Mitä tehdä?

Olen erään ihanan miehen kanssa samassa rakennuksessa töissä, emme siis samassa firmassa. Olen kuukauden päästä jättämässä työpaikkani ja lähden kevääksi vielä ulkomaillekin. Mitä olette mieltä, kannattaako ihastuksesta jotenkin kertoa hänelle ennen lähtöä? Hän on minua paljon vanhempi, ja olen ollut häneen toivottomasti ihastunut jo pitkän aikaa, ja tuntuukin jotenkin turhalta jos en sitä hänelle koskaan kerro.

Mutta miten se olisi paras tehdä?
-kirje?
-sanoa vain suoraan? (ei taida rohkeus riittää..)
-jokin pieni lahja?
-jokin rakkauslaulu cd:lle poltettuna?

Kertokaa mikä tuntuisi itsestänne parhaimmalta tavalta saada tietää, että pieni tyttönen on ollut ihastunut...
41305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Neuvoa. Tulen itse omassa persoonassasi ja annat kauniiden silmiesi ja vuolaan tekstisi tulla suoraan sydämestä. Minä olisin heti myyty. Kepposet, rakkaus kehiin. Toivotan onnea.

Äänestä

Minusta henkilökohtainen, avoin ja asiallinen keskustelu kaikessa rauhassa olisi kaikkein miellyttävin tapa.

Äänestä

Kohtaatte jossain rakennuksessa päivittäin, kun kerran olet ehtinyt ihastumaankin? Keksi jostain puhuttavaa, ilmasta, uutisista mitä nyt mieleen tulee. Jos ei ihastuksesi näytä innostuvan, niin miksi kertoa? Mutta jos innostuu, niin kyllä se siitä eteenpäin menee... Onhan sulla kuukausi aikaa... Ehkä se tunnustuskin irtoaa ihan itsekseen... :) Ja jos hyvinkin menee, saat maili- / puhelinkaverin kevääksi. :)

Äänestä

Jos pystyt esittämään asiasi paikassa, jossa ei tarvitse tuntea itseänsä vaivautuneeksi, voit sanoa asiasi henkilökohtaisesti. Kirje on samalla henkilökohtainen ja samalla "turvallinen" tapa ottaa esim. anonyymisti yhteyttä. Ehkä kannattaisi hieman "pedata" asiaa antamalla vihjeitä, kuten em. lahjalla. Tällöin miehen huomio on jatkoa varten kiinnitetty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttönen pieni kirjoitti:

Olen erään ihanan miehen kanssa samassa rakennuksessa töissä, emme siis samassa firmassa. Olen kuukauden päästä jättämässä työpaikkani ja lähden kevääksi vielä ulkomaillekin. Mitä olette mieltä, kannattaako ihastuksesta jotenkin kertoa hänelle ennen lähtöä? Hän on minua paljon vanhempi, ja olen ollut häneen toivottomasti ihastunut jo pitkän aikaa, ja tuntuukin jotenkin turhalta jos en sitä hänelle koskaan kerro.

Mutta miten se olisi paras tehdä?
-kirje?
-sanoa vain suoraan? (ei taida rohkeus riittää..)
-jokin pieni lahja?
-jokin rakkauslaulu cd:lle poltettuna?

Kertokaa mikä tuntuisi itsestänne parhaimmalta tavalta saada tietää, että pieni tyttönen on ollut ihastunut...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu