Olen jo pidemmän aikaa riutunut ns. kahden vaiheilla. Haluni on ollut pysyä uskovaisten mukana, mutta toinen jalkani on jo niin lujasti juurtunut maailmaan, etten enää pysty maailman houkutuksia vastaan taistelemaan. Elän tällä hetkellä hyvinkin ristiriitaista aikaa. Samaan aikaan, kun tuntuu, että olen ehkä eniten "tuntemisissa", eli seurapuheet puhuttelevat minua ja siionin lauluista ja virsistä saan voimaa, mutta samaan aikaan maailma houkutuksineen kiehtoo minua aivan liikaa!
En tiedä, olenko jakomielinen?
Ongelmani on se, että teen ihan selkeästi välillä syntiä, vaikka tiedän sen olevan meidän opetuksemme mukaan väärin. Vanhoillislestadiolaisina haluamme pysyä täysin erossa alkoholista ja tämän ajan viihteellisestä musiikista. Mutta kuitenkin nämä kaksi mainitsemaani maailman tartunnaista pitävät minua lujasti otteessaan. Alkoholin käyttöni on kohtuullista mittareiden mukaan, mutta kun uskovainen ei juo sitä yhtäkään!
Tallinna on liian lähellä ja sinne saa toisinaan liiankin halvalla lippuja. Käyn arviolta neljä kertaa vuodessa Tallinnassa juuri edullisten lippujen vuoksi. Edullisimmillaan oon käynyt Tallinnassa viidellä eurolla! Ja kalleimmillaankin olen maksanut vain kymmenen euroa. Perushintakin Eckerölinellä on varsin edullinen. Hinnat lähtee alkaen alle parista kympistä. Kesä aikaan tarjouslähtöjä ei useimkaan ole, joten olenkin käynyt tallinnassa niin talvella, keväällä, kuin syksylläkin.
Viimeksi kävin toukokuun viimeinen päivä, jolloin Tallinnassa oli varsin lämmintä jo.
Ostin todella vähän alkoholia, mutta ostin kuitenkin. Ja se vähäinenkin määrä on uskovaisena väärin!
Nyt olen menossa kuuntelemaan Eckerö Linelle Virve Rostia. En voinut vastustaa kiusausta laittaa lippua tilaukseen. Virve Rosti on tehnyt monia minullekin rakkaiksi käyneitä kappaleita kuten mm. varmasti kaikkien tunteman laulun Menolippu. Jopa äitini oon kuullut laulavan sitä. En tiedä, missä se on sen kuullut, kun äiti ei maailmallista musiikkia kuitenkaan kuuntele.
Mitä minä teen itseni kanssa? Tämä kahtiajakautuneisuus ei voi jatkua kauaa. Ehkä realistisempaa olisi jättää vanhoillislestadiolaisuus, mutta missä minä sitten kuljen. Epäuskoisena seuroihin meneminen ja varsinkin lauluihin yhtyminen on varmasti hankalampaa!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinun ongelmasi on alkoholi. Jos ihmisellä on tunne kuten sinulla "Samaan aikaan, kun tuntuu, että olen ehkä eniten "tuntemisissa", eli seurapuheet puhuttelevat minua ja siionin lauluista ja virsistä saan voimaa.", on asiat paremmin kuin sellaisilla jota ulkoisia tapoja noudattavat mutta joita sana ei puhuttele. Musiiksita on valitettavasti tullut jotakin omituista, kristinopille vierasta. Jos ihmisellä on halua laulaa virsiä ja miettiä niiden sanoja ja kuunnella seurapuheita, on minusta kyse pyhän ja Jumalan puhuttelun ja ihmisen tavallisen arjen välillä. Itse voi kuvitellekaan kuuntelevani virsiä silloin kun hoidan ihan tavallisia toimia jos ei ole aivan erityistä tarvetta niitä kuunnella voimaa saadakseen. Liian usein kuunneltuna musiikki "kuluu". siitä poistuu tuoreus. Sitä menolippua kun vähän aikaa kuuntelet tulee korvista ulos.
Haista paska
-
"Sinun ongelmasi on alkoholi"
Mistä vitusta sinä tiedät toisten tunne-elämäsi.
-
-
HOITOKOKOUSVUOSINA heitettiin saatanan haltuun jo vanha mummo,
joka jaksamistaan ei pystynyt käymään, kuin lähikaupassa,
jonka nimi oli E-liike.
-
Eli jaksamisesta aloittajalle,
käytä järkeä.
Niin käytin minäkin. > 30v seuroissa, nyt vapaa.
Puhutaan maailmasta ja maailmassa on pahaa jne.
Ei mitään pahaa ole, eikä tule.
-
Ins.
------------
Oletkojakomielinen kysyt
Jos olet pikkutytöstä lähtien jakanut itseäsi ja ruumistasiolet jakomielinen
Älä jaa itseäsi vaan säästä hänelle joka on sinulle valittu
Anna itsesi Jeesukselle Hän on saava sinut hurmion huipulle jota yksikään mies paksulla kyrvällään ei saa.
Silloin jää Tallinna ja viina
Jeesuskaan ei käynyt Tallinnassa miksi sinä kävisit ?
näin ajattelen