Hei!
Suomen kansalaisena en pääse ainakaan kovin helposti suorittamaan palvelustani Yhdysvaltojen armeijassa, joten ajattelin hakeutua rauhanturvaajaksi, ovathan ne käytännössä USA:n joukkoja. Olen jo pienestä pitäen ihaillut Yhdysvaltojen uskonnon ja talouden (ja hyvän ruoan!) ympärille kietoutuvaa kulttuuria.
Itse en unohda 9/11 -iskuja ikinä, ja aion palvella rakastamaani maata niin kauan rauhanturvaajissa kunnes iskut ovat kostettu kymmenkertaisesti.
Kysyisinkin, onko täällä muita rauhanturvaamisesta, eli Yhdysvaltojen kulttuurin säilyttämistä, kiinnostuneita? Minne puolelle aiotte hakeutua?
Yhdysvaltojen ihannointi / rauhanturvaajat
NeverForget911
3
212
Vastaukset 3
- punapsepaviaani
Provoilusi on niin typön tyhmää, että tuskin itsekään olet selvillä, mitä asiaa ajat.
- alpokokonen
voit mennä yhdysvaltain kansalaisena yhdysvaltain armeijaan
- Ei_ole_yhtä_ainoaa
Yhdysvaltojen kulttuuria.
Yhdysvaltoja on myös kutsuttu "kulttuurien sulatusuuniksi" ja sen kulttuuri muuttuu jatkuvasti aina sinne päin, mistä tulee eniten ihmisiä. Tällä hetkellä eniten tulee Etelä Amerikasta, Aasiasta ja Lähi-idästä, jolloin kulttuuri omaksuu tapoja niiltä kulttuureilta.
Yhdysvaltojen uskonto?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511698Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551