Suuri yleisö yleensä luulee, että etuvetoinen olisi jotenkin turvallisempi liukkaalla ajaa kuin nykyaikainen takavetoinen. Tämä ei ole totta. Takavetoisissa on erittäin hyvät ajonvakautus- ja luistonhallintajärjestelmät. 2000-luvun takavetoisella, missä nämä järjestelmät ovat, voi ajaa todella reippaasti mutkiin todella liukkaallakin kelillä ja jopa iskeä kaasun pohjaan kesken mutkan. Ei tapahdu mitään muuta kuin perä liikahtaa hiukan sivulle auton kulkusuuntaan (siis pysyen helposti oman kaistan sisällä) ja tätä kautta ajo on aivan äärirajoillakin turvallista ja lisäksi halutessaan takavetokuski saa suuremmat kaarrenopeudet. Takavetoinen auto on luonnollisesti myös ketterämpi kääntyjä, koska vetoakseleita ei tietenkään etupyörille ole ja siksi etupyörät pääsevät kääntymään suuremmassa kulmassa.
Etuvetoisissa ajonvakautuksen toleranssit eivät ole yhtä tiukat, mutta sehän on varmaa, että jos etupainoisessa etuvedossa käännät pyöriä samalla kuin isket kaasun pohjaan esim. loivassa mutkassa niin sehän puskee pientareelle.
Kuivalla takaveto on sitten aivan ylivoimainen, vai pystyykö etuvetoisella muka yhtä ketterään käytökseen kun esim. risteyksessä käännyttäessä voi kiihdyttää melko reippaastikin samalla kun etupyörät ovat vielä käännettynä. Etuvetoisella ohjelmassa olisi vain etupyörien vinkumista ja sutimisenesto puuttuu peliin. Lisäksi pito ylipäätään paikaltaan lähtiessä on parempi ja luonnollisesti myös takavetokonstruktion etuna on parempi ajettavuus. Ohjauspyörään, kun ei tunnu mitkään voimansiirron vääntömomentit eikä värinät.
Talvella etuveto saattaa olla liikkeellelähdössä hieman parempi, mutta tämä ei tule auton erinomaisuuden ja tasaisen painonjakauman kautta, vaan nimenomaan johtuu epätasaisesta painonjakaumasta ja rakenteen epäsymmetrisyydestä. Painoa, kun on etupyörillä niin se auttaa, mutta vain liukkaalla suoralla kiihdytettäessä. Ei auta etuvetoisen hienoinen pitoetu liukkaalla talvikelillä edes mutkissa, kun silloin epätasapainoisuus syö tuon edun, joka ei perustu auton erinomaisuuteen käsiteltävyyden osalta.
Neliveto ei välttämättä automaattisesti tarkoita, että auto olisi hyvä ajettava. Nelivedoissakin on useita erilaisia variaatioita erilaisissa automalleissa. Perusluonne nelivedossa, joissa suurin osa voimasta menee etupyörille (esim. Haldex, joka laajalti käytetty) on puskeva. Neliveto ei muuta sitä tosiasiaa, että auto on edelleen etupainoinen ja voimaa välitetään maksimissaankin takapyörille hetkittäisesti se 50%. Auto kiihtyy kyllä hyvin liukkaalla ja silloin varsinkin paikaltaan lähdettäessä, mutta puskeva käytös tulee esiin mutkissa tai risteyksissä. Jos painat kaasua liian aikaisin niin auto lähtee puskemaan välillä yllättävästikin. Et voi painaa kaasua kesken mutkan, vaan vasta ylitettyäsi mutkan tiukimman kohdan ja jo suoristaessasi etupyöriä. Silloin nelivetoinen auto menee nätisti ja takapyörien voima saa perän muljahtamaan hienoisesti ja auto kiihtyy mukavasti eteenpäin. Nelivetoisen käytös saattaa siis olla hyvinkin kaksijakoinen. Lisäksi nelivetoisilla autoilla ajeleville syntyy helposti liukkaalla vetopidon johdosta harhakuva, että jarrutuspito myös kasvaisi. Tämähän ei ole missään nimessä totta, vaan se on kutakuinkin sama kuin muilla ei-nelivetoisilla autoilla.
Lisäksi vielä Audin nelivedoista: Mallisarjasta A4 lähtien ylöspäin on neliveto toteutettu TorSen-menetelmällä. Perustilassa takapyörille menee 60% voimasta ja etupyörille 40%, mutta kun pitoa tarvitaan niin voimaa jaetaan erittäin joustavasti etupyörien ja takapyörien välillä. Autosta tulee hieman helpompi ajettava puskemisen suhteen ja pitoa on vielä paremmin kuin Haldexilla. Silti nelivetoisia Torsenilla varustettuja Audeja on kritisoitu taipumuksesta puskea ja aliohjata. Tähän on selvä selitys. Audeilla on painavat moottorit eikä painonjakauma silti ole ihanteellinen 50/50. Audi on yrittänyt korjata tilannetta tarjoamalla S-sarjan malleihinsa, kuten S4 ja S5, Torque vectoring teknologiaa. Torque vectoring tarjoaa hieman paremman käsiteltävyyden, koska nyt on panostettu myös takapyörien väliseen voimanjakoon ja softasta on tehty sellainen, että takapyörille tarjotaan herkemmin täysi vääntömomenttipanos. Silti jopa näissä Audin huippumalleissa, joita olen ajanut, on tämä ärsyttävä aliohjautuvuus vakiona.
Nykyään Audi on trendsettereiden suosikkiauto, mutta sehän ei tarkoita, että nämä kyseiseen pintaliitoporukkaan ymmärtäisivät yhtään mitään autojen ajettavuudesta. Yleensä vain harvoilla ihmisillä on ylipäätään kokemusta lukuisista erilaisista autoista erilaisilla vetotavoilla erilaisissa tilanteissa (kuten moottoriradalla)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ompas sepustusta hyvä ajettava mut paska vikoja saa kaupan päälle
Hahahaha itkettääkö audipoju?