Minä oon ihan vitun epäonnistunut tässä uskon kilvoittelussa, että uskokin sitten meni. Mutta halu olisi kyllä edelleen uskoa. Jumala vain ei anna siihen mahdollisuutta halustani huolimatta. Menetin uskon, kun olin niin huono, etten uskaltanut kertoa siitä, kun lankesin koulun pikkujouluissa juomaan! Alkuunhan minun ei pitänyt ottaa alkoholia lainkaan. Oli tarkoitus osallistua vain syömiseen jonka jälkeen olisin lähtenyt omille teille. Mutta kun ruokailuun sisältyi hanaoluet ja lonkerot, niin minulle tuli jostain ihmeen syystä houkutus kokeilla itekin ja siitä se sitten lähti. Otin tuopin, kohta toisenkin. Olin pienessä kivassa nosteessa. Ruokailun yhteydessä join kaksi tuopillista, mutta alkoi tanssijalkaa niin paljon vipattamaan, että menin sitten varsinaisiin pikkujouluihinkin ja ne vasta märät olikin! Seuraavana päivänä mulla oli valtava morkkis ja synnintunto! Omatunto soimasi minua, että miksi sinä teit sen.
Voimia ei riittänyt kuitenkaan kertoa erheestäni kellekään ja niin uskoni sitten pikkuhiljaa meni.
Nyt olen ollut jo neljä vuotta epäuskonen, mutta koko sinä aikana olen aika ajoin halunnut, että saisin palaamisen armon. Mutta mikä siinä on, etten siihen kykene. Olenko niin syntinen saatana kurja, ettei mulle enää armoa anneta?
Tällä hetkellä käyn seuroissa ja kuljen Jumalan lasten mukana, mutta olen tavallaan kuin ikkunan kautta tullut. Eli armon varas, jos niin voisi sanoa. Lammashuoneeseen täytyisi käydä oven kautta, ja se ovi on Herra Jeesus Kristus. Mutta kun se ei minulle aukene. Siksi tulin ikkunan kautta!
Eli kansankielellä, olen tapauskovainen. Kuljen ihan uskovaise nimellä, mutta jonka sydämessä ei asu rauha. Ihminen, joka on ulkona Jumalan valtakunnasta, mutta kulkee Jumalan lasten matkasaatossa. Minulla pitäisi olla munaa kertoa, etten ole enää uskomassa. Mutta kun ei kantti riitä siihen! Ja kun kuitenkin samaan aikaan haluaisin olla uskovainen, jota en pysty olemaan.
Voimia ei riittänyt kuitenkaan kertoa erheestäni kellekään ja niin uskoni sitten pikkuhiljaa meni.
Nyt olen ollut jo neljä vuotta epäuskonen, mutta koko sinä aikana olen aika ajoin halunnut, että saisin palaamisen armon. Mutta mikä siinä on, etten siihen kykene. Olenko niin syntinen saatana kurja, ettei mulle enää armoa anneta?
Tällä hetkellä käyn seuroissa ja kuljen Jumalan lasten mukana, mutta olen tavallaan kuin ikkunan kautta tullut. Eli armon varas, jos niin voisi sanoa. Lammashuoneeseen täytyisi käydä oven kautta, ja se ovi on Herra Jeesus Kristus. Mutta kun se ei minulle aukene. Siksi tulin ikkunan kautta!
Eli kansankielellä, olen tapauskovainen. Kuljen ihan uskovaise nimellä, mutta jonka sydämessä ei asu rauha. Ihminen, joka on ulkona Jumalan valtakunnasta, mutta kulkee Jumalan lasten matkasaatossa. Minulla pitäisi olla munaa kertoa, etten ole enää uskomassa. Mutta kun ei kantti riitä siihen! Ja kun kuitenkin samaan aikaan haluaisin olla uskovainen, jota en pysty olemaan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Etsi matkaystävä, johon voit luottaa tai voit ripittäytyä uskovaiselle papille. Tunnusta syntisi ja epäuskosi, niin rippi-isä siunaa sitten sinua. Rippivelvollisuus takaa sen, ettei asiasi lähde läviämään.
Minulla on kyllä uskovaisia kavereita ja monille oon ripittäytynytkin. Mutta kun olen niin paska, että lankean tiettyihin synteihin uudelleen ja uudelleen. Ei sellainen tietääkseni ole oikean uskovaisen merkki! Jotku puhuvat synninpeitteen käsitteestä, sekä synnin luvallisuudessa elämisestä. Minä en tieten tahoen halua elää synnin luvallisuudessa, enkä tekisi tahallaan syntiä jatkuvasti, mutta kun olen niin heikko. Tiedän sangen hyvin, että esimerkiksi rankka rokki ei ole uskovaisen korvalle ja mielelle sopivaa, mutta silti sitä tulee kuunneltua. Ja tiedän varsin hyvin myös sen, miten se musiikki vaikuttaa minuun. Rankalla musiikilla pystyy säätelee tunteita ja kaikissa tilanteissa se ei ole hyväksi. Jos omatunto soimaa voimakkaasti, sen saa helposti vaimennettua, kun laittaa ämyrit toistamaan rankkaa metallimusiikkia. Kevyt musiikki taas lisää lihanhimoja minussa. Tiedän tasan tarkkaa mistä puhun, koska niin monesti olen kevyen musiikin kautta joutunut sellaiseen syntiin, mikä pitää minua lujasti maailmassa. Esimerkiksi esiaviollinen seksi jne.
Mitä, jos katsoisit itsesi sijaan Jeesukseen?! Hän antaa Pyhän Hengen, joka johdattaa oikealle tielle. pahalainen pyrkii sinua sekoittamaan ja uskomaan muuta.
Älä mene paikkoihin, missä on mahdollista langeta. Juuri niihin paha ohjaa.
Jumalan Henki auttaa ja antaa voimaa. Pyydä sitä. Ole rehellinen ja avoin. Piilottelu ei ole oikein. Koska, joka tunnustaa syntinsä ja uskoo Jeesuksen olevan Jumalan Poika, hän pelastuu. Ole aito, puhdassydäminen ja voit iloiten jatkaa uskovan elämää.
Miksi haluaisit uskoa olemattomaan?
Vaihda joulupukkiin, se on parempi. Muistat kai kun se sentään lapsena toi lahjoja?
Miksi et pysty olemaan uskovainen? Estääkö jokin tekemästä parannusta? Epäiletkö, ettet saisi epäonnistumisiasi ja epäuskoasi anteeksi?
Maan päällä ei ole niin suurta syntistä, etteikö hänellekin armo kuuluisi, jos syntejään katuu. Anteeksiannon saa uskoa yleisestäkin saarnasta, mutta rippi voi konkretisoida sitä, että kyllä juuri Sinunkin syntisi on Jeesus sovittanut.
Jos sorrut jatkuvasti samoihin synteihin, niin kyllä sitä helposti alkaa epäilee itsekin, elänkö jo synnin luvallisuudessa, tai käytänkö rippiä synnin peitteenä. Jos en itse, niin ainakin pelkään, että muut ajattelevat niin. Mulla on vahvasti sellainen käsitys, että jos usko on oikeasti sydämellä, niin et sinä silloin jatkuvasti tule harrastaneeksi avioliiton ulkopuolisia suhteita... Minulle yhden illan jutut, tai vähän pidemmätkin ovat se suurin vitsaus. Ja pahimpana maailmassa pitäjänä pidän ehdottomasti musiikkia. Jos saisin musiikin himon pois, se ei pääsisi enää säätelemään mun tunne-elämää uskon kannalta huonolla tavalla. Ymmärrän todella kirkkaasti sen, miksi elävässä kristillisyydessä on nähty hyväksi pidättäytyä maailmallisesta musiikista. Pystyn puhumaan vanhoillislestadiolaisuudesta elävänä kristillisyytenä siitäkin huolimatta, vaikka itse en ole oikeasti siinä sisällä. Ulkoisesti kylläkin olen ja mun mielestä sekin on väärin, mutta kun olen niin heikko, ettei mulla ole munaa sitä tunnustaa julkisesti :(. Olen siis täysin lusmu. Jakomielinen mielipuoli, jolla on voimakas halu olla uskovainen ja siksi joukon mukana kulkeva, mutta kuitenkin sellainen, joka ei kykene uskomaan, ja joka ei uskalla siitä kellekään puhua. Jos puhuisin, mua saatettais alkaa pitää huijarina ja valehtelijana.. Tämä taas saattaisi johtaa siihen, että menettäisin suuren määrän minulle rakkaita ystäviä.
Tämä lisäsi ymmärrystä tilanteestasi. Sen perusteella aivan tarpeellisia kysymyksiä olet kyselemässä. Suosittelisin, että etsit yhden luotettavan rippi-isän, jolle kerrot koko tilanteesta ja myös siitä jos/kun uusia lankeemuksia tulee. Rippi-isän olisi hyvä olla elämää vähän laajemmin ymmärtävä ihminen, sillä ongelmasi ei vaikuta olevan vain syntielämä sinänsä, vaan myöskin (tunne)elämänhallinta yleensä.
Kristityn elämään kuuluu risti ja se tarkoittaa/voi tarkoittaa myös kieltäytymistä jostain asioista. Syntiä vastaan saa ja voi yrittää taistella. Merkityksellistä ei ole niinkään se, miten siinä onnistuu, vaan se, että on halu taistella syntiä vastaan ja luopua siitä. Kristuksen viaton kärsiminen ja sen käsittäminen omalle kohdalle synnyttää ja ylläpitää tuota halua. Synnin tuskissa on parempi siirtää katsetta Jeesuksen sovitustyöhön, kuin keskittyä itseruoskintaan sielunvihollisen avittamana. Jokainen uskovainen on omalla tavallaan täysin lusmu, eikä omaa mitään taivaskelpoisuutta ilman Kristusta.
Käytännössä voi olla hyödyllistä miettiä, voisiko tunne-elämää säädellä muulla tavoin kuin musiikilla, jos musiikki johtaa hallitsemattomasti vääriin asioihin. Samoin miettiä sitä, voisiko kierrettä katkaista "kesken", esim. väärään musiikkiin sortuminen veisikin vaikka juoksulenkille, eikä baariin ja seksisuhteisiin. Ihminen on heikko, mutta pysähtyminen on tarpeen, jos toistuvasti toimii itseään ja arvojaan vastaan. Omia toimintamallejaan on mahdollista muuttaa, mutta usein siinä on toisten ihmisten tuki tarpeen.
Sielunvihollinen, joka on valheen isä, yrittää pettää sanomalla, että olet liian kelvoton saamaan armoa. Mutta älä usko sitä, vaan sitä mitä Raamattu sanoo. Jeesus ei tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä. Juuri sinunkaltaisten vuoksi hän tuli, jotka näkevät omat syyllisyytensä ja ymmärtävät tarvitsevansa peastusta. Vaikka sielunviholline sanoisi mitä, usko mielummin Jumalan Sanaa. Siellä sanotaan: "Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinenja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." (1Joh.1:8-9)
Jumala ei sinua koskaan syytä ja yritä painaa alas, vaan saatana. Älä siis usko niitä valheita.
Rakas ystävä jää uskomaan syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä
siinä sitä taas tuli veeälropaskaa...jää uskomaan syntisi...!!
USKOKAA MINUUN, sanoo Jeesus.
mitenkähän sinunkin kävisi jos kerrankin julistraisit jotain Raamatunmukaista opetusta, mieti!
aloittaja ole mitään hätää. Me kaikki JUmalan lapset, maailman ainoat oikeat uskovaiset olemme tällaisia paskoja vain. Sitä kun saa paskanakin omistaa Kristuksen vanhurskauden omaksi vanhurskaudekseen.
Me kaikki olemme epätäydellisiä.
Eihän muita täydellisiä ole syntynytkään kuin tuo halvan huoran haaroista vaivoiksemme putkahtanut melperi.
saattanut putkahtaa vaivoiksemme kalliimmankin huoran haaroista. Monet valiouroksethan himoitsevat kalliita laatunaaraita. Maksavat jopa 1.200 euroa yöstä.