Otin äsken krapularyypyn

Kahtena iltana peräkkäin on tullut otettua punkkua ja terästettyä glögiä. Aattona punkkupullokin hupeni alle tunnissa. Tänään päätin olla ottamatta, mutta kuinkas kävikään. Tähän asti jaksoin kiduttaa itseäni järkyttävän kanuunan kourissa, kunnes avasin oluen ja ihana tunne valtasi mieleni. Tiedän, että tämä on naisihmiselle liikaa, yhteensä 15 annosta kolmen päivän aikana ja tiedän, että putki jää aika helposti päälle. Varmasti otan ensi yönäkin vielä muutaman, kun olen alkuun päässy. Mutta ajattelen, että jos nyt ihan joulun kunniaksi. Yleensä otan noin 1-2 kertaa viikossa. Onko tuo mielestänne liian usein?

Mikään alkoholisti en mielestäni ole, koska pystyn suhkot helposti olemaan kuukaudenkin juomatta. 1-2 kertaa vuodessa pyrin pitämään tipattoman kuukauden. Nuorempana tuo tipaton kuukausi olisi ollut aivan mahdotonta edes toteuttaa, en yksinkertaisesti olisi siihen pystynyt. Eli välimuotoa ei ole, joko otan paljon ja monena iltana peräkkäin tai sitten olen kokonaan ottamatta. Lähinnä juon stressiin, sillä stressittömänä kautena pystyn aivan helposti pitämään juomisesta kuukaudenkin tauon. Noita stressittömiä kuukausia minulle on vaan suotu aivan liian vähän:(
3814
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

>>Eli välimuotoa ei ole, joko otan paljon ja monena iltana peräkkäin tai sitten olen kokonaan ottamatta. Lähinnä juon stressiin, sillä stressittömänä kautena pystyn aivan helposti pitämään juomisesta kuukaudenkin tauon. Noita stressittömiä kuukausia minulle on vaan suotu aivan liian vähän:( >>

Ole kokonaan ottamatta niin säästyt tuskalliselta elämältä. Joppo on niin ovela, että aina se keksii syyn juomiselle. Milloin se on stressi, milloin jokin muu. Toistan vielä asian ytimen. Juoppo keksii aina syyn juomiselle.

Tekstistäsi voi päätellä, että et vielä ole vajonnut niin alas, etteikö juomista voisi kokonaan lopettaa. On väärin luulla, että elämä ilman alkoholia olisi ilotonta murjottamista. Kun on pitemmän aikaa raittiina, elämä hymyilee ja on sisältörikas.

Äänestä

Kyllä sinusta vielä hyvä alkoholisti saadaa. Koita vain jaksaa juoda!
Juo! juo! juo! juo! juo!
Kunnon kännit illalla ja aina pari kaljaa aamulla, että päivä lähtee käyntiin.
Näin minäkin aloitin ja olen menestynyt todella hyvin! Nyt voi juopasta mäyräkoiran harva se ilta ja aamuksi töihin. Eikä ole krapulaa. Minä olen huippu! Kylläpäs olenkin ylpeä taidoistani.

Äänestä
  • >>Kyllä sinusta vielä hyvä alkoholisti saadaa. Koita vain jaksaa juoda! >>
    Olisiko koko elämäsi päätarkoitus hankkia ja juoda viinaa. Onko mikään muu yhtä tärkeää.

    Kuinka moni alkaa käyttää alkoholia päämääränä päästä alkoholistiksi, tuskin kukaan >>Nyt voi juopasta mäyräkoiran harva se ilta ja aamuksi töihin. Eikä ole krapulaa. Minä olen huippu! Kylläpäs olenkin ylpeä taidoistani. >>

    Jos sinulla ei ole omaa halua raitistua, miksi kirjoitat tänne.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kääk kirjoitti:

Kahtena iltana peräkkäin on tullut otettua punkkua ja terästettyä glögiä. Aattona punkkupullokin hupeni alle tunnissa. Tänään päätin olla ottamatta, mutta kuinkas kävikään. Tähän asti jaksoin kiduttaa itseäni järkyttävän kanuunan kourissa, kunnes avasin oluen ja ihana tunne valtasi mieleni. Tiedän, että tämä on naisihmiselle liikaa, yhteensä 15 annosta kolmen päivän aikana ja tiedän, että putki jää aika helposti päälle. Varmasti otan ensi yönäkin vielä muutaman, kun olen alkuun päässy. Mutta ajattelen, että jos nyt ihan joulun kunniaksi. Yleensä otan noin 1-2 kertaa viikossa. Onko tuo mielestänne liian usein?

Mikään alkoholisti en mielestäni ole, koska pystyn suhkot helposti olemaan kuukaudenkin juomatta. 1-2 kertaa vuodessa pyrin pitämään tipattoman kuukauden. Nuorempana tuo tipaton kuukausi olisi ollut aivan mahdotonta edes toteuttaa, en yksinkertaisesti olisi siihen pystynyt. Eli välimuotoa ei ole, joko otan paljon ja monena iltana peräkkäin tai sitten olen kokonaan ottamatta. Lähinnä juon stressiin, sillä stressittömänä kautena pystyn aivan helposti pitämään juomisesta kuukaudenkin tauon. Noita stressittömiä kuukausia minulle on vaan suotu aivan liian vähän:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu