Gigglin'Marlin

Melkoinen pettymys on ollut tämä kohuttu Gigglin'Marlin. Kaksi kertaa olen käynyt ravintolassa ja tämä viimeinen joulupäivän vierailu oli oikea floppi.

1. Sain jonottaa melkein tunnin sisään
2. Paikka oli aivan ylitäynnä. Ihmiset olivat kuin sillipurkissa. Juomat kaatuilivat jatkuvasti päälleni ja koko ajan oli joku tönimässä selkään.
3. Juomatilauksia sai odottaa parhaimillaan melkein puolituntia. Baarimikkoja oli vain 2/tiski ja he eivät suoriutuneet urakastaan. Vanhempi baarimasa vieläpä sekoili tilausten ja vaihtorahojen kanssa. Sain juomia eteeni, joita en ollut edes tilannut...mutta enpähän niistä joutunut maksamaankaan :).Mutta yhden kerran en saanut vaihtorahojani lainkaan takaisin. Maksoin 20 euron setelillä kaksi olutta, juomat sain, mutta en vaihtorahoja. En viitsinyt ruveta siinä hässäkässä ämpyilemään asiasta sen enempää ja tyydyin kohtalooni.

Ei kannattais ottaa noin paljoa ihmisiä sisään, sillä viihtyvyys alkaa kärsiä!!!Ja palvelun laatu!!!Loistava ravintola pilaa kohta maineensa, jos hommat eivät muutu!!!!
72662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

siellä "kuulema"saa pöydillä tanssia O:,mutta en mä nyt sen tunnin jonotusta ole valmis antamaan omastani biletys illasta,kyllä niitä muitakin rafloja löytyy mis ei tartte jonotta =).MENKÄÄ KUOPIOON NIIN NÄETTE OIKEITA RAVINTOLOITA JA HINTA TASOJA!

Äänestä

... niin ei tarvitse jonottaa. mentiin kamujen kanssa puol kymmeneltä joulupäivänä eikä todellakaan tarvinnut jonottaa ja mukavan väljää oli. =)

Äänestä

juo siellä kavereinesi pussikaljaa..
1.ei tarvii jonottaa
2.voit rajoittaa asiakas määrän
3.saat juomat pikana
4.ei tarvii pelata vaihtorahojen kanssa
5.voit kieltää kavereita kaatamasta olutta niskaasi
6.tottakai rafla ottaa väkee toimiluvan verran sisään sehän on businesta !!
siis pysy kotona vältä jonot ja roiskeet etkä kärsi vittumaisista kommenteista..

Äänestä
  • Pitihän tuokin paikka käydä kattoo... Ei kyllä ymmärrä miks ihmiset jaksaa jonottaa sinne.. Itse liikenteessä ajoissa (5min jonotusta) alku ilta ihan ok. mut loppu illasta jo alko baarimikoistakin huomaa että eivät kuulu alalle. Ainakaan mun mielestä asiakaspalvelussa oleva ihminen ei asiakkaita hauku ja valitse pärstän mukaan (olin kuski eli ei voi pistää etes humalan piikkiin että omiani kuvittelen) ! Ja se lasinsirun määrä siellä..

    Äänestä

saa paikan kuin paikan tuntumaan huonolta. Törkeemmin käyttäytyviä asiakkaita tuskin on missään muualla niin paljoo.
Tosiaa pysykää siellä kotinurkassanne valittamassa ja haukkumassa omia akkojanne ja ukkojanne. Sen te osaatte.

Äänestä

sinä vanha ja haiseva pieru, olet ilmeisesti ollut varmaankín vähän väärässä paikassa. sillä minä senkin haiseva mulkku olen saanut juomani ajallaan.

Äänestä
  • Vai semmosta.. baariin kyllä kannattaa mennä ajoissa, ni ei joudu jonotteleen... jos kaikki tulee vasta 12 aikaa yöllä, ni sit raflalla ei oo kauaa aikaa myydä paljoo viinaa, tottakai sit paikka otetaan täyteen. Ja tarjoilijat oli varmaankin kiireisiä, ja siks ne ei kerenny jutteleen tai keskittyyn yhteen asiakkaaseen vaan myy ja myy ja myy... (itte ollu tosi kiirepaikas töissä) Mut rahat pitää saada ja oikee tilaus tietty. Se ny on vähintä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pettymys kirjoitti:

Melkoinen pettymys on ollut tämä kohuttu Gigglin'Marlin. Kaksi kertaa olen käynyt ravintolassa ja tämä viimeinen joulupäivän vierailu oli oikea floppi.

1. Sain jonottaa melkein tunnin sisään
2. Paikka oli aivan ylitäynnä. Ihmiset olivat kuin sillipurkissa. Juomat kaatuilivat jatkuvasti päälleni ja koko ajan oli joku tönimässä selkään.
3. Juomatilauksia sai odottaa parhaimillaan melkein puolituntia. Baarimikkoja oli vain 2/tiski ja he eivät suoriutuneet urakastaan. Vanhempi baarimasa vieläpä sekoili tilausten ja vaihtorahojen kanssa. Sain juomia eteeni, joita en ollut edes tilannut...mutta enpähän niistä joutunut maksamaankaan :).Mutta yhden kerran en saanut vaihtorahojani lainkaan takaisin. Maksoin 20 euron setelillä kaksi olutta, juomat sain, mutta en vaihtorahoja. En viitsinyt ruveta siinä hässäkässä ämpyilemään asiasta sen enempää ja tyydyin kohtalooni.

Ei kannattais ottaa noin paljoa ihmisiä sisään, sillä viihtyvyys alkaa kärsiä!!!Ja palvelun laatu!!!Loistava ravintola pilaa kohta maineensa, jos hommat eivät muutu!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu