Matematiikka sotella

AMK:hon mun on turha edes hakea, sillä esim. sairaanhoitajan ammatissa joutuisinkin huolehtimaan lääkkeiden määristä, kun taas lähihoitajat taas antaa sen lääkkeen potilaalle, mikä on määrättykin. Tosin tämähän taitaa riippua paikastakin, pienissä paikoissa kuulemma lähihoitajat joutuu huolehtimaan niistä määristä.

Onhan joissakin ammatillisissa erityisoppilaitoksissakin soten opiskelu mahdollista, ja siellähän on tosin vaan kokonaan yksiöllistetty opetus ja erot normaaliopetukseen on suuret. En itse tarvitse kokonaan yksiöllistettyä opetusta, koska vain matematiikka tuottaa mulle vaikeuksia. Jätän siis tuollaiset niille, jotka enemmän tukea tarvitsee.

Matemaattinen oppimisongelma on mulle enimmäkseen hidaste kuin este (tosin matematiikon uraa ei pidä mun tavoitellakaan). Ammattikoulun ensimmäisenä vuonna mun oli vaikea hahmottaa vaa'an näyttämiä lukuja punnitessani raaka-aineita (tyylin 100 kg tarkoittaa vaa'an näytössä kiloa). Onnistuin kuitenkin vaikeuteni voittamaan muutamassa kuukaudessa, jolloin aloin jo hahmottamaan koko asian.

Jaa, en ole oikein lukutoukkia. Kokeisiin lukeminen tuotti mulle vaikeuksia, koska en pysty pientä tekstiä lukemaan kirjasta. Ja lukeminen on mulle niin rankkaa puuhaa rivien hyppiessä, eikä lukemani teksti jää päähän. Silmiinkin sattuu lukiessa.

Huonoimmat numerot oli peruskoulussa kutosia. Englantia ymmärrän luettuna. Keskiarvo oli seiskan paikkeilla. Pistin tämän kaiken tyhmyyden ja laiskuuden piikkiin. Matematiikkaa opettanut erityisopettaja oli sitä mieltä, että itsetunnossani olisi kehitettävää. Nyt kun olen asiaa miettinyt, niin hän on ollut oikeassa. Mä niin helposti luovutan, enkä ole ikinä luottanut omiin kykyihini, en edes yrittänyt. Aina vain väitin, etten osaa. Kaiken mielenkiintoisen kyllä opin, ja lempiaineitanihan oli peruskoulussa historia, äidinkieli ja yhteiskuntaoppi, joista sainkin kasit. En saanut alaikäisenä vinkkejä ja kannustusta vanhemmiltani, ehkä sekin on saanut ajattelemaan, ettei musta ole mihinkään, koska olen vähän erilainen. Tunenkin jopa välillä olevani perheeni alempiarvoisin.

Peruskouluaikoja miettiessäni olen huomannut sen, että asiat rekisteröityy helpommin päähäni keskustelemalla asioista. Perustieto on mulla hallussa, enkä usko, että sillä pärjää sos. työntekijä tai muu akateemisesti koulutettu. Pitää vissiin siinäkin hommassa olla huippuälykäs. Oma siskonihan on muuten opiskellut sosiaalityötä yliopistossa ja tiedän jotain hänen työnkuvastaansa.

Ja kaiken lisäksi pitäisi olla lukio käytynä hakeakseen yliopistoon. Aika harvinaista on se, että ammattikoulun käynyt pääsee yliopistoon.

Ammattikorkeakoulu olisi siis ainoa vaihtoehto, mihin hakea ammattikoulun käyneenä ja jos on haluja kouluttautua korkealle, mutta mitäpä sitä sinne hakea, jos matematiikka tuottaa vaikeuksia, minkä takia pitää olla sitten tukea. Perustiedoillakaan ei varmaan pärjää edes ammattikorkeakoulussakaan.

Kyseinen ala kiinnostaa ja eihän siinä mitään kamalaa ole, jos on kaksi ammattia taskussa tai useampikin.

Tällä hetkellä teen alani töitä, mutta monesti on käynyt mielessä toiseen ammattiin opiskelu. Tykkään ihmisläheisestä työstä.

Psyyke mulla kestää ja ihan perusterve olen, stressinsietokykyinenkin olen. En voi tietääkseni matemaattisilla oppimisvaikeuksillani aiheuttaa vaaraa muille. Tekeekö vaikeus yhdellä osa-alueella sitten vajaan/idiootin/epänormaalin? Vastuuta osaan myös pitää ja olen myös itsenäinenkin työntekijä.