Pääsin osastolta siis jo heinäkuun alussa (olin siellä n. 3 kk), mutta musta tuntuu etten oo parantunut vielä paljon yhtään... Tai no oon mä silleen, että syön ihan normaalisti 1800-2400 kcal päivässä, mutta ajatukset eivät ole paljoa muuttuneet.
Ennen kuin jouduin osastolle mulla oli ollut itse asiassa jo pari vuotta sellainen vaihe että ajattelin joka päivä olevani läski, ja pitäisi laihduttaa, mutta en kumminkaan sitten saanut tarpeeksi itsekuria laihtumiseen. Ja mulla tuli jaksoittain silleen että aloin laskea kaloreita ja syömään vähän kirjoittamaan kaikkea ylös mitä saan syödä ja kuinka monta kaloria, mutta sitten se vaihde meni ohi ja jatkoin aika normaalisti syömistä ja en laskenut kaloreita.
Mutta syksyllä/keväällä tapahtui jotain... Jouluna söin vielä normaalisti, mutta sitä ennen olin laihduttanut, ja joulun jälkeen aloin aika kunnolla laihduttamaan. Joka johti siihen että jouduin pakkohoitoon huhtikuussa. Ja olin laihtunut noin 12 kg alkuperäisestä painostani. Osastolla yritin myös laskea kaloreita, mutta se oli aika vaikeaa, kun en tiennyt tarkkaan paljonko kaloreita niissä ruoissa oli, mutta tiesin kumminkin koko ajan suunnilleen paljonko söin.
No, kun pääsin osastolta, niin elämä oli aika vaikeaa aluksi, mutta söin ateriasuunnitelman mukaan suunnilleen ym. Mutta nyt en ole syönyt ateriasuunnitelman mukaan ja jättänyt nutridrinkkejä pois (mun pitäisi lihoa vielä pari kiloa). Mutta nyt musta tuntuu että olen melko samassa pisteessä kuin esim. viime kesänä... Tavallaan yritän syödä normaalisti, mutta esim tänä iltana söin 2 tunnin sisällä 1250 kcal! Ja nyt mua ahdistaa ihan sairaasti... Entä jos sairastun johonkin BED:iin? Mulla on itseasiassa aina ollut tapana syödä illalla paljon ja päivällä vähän, ja nyt se sit on vissiin tullut takas... Mutta lasken edelleen joka ikisen kalorin minkä syön, mutta tunnun olevani hirveän huono anorektikko kun en yritä nyt laihduttaa... Oon muuten huijannut punnituksissa vähintään 2.5 kg koko ajan, ja oon laihtunut osastolta pääsyn jälkeen n. 3 kg. Mutta ne tietää laihtumiseni, mutta luulee että painan nyt 52.5 ja oon laihtunut 55.5 kilosta, mutta oikeasti painan 49.5...
Ääh, miks kirjoitin näin pitkän ja epäselvän viestin, mutta tässä on mun ongelmat tällä hetkellä, joihin kaipaisin neuvoa ja vertaustukea .
-Miten päästä kalorien laskemisesta eroon? En pysty olla laskematta, mutta en edes tiedä haluanko vai enkö halua päästä siitä eroon, ahdistaa liikaa...
-Tavallaan haluan parantua, mutta tavallaan en , onko neuvoja?
-Miten päästä uudestaan eroon siitä että syön liikaa illalla?
-Miten saan kontrollin takaisin? (joo, ristiriitaista, taas se, että haluanko parantua vai en)
En edes tiedä miksi kirjoitin tämän tänne, mutta halusin vain purkaa vähän mun mielessä olevia ajatuksia syömisestä ja "sairaudesta"
Ennen kuin jouduin osastolle mulla oli ollut itse asiassa jo pari vuotta sellainen vaihe että ajattelin joka päivä olevani läski, ja pitäisi laihduttaa, mutta en kumminkaan sitten saanut tarpeeksi itsekuria laihtumiseen. Ja mulla tuli jaksoittain silleen että aloin laskea kaloreita ja syömään vähän kirjoittamaan kaikkea ylös mitä saan syödä ja kuinka monta kaloria, mutta sitten se vaihde meni ohi ja jatkoin aika normaalisti syömistä ja en laskenut kaloreita.
Mutta syksyllä/keväällä tapahtui jotain... Jouluna söin vielä normaalisti, mutta sitä ennen olin laihduttanut, ja joulun jälkeen aloin aika kunnolla laihduttamaan. Joka johti siihen että jouduin pakkohoitoon huhtikuussa. Ja olin laihtunut noin 12 kg alkuperäisestä painostani. Osastolla yritin myös laskea kaloreita, mutta se oli aika vaikeaa, kun en tiennyt tarkkaan paljonko kaloreita niissä ruoissa oli, mutta tiesin kumminkin koko ajan suunnilleen paljonko söin.
No, kun pääsin osastolta, niin elämä oli aika vaikeaa aluksi, mutta söin ateriasuunnitelman mukaan suunnilleen ym. Mutta nyt en ole syönyt ateriasuunnitelman mukaan ja jättänyt nutridrinkkejä pois (mun pitäisi lihoa vielä pari kiloa). Mutta nyt musta tuntuu että olen melko samassa pisteessä kuin esim. viime kesänä... Tavallaan yritän syödä normaalisti, mutta esim tänä iltana söin 2 tunnin sisällä 1250 kcal! Ja nyt mua ahdistaa ihan sairaasti... Entä jos sairastun johonkin BED:iin? Mulla on itseasiassa aina ollut tapana syödä illalla paljon ja päivällä vähän, ja nyt se sit on vissiin tullut takas... Mutta lasken edelleen joka ikisen kalorin minkä syön, mutta tunnun olevani hirveän huono anorektikko kun en yritä nyt laihduttaa... Oon muuten huijannut punnituksissa vähintään 2.5 kg koko ajan, ja oon laihtunut osastolta pääsyn jälkeen n. 3 kg. Mutta ne tietää laihtumiseni, mutta luulee että painan nyt 52.5 ja oon laihtunut 55.5 kilosta, mutta oikeasti painan 49.5...
Ääh, miks kirjoitin näin pitkän ja epäselvän viestin, mutta tässä on mun ongelmat tällä hetkellä, joihin kaipaisin neuvoa ja vertaustukea .
-Miten päästä kalorien laskemisesta eroon? En pysty olla laskematta, mutta en edes tiedä haluanko vai enkö halua päästä siitä eroon, ahdistaa liikaa...
-Tavallaan haluan parantua, mutta tavallaan en , onko neuvoja?
-Miten päästä uudestaan eroon siitä että syön liikaa illalla?
-Miten saan kontrollin takaisin? (joo, ristiriitaista, taas se, että haluanko parantua vai en)
En edes tiedä miksi kirjoitin tämän tänne, mutta halusin vain purkaa vähän mun mielessä olevia ajatuksia syömisestä ja "sairaudesta"
Vastaukset 4
Vanhimmat
iltasyömistä voit vähentää syömäl päiväl tasasin väliajoin ja keksimäl illal jotai muuta tekemistä. En sano sulle kyllä tai ei vaan käsken sun oikeesti miettimää mitä haluut elämältäs, haluutko olla anorektikko ja miettii taas letkuis sitä kuinka lihava oot ku samaa aikaa voisit olla normaalikokonen ja nauttii ruuast ja elämäst ihan ilman mitää ahdistuksii. kaikki lähtee ihan vaa sinust jos oikeesti haluut sitä ni tee vaikka sillee et lasket kuin paljo sun kokosen kuuluis syyä suhtees kulutuksee ja yrität syödä tarpeeks... etkä aattele ku syöt jonku vaivaset 1000kcal päiväs et oot syöny liikaa vaa et vielä pitäis syyä vähä enemmän. se on varmaan vaikeeta mut en toivo mitää muutaku et käytät oikeesti aivojas sun koko elämä kysees
Moi!
Kertomuksesi kuulostaa melko paljon tutulta, koska itsekin sairastan anoreksiaa ja olin osastolla viime keväänä n. 3 viikkoa.
Mulla oli myös tosi epävarma fiilis kaikesta, kun pääsin sieltä. Kaikki se vastuu minkä hoitajat siellä otti, oli nyt melkein kokonaan taas mun harteilla. Tavallaan se oli helpottavaa, kun sain taas mahdollisuuden tarkkailla syömisiäni helpommin, mutta pelkäsin, että alkaisin laihduttamaan ja laskemaan kaloreita uudestaan. Sain osastolla sen verran etäisyyttä ja aikaa miettiä, etten halunnutkaan enää sieltä päästyäni alkaa paastoamaan niin rankasti kuin ennen osastojaksoa.
Kalorit- ne on niiiiin koukuttavia! Mulla ne on kanssa tosi vahvasti juurtunut mun päähän ja mua ärsyttää kuinka paljon ne vaikuttaa mun elämään. Kaupasta en voi ostaa mitään, ellei minulla ole tiedossa sen kaloreita. Kääntelen purkkeja ja paketteja, saan aikaa kulumaan helposti tunnin kaupassa. Haluaisin suoriutua ostoksista ripeämmin ja ostaa tuotteita spontaanisti ilman että tiedän tai koen tarvetta tietää niiden ravintosisältöjä. Mutta koska ihmisiä kehotetaan muutenkin tarkkailemaan nykyään mm. suolan ja kovan rasvan saantia, tavallaan koen kalorien laskemisen tarpeelliseksi. Vaikka minun ei tarvitsisi laskea niitä, koska minun pitäisi saada lisää painoa.
Mulla on myös toi sama pelko, että menetän kontrollin jos päästän irti tästä sairaudesta. Anoreksiamörön sylissä on vielä jotenkin turvallista olla, koska se vahtii etten ahmi tai syö jatkuvasti. Jos lakkaan laskemasta kaloreita, lakkaan samalla kontrolloimasta ja se ajatus pelottaa minuakin. Mutta terve puoleni yrittää jatkuvasti sanoa minulle, että kontrollini on vääränlaista. Oikeaa kontrollia on sellainen, että osaa kulkea jonkinlaista kultaista keskitietä, jossa ruokavalio on monipuolinen ja salliva. Ei kenenkään kannata syödä jatkuvasti karkkia ja muuta herkkua, mutta kerran pari viikossa on täysin normaalia. Yllättävät kahvihetket ovat myös normaaleja ja siellä on normaalia ottaa joku kahvin kanssa. Se ei ole kontrollin menettämistä. Se on sitä sallivuutta.
Mun on siis itsekin vaikea olla tota mieltä, mutta mun terve puoli kuiskuttelee mulle tuosta aina välillä.
Mä haluaisin parantua tästä ja olla taas se sama entinen minä, joka söi sitä mitä enemmänkin teki mieli, eikä aina viitsinyt ajatella mikä olisi terveellisintä tai vähäkalorisinta. Oikeastaan en haluaisi kalorien hallitsevan elämääni millään tavalla. Sairaus on opettanut minut elämään terveellisemmin, mutta aivan liian rajoitetusti. Haluaisin löytää keskitien, jossa söisin normaalisti mutten epäterveellisesti.
Itse olen kuvaillut tuota epävarmaa parantumisen halua risteykseksi pään sisällä. Siinä minä seison kahden tien päässä, josta toisen päässä minua houkuttelee mukaansa anoreksia ja toisessa entinen ja terve puoleni. Kumpikin "hahmo" tuo minulle omanlaistaan turvaa, nautintoa ja hyvää. On vaikeaa heittäytyä terveen järjen mukaan, koska en tunne sitä yhtä hyvin kuin anoreksiaa. Minua pelottaa ajatus hypätä tuntemattomaan.
Iltapainotteinen syöminen voi tosiaan johtua siitä, ettei syö tarpeeksi päivällä. Ravitsemusterapeutin kanssa ollaan puhuttu tästä.
Jos haluat puhua kanssani enemmän niin pistävän vaikka kikkiä. Olen 17-vuotias lukiolainen. :)
Joo, voin samaistua suhun melkein kokonaan :D Mulla ei ole kyllä kikkiä vielä, yritän ladata, mutta eka pitää saada muistikortti kännykkään.
Tiedän tunteen... Pitää vaan yrittää elää normaalia elämää ja antaa itselleen anteeksi. Älä laske kaloreita tai laita itsellesi rajoja, vaan syö vähän niin kuin muutkin, ystävät ym. Kyllä se siitä lähtee sujumaan, vaikka vaatiikin aikaa :)