkarille, mutta hän ei ole paikalla kuin harvoin. viikonloppuna menen kotiin, joten olen ajatellut kertoa äidilleni. en kuitenkaan nyt oikein tiedä, että miten asian ottaisin puheeksi, tai miten yleensäkkään kertoisin pahasta olosta jotenkin sulavasti. en haluaisi vain töksäyttää kaikkea mitä mielessä liikkuu. muutenkin jännittää äidin reaktio...

vinkkejä, että miten asian voisi ottaa puheeksi? ja onko teillä omia kokemuksia perheen reaktiosta tämmöiseen/säilyikö teidän suhde vanhempiin tai sisaruksiin ihan samanlaisena?

NinjaHitler / Demi.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu