Antakaa vinkkejä miten pitäisi toimia. Saimme avovaimoni kanssa lapsen muutama kk sitten. Olen elänyt puutteessa lähes siitä lähtien kun puolisoni tuli raskaaksi. Nyt tilanteelle ei tule loppua. Olen odottanut ja odottanut, että puolisoni alkaisi haluamaan, mutta turhaan. Puolisoni on kaiken aikaa haluton, mutta omat haluni vaan kasvavat. Olenkin ensi kertaa alkanut ajatella hankkivani seksiä avoliiton ulkopuolelta. En tiedä olisiko pettämistä. En haluaisi tehdä sitä, rakastan puolisoniani todella paljon, mutta halut ovat niin kovat, että tahtoisin kovasti saada naista. Seksi ei ole minulle ollut ikinä vain seksiä, vaan paljon muutakin. Siksi itsetyydytyskään ei tuo helpotusta olooni. Kaipaan ihokontaktia toisen ihmisen kanssa. Meillä menee muuten todella hyvin, mutta seksielämämme ei mene minua tyydyttävällä tavalla. Puolisoni on aina ollut jo ennen lapsen syntymää melko haluton sänkyyn kanssani. Olen aina se kun on tehnyt aloitteet. Siihenkin kyllästyy. Olisi paljon hienompaa ja kiihottavampaa, jos nainen tekisi edes joskus aloitteita. En haluaisi pettää, mutta tuntuu että tilanne voi pian mennä siihen. Mielestäni minullakin on oikeus nautintoon!
Apua
Halukas avomies
6893
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei otapa järki käteen... Seksi muutama kuukausi synnytyksen jälkeen ei todellakaan kiinnosta!!! Omalla miehelläni ei ollut mitään asiaa lähelleni puoleen vuoteen ja mitä olen ystävien kanssa jutellut, sama juttu tuntuu olevan kaikilla.
Odotas nyt joitakin kuukausia ihan rauhassa ja pidä mielessä että tämä nainen on lapsesi äiti ja ansaitsee hieman enemmän kunnioitusta!
Ymmärrän hyvin että vaimon haluttomuus on tuskaa. Itse en kokenut haluttomuutta lapsen saannin jälkeen - olisiko vain viikko mennyt synnytyksestä kun harrastimme jo seksiä. Sen sijaan muissa elämänvaiheissa olen kokenut miehen haluttomuuden (joskus useita kuukausia) todella vaikeaksi asiaksi. Olemme sittemmin eronneet ja olen ymmärtänyt että seksuaalisuuden tasotkin ovat kovin erilaiset. Itselleni fyysinen kontakti on erittäin tärkeää ja olen sen puutteesta kärsinyt niin parisuhteessa kuin nyt sinkkuelämässä. Silti kehoitan, kuten mies jolla lapsia, harkitsemaan vakavasti seuraavaa askeltasi. Jos petät, et saa sitä ikinä tekemättömäksi, ilo siitä on kuitenkin lyhytaikainen ja se saattaa tuhota avioliittonne. ja vaikkei tuhoaisi, kannat syyllisyyttä tavalla tai toisella loppuelämäsi. Kaikkea hyvää ja toivottavasti löydätte yhteisen, molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun. Jaksamista ja pitkää pinnaa!
ÄLÄ petä...
älä tee sitä. viimenen virhe. pahinta mitä voi toiselle tehdä. varsinkin jos rakastaa...
kyllä se siitä, koita vielä jaksaa, mutta älä petä.
Ajatteleppa asiaa niin päin, että sinulla on oikeus tunte juuri niin kuin tunnet ja ihan sama oikeus on avovaimollasikin. Raskaus, synnytys ja pieni vauva vaikuttavat parisuhteeseen jokaisella eri tavalla ja se tilanne, mikä teillä on, on teidän tilanteenne. Monella muullakin on samankaltainen tilanne toisilla ehkä ei. Ei se epänormaalia ole, että tuntemukset, halut ym. ei ihan kohtaa tuossa tilanteessa.
Kannattaa miettiä erityisen tarkasti sitä, että elämässä tulee tiettyjä kipupisteitä, jossa todelliset pohjimmaiset tunteet mitataan ja eihän helpossa tilanteessa tarvitse niinkään rakkautta miettiä, vaan juuri niissä vaikeammissa ja vastoinkäymisissä. Nyt sinulla on aika osoittaa, kuten avovaimollasikin, että haluatte rakastaa niin myöstä kuin vastoinkäymisissäkin. Elämä todennäköisesti tuo teille vielä myötämäkeä, mutta yhtä varmasti vastamäkeäkin.
Tuossa tilanteessa olisi hyvä, jos pystyisitte puhumaan kiihkottomasti molemmat miltä itsestä tuntuu, on rikkaus osata puhua ja siihen on myös oikeus. Ei tilanteenne ole kenenkään syy, vaan se on tietty vaihe parisuhteessa. En usko, että avovaimosikaan nauttii tilanteesta niin kuin et sinäkään nauti, mutta koska tilanne teillä on se, mikä se on, niin se on kohdattava sellaisena kuin se on.
On vaikea ajatella yläpäällä, jos alapää tahtoo ottaa vallan, mutta käännä ajatus niinpäin, että alapää on kuitenkin sinua sata kertaa pienempi, eikä mahda sinulle mitään. Ota se valta, mikä sinulle kuuluu ja ajattele sitä mitä sinulla on, äläkä riskeeraa sitä, mitä voit menettää, jos annat tälle pienelle sata kertaa pienemmälle kapistukselle vallan. Ajatus puutteessa olemisesta meinaa ottaa sinusta vallan, mutta jos olet itsellesi rehellinen, niin puute voi tuntua joskus muutaman päivän jälkeen suuremmalta todellisuudessa kuin se nyt sinulla on. Puutteen valta kasvaa koko ajan, jos annat sen kasvaa ja sitä kasvattava tunne tulee sieltä, että et tiedä, milloin pääset purkamaan sen. Usko itseesi ja tee kaikki voitavasi lapsen, äidin ja kodin eteen, niin huomaat yllätyksen ennemmin tai myöhemmin.
Puhukaa syyttelemättä, purkakaa tuntemuksianne puolin ja toisin, antakaa oikeus kuohun virrata toistenne ohi, eikä syliin, naurakaa itsellenne ja tilanteelle, vähätelkää vietin voimaa, vaikka se onkin suuri.
Jos kaipaat ihokontaktia, pyydä että vaimo vain makaa päälläsi. Sano hänelle, että muuta ei tarvitse tehdä, että ei tule haluttomuutta. Sitten voit silittää vaimoa ja halata. Voit pyytää, että vaimo katsoo, kun masturboit tai että hän tekee sen. Vaimo voi olla aika kipeä synnytyksen jälkeen ja tikkejä yms.. Täytyy odottaa niiden parantumista. Raskausaikana hän saattoi voida pahoin. Koko raskausaikanakin voi olla aamupahoinvointia. Sairaana ja väsyneenä ei tee mieli. Yritä olla oikein kiltti vaimolle, hiero yms. ja osoita hellyyttä. Haluttomuus syntyy siitä, että nainen ei saa mielihyvää seksistä.
Niinpä niin...
Itse olen kärsinyt vuoden siitä, että mieheni ei halua. Olemme jutelleet, ja tiedämme suurinpiirtein mistä ongelma johtuu. Halua ei vaan saada takaisin.
Minä toisinaan olen täysin hirviö, kun joudun elämään ilman. En ole pettänyt, vaikka usein olen ajatellut että lähden baariin ja otan ensimmäisen halukkaan ja panen koko illan.
Vaan en voi. En halua tehdä sitä, jos vaan tiedän, että mieheni rakastaa minua ja me voimme puhua asiasta.
Puhu sinäkin vaimosi kanssa. Kerro mitä tunnet. Sano, että olet tuskissasi ja haluaisit selvittää ongelman. Varmasti vaimosi arvostaa sitä, että puhut hänelle ja kerrot huolesi. Hän huomaa, että rakastat häntä, vaikka sinulla on vaikeaa ja vaikka voisit mennä vieraisiin. Se saattaa auttaa. Kokeile.
Jos mieheni ei puhuisi asiasta kanssani ja haluaisi ratkaista ongelmaa, olen varma, että pettäisin. SIlloin tietäisin, että hän on itsekäs eikä osaa asettua asemaani. Nyt hän osaa ja silloin minunkin on osattava asettua hänen tilaansa. Ei sekään helppoa ole.