Oletko kuinka avoin, kenelle mitäkin kerrot. Mistä lienee tullut sanonta "suku on pahin". Iän myötä vaikeampaa löytää uusia ihmisiä elämäänsä? Joskus niistä sukulaisista, nuoruus/lapsuus -ystävistä löytyvät ne, jotka tietää taustoja, sen myötä helpompaa. Toki elämänvarrella tapaa ihmisiä joiden kans synkkaa paremmin, sitten kiinni kuka mitenkin yhteyksiä jaksaa, viitsii pitää.
Miksi tällanen aloitus... jotakin jutunjuurta?
Miksi tällanen aloitus... jotakin jutunjuurta?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä en halua tietää sukulaisten elämästä mitään heidän henkilökohtaisia asioitaan. Olen kaikkein kiusaantunein jos joku alkaa avautumaan seksielämästään varsinkin joka ei ulkopuolisille kuulu. Ja on sitä itseltänikin koitettu udella missä mallissa se on ja arvioitu että olen puutteessakin tai välillä olen ollut huora. Ihan sen takia kun en ole uskonnollisia rituaaleja elämässäni tarvinnut. Ja kaikki ne vain toisia ihmisiä varten todistellessa niille jotain niin ei kyseltäisi yhtään mitään. Kyllä ihmiset ovat jumalattoman tyhmiä olen se todennut koko elämäni ajan.
Toinen asia on talous ongelmat sillä joka käyttää varansa järjettömästi ja elää yli varojensa maha pystyssä, tiineenä koko ajan niin en jaksa kuunnella tuntikausien valitusta köyhyydestä joku tarkoitus täyttää maata mutta ei ole varaa eikä tarkoitustakaan itse elättää elättää niitä ja mitenkä kun ei ole edes ammattia.
Suku on todellakin kaikkein pahin. Olla jonkun sairaan sukujen ohjailtavana ja arvosteltavana niin miksi ei pyristele eroon siitä pikku hiljaa niin kuin katkaisisi napanuoraa hitaasti ja varmasti tai kerta nykäisyllä helpottaisi niitäkin jotka riitelee sukunsa kanssa loputtomiin ja sairastuu sen takia, en ymmärrä.
Minulla on oma reviiri ja sinne ei helpolla kukaan pääse, ennen pääsi, haavoituin ja nykyään on suojapanssari melko kovettunut. Hyvät ihmiset pääsee lähelle. Virheitä on tarvittu erottamaan jyvät akanoista tai muuten niitä ei erottaisikaan kun pitkä elämänkokemus ja karvaiset virheet.
Tunnustan olevani ilkeä. Minua hymyilyttää suomalaisten sulkeutuneisuus, arkavarpaisuus, vahinginilo ja sen sululainen, kateus.
Olen mielestäni kulttuuriimme nähden avoin ja seurallinen ja ilkeyteni pääsee valloilleen ollessani tekemisissä jonkun avoimesti vahingoniloisen tai kateellisen henkilön kanssa.
Politiikka, uskonto ja henkilökohtainen talous sekä perhe-elämä ovat tabuja jotka joskus hersyttelevät minut ilkeilemään.
Myös tietyt sairaudet ovat "hyshys"asioita.
Minua on vaikea loukata millään keinolla. Silloin harvoin kun joku vimmastuu tölvimään minua henkilönä totean ainoastaan, että se on vain kyseisen henkilön mielipide. Tämäkin aiheuttaa kierrosten lisäystä.
Siis, kaikkinensa olen helposti lähestyttävä, tasapainoinen, elämääni tyytyväinen, valikoivan ilkeä ihminen
"Iän myötä vaikeampi löytää uusia ihmisiä elämäänsä?"
Jos näin on, niin mihin ihminen on käyttänyt koko elämänsä? Itsensä karsinaansa kasvattamiseenko? Lokeroon ja / tai aitaukseen, josta ei näe eikä kuule, huomaa eikä hoksaa, missä elämä ja maailma kulkee ja kiitää - ohi.
Kannattaisiko aukaista mieli niin suukin löytää sanat. Sekä sukulaisille että kaikille muillekin.
Miksi vaikutat hiiltyneeltä ;) Onhan avauksessa mainittu, että löytyy myös ihmisiä elämänvarrelta joiden kans helppo olla (synkkaa). Liekö sitte aikaansaamattomuutta, muuten laiskuutta että yhteydenpito jää. Ikävintä omalta kohdalta, jos on lupaillut, niistä huolimatta ei saanut aikaiseksi. Mihin kaikki aika kuluu, kun ei se pitkäksikään tule?? :/
Minkä minä voin sille että jotkut pitävät suoraa ja töksäyttävää tyyliäni milloin minäkin mitä se ei ole. Ts. en ollut hiiltynyt enkä muutenkaan kuumissani. Ymmärsin kyllä aloituksesi toisella tavalla.
Nykyihmisten elämä on aika hektistä, on menoa ja meininkiä monenlaista, työtä ja harrasteita. Kaikki eivät jaksa panostaa täysillä niitten jälkeen vielä kaikenkarvaisiin ihmissuhteisiin ja -koukeroihin. Eikö pääasia ole, että tärkeimmät pysyvät kuvioissa mukana säännöllisemmin ja muita näkee edes joskus, silloin tällöin.
"Aika lentää, tartu hetkiin." Omasta mielestäni aika ei tule pitkäksi, kun se kuluu hyvin. Ainakaan ikiliikkujalla ei ole mitään pelkoa paikoilleen jämähtämisestä.
Kun suomalaisia tulvi Irakiin
35 vuotta sitten Irakissa oltiin uudenlaisessa tilanteessa. Maahan tulvi suomalaisia miehiä. Valtaosa heistä oli nuoria ja naimattomia. Sellaisten oli helppo lähteä. Tulijoilla oli vähän koulutusta mutta runsaasti seikkailunhalua. Moni myönsikin lähteneensä rahan perässä.
Ensin heitä tuli muutamia, mutta kohta jo satoja. Sana kulki, vaikkei ollut internetiä. Irakissa on tulevaisuus! Oljyrahaa! Ja irakilaiset kuulemma toivottivat tervetulleiksi. 1970-luvun lopussa suomalaishyöky yltyi. Suomalaisia ilmeistyi kaikkialle:aluksi suuriin kaupunkeihin kuten Bagdadiin ja Mosuliin, sitten heidän parakkikyliään alkoi levittäytyä jopa keskelle autiomaata.
Vuonna 1980 Irakiin oli tullut jo parituhatta suomalaista. He eristäytyivät omiin yhteisöihinsä, joissa he saunoivat, pelasivat lentopalloa ja valmistivat erikoisia ruokiaan. Kohta yhdisteltiin tietysti perheitä. Suomalaisvaimot istuivat vaiteliaina lasten kanssa hiekkalaatikolla hirveässä kuumuudessa. Kielenopetus ei tulijoita kiinnostanut. Harvalla oli paikallisia ystäviä.
Suomalaismiesten vaalea hipiä herätti kiinnostusta Bagdadin yökerhoissa. Pelättyjä yhteenottoja paikallisväestön kanssa ei kuitenkaan tullut. Kielitaidottomina suomalaiset soveltuivat erityisesti rakennustöihin. He rakensivat ammattikouluja, maatalousoppilaitoksia, varuskuntaa, kymmenen pommisuojaa, valtavan kongressikeskuksen, kunnallistekniikkaa, virkistyskeskuksen ja ties mitä.
Kotoutuminen ei oikein onnistunut. Suomalaisten kulttuuri on niin erilainen. Mutta korostettiin, että ihan samanlaisia ihmisiä ne ovat. Suomalaisten annettiin perustaa omia koulujaan. Niissä he saivat laulaa Suvivirttään.
Anu Nousiainen HS
Työperäinen omin varoin tehty maahanmuutto on aina sallittua, ja jopa toivottavaakin. Mutta mikään muuttohyöky, joka tapahtuu toisten varoin ei ole. Kultaa voi mennä vuolemaan minne tahansa, mutta se pitää tehdä lakien ja asetusten mukaan, omin varoin.