Hei te kaikki muutkin äskettäin tai vähän aikaisemmin pitkästä liitosta pois potkitut!
Olen ylpeä itsestäni, kun ainakin tähän asti olen selvinyt elävänä tästä ekasta yksinäisestä joulustani. Ei se niin kamalaa ollutkaan. Kieltäydyin kaikista kohteliaista kutsuista ja päätin kokea oikein pohjia myöten, millaista on viettää joulu ilman sitä toista puoliskoa. Ihan leppoisesti on mennyt, mutta täytyy tunnustaa, että tänään vierähti muutama kyynel. Mutta haikea tunne meni nopeasi ohi. Ja en pelkää enää ensi joulua enkä muitakaan pyhiä, sillä tiedän selviäväni niistä.
Tsemppiä teille muillekin hylätyille, älkääkä antako periksi!
Olen ylpeä itsestäni, kun ainakin tähän asti olen selvinyt elävänä tästä ekasta yksinäisestä joulustani. Ei se niin kamalaa ollutkaan. Kieltäydyin kaikista kohteliaista kutsuista ja päätin kokea oikein pohjia myöten, millaista on viettää joulu ilman sitä toista puoliskoa. Ihan leppoisesti on mennyt, mutta täytyy tunnustaa, että tänään vierähti muutama kyynel. Mutta haikea tunne meni nopeasi ohi. Ja en pelkää enää ensi joulua enkä muitakaan pyhiä, sillä tiedän selviäväni niistä.
Tsemppiä teille muillekin hylätyille, älkääkä antako periksi!
Vastaukset 8
Vanhimmat
No murheet pieneneekun katsoo Pompejin viimeisiä päiviä ja ylimääräisiä uutisia,perhana ja meiksin haave viettää joulu Thaimaassa,no onneksi ei ollu rahaa,se on joskus köyhälläkin zäkää
Totta puhut, vaikka kyllä se psyykkinenkin hätä on ihan todellinen ainakin sille, joka sellaista kokee. Ehkä näitä asioita ei voi verrata. Ollaan kiitollisia, kun saamme täällä kotosuomessa asustaa.
Se vasta yksinäiseltä tuntui, kun opettelin viettämään juhlapyhiä ilman suurimman rakkauteni viinan seuraa. Tuntui siltä, että tästä ei hengissä selviä, ja jos selviääkin, niin toinen ihminen ei voi sitä tyhjyyttä koskaan täyttää. Onneksi olin väärässä.
Minullakin on ollut eka joulu yksin.Kyynel on tullut herkemmin silmäkulmaan mutta selvitty on.
Kiitollisena siitä myös että minulla oli voimia
lähteä liitosta joka ei toiminut.Nyt katelen asioita jo uudessa valossa ja nautin.
Tämä oli varmasti viimeinen joulu puolisoni kanssa. Oli kutsuttu talo täyteen, mutta vaikea oli pidätellä itkua. Rikki, rikki, meni liitto tässä joitakin aikoja sitten.
Ei ole siinä määrin ystäviä, että olisi kannatteleva verkko. Itsesuojeluna olen käynyt ammattiauttajalla, joka lienee pitänyt sentään hengissä.
Ensi joulu siis varmaan yksin. Ehkä on lähdettävä ulkomaanmatkalle.
Nyt sitä on niin kovin rikkirevitty.
Älä pelkää, kyllä sä selviät siitä, jos kerran minäkin, joka olen oikea surkimus, selvisin siitä. Tietysti on luonnollista pelätä etukäteen, mutta jos yhtään lohduttaa, niin ei se niin kamalaa olekaan.
Ja elämä alkaa ennen pitkää taas maistua, vaikket nyt sitä uskokaan.
Joo, jumalattoman "surkimukselliselta" tuntuu, jo nyt valmiiksi. Osa toivoani on toisaalta siinä, että ennalta pelättynä asiat saattavat olla pahempiakin kuin koettuina. Saisin ainakin rauhassa katsella mielileffojani, lukea mitä ja milloin haluan, chattailla tai jutella puhelimessa ystävieni kanssa, nukkua ja valvoa kuten haluan jne. Uskon, että vain jos opin tulemaan toimeen itseni kanssa, voin tulla toimeen kenenkään muun kanssa. Ja koska nyt en sitten kerran tullut, on suostuttava "uuden elämän oppikurssille". Voihan olla, että jäljellä olevat ties 30 vuotta menevät niissä merkeissä.
Niin, sehän tässä kovin juttu onkin:tulla toimeen itsensä kanssa. Sillä musta tuntuu, että sitten vasta on jotain annettavaa toiselle, kun on oppinut olemaan onnellinen itsensä kanssa ja jopa sietämään yksinäisyyttä. Minäkin hain ennen hyvää oloa toisen kautta, en osannut olla "kokonainen ihminen" itsekseni. Ja kyllä siinä taitaa vierähtää muutama tovi ennen kuin sellaisesta oppii pois. Mutta periksi ei anneta, eihän!