Sovintoseksiä kämppiksen kanssa eilen.

Eilenseksia

Nina on minua vuoden nuorempi. Asumme samassa kämpässä. Koko viikon Nina oli pahalla päällä ja valittanut milloin mistäkin. Eilen hän raivosi sotkuisesta eteisestä ja päätti viskoa takkeja ja kengiä rappukäytävään. Minä vihaisena menin keräämään niitä ja tulin takaisin ja Nina oli keittiössä sitten alkoi sota. Hän heitti tavaroita minua päin huutaen "Vittu täällä on sotkusta siivoa homo jälkes!" Minä väistelin ja olin menossa estämään kahvikuppini rikkomista. Otin Ninaa kädestä kiinni ja väänsin pöytään ja huusin "Nyt sä ämmä lopetat tän riehumisen tai mä oikeesti suutun!" Nina alkoi selvästi rauhoittua ja oli hetken hiljaa ja sanoi: "tiiätkö mitä kukaan jätkä ei oo koskaan käyttäny muhun noin kovia otteita." En siinä tajunnut Ninan raivon muuttumista kiihotukseen. Sitten hän katsoi minua jo hymyillen. Kullini jäykistyi vaikka en tilannetta vieläkään kunnolla tajunnut. Nina otti toisella kädellä kiinni haaruistani ja totesi: "Vittu sulla on iso. Miks et oo koskaan näyttäny?" Siinä samassa tempasin housut alas ja nostin Ninan pöydälle istumaan jonka jälkeen aloin suudella hänen nännejä. Nina voihki ja huomasin kuinka alushousuista alkaa valua nesteitä. Nopeasti alettiin tehä esileikkejä. Nina otti kivikovan kyrvän suuhunsa ja katsoi minun nautinnollisia ilmeitäni hymyilevästi. 5 minuuttia hän sitä lutkutti ja alettiin panna. Eka takaa päin jossa pääsin kireään pilluun kunnolla käsiksi. Voihkittiiin molemmat. Sitten eestä päin jossa katsottiin toisiamme nautinnollisesti. Ninan litimärkä pillu lotisi ja lisäsin vauhtia. Tehtiin eestä takaa päältä ja lopuksi totesin "Ei helvetti nyt lentää" ja Nina tuli nopeasti kyykkyyn ja laukesin hänen suuhunsa. "Aaaah oooh" huusin. Nina nielasi viikon mällini oli hetken hiljaa ja kysyi "Onks meidän riidat ohi?" hymyillen. Oli pakko antaa anteeksi ja olla loppu ilta hymyssä suin Ninan kanssa vierekkäin sohvalla.

3

2251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Salolampi

      "Nopeasti alettiin tehä esileikkejä."

      joo-o.

      • Tandebord

        Heillä oli melkoinen riita ja joka johti molemmin puoleiseen kiihottumiseen.
        Penis suussa. Ei mies päässyt karkuun eikä nainen päässyt heittelemään tavaroita.
        Kun mies nappasi ranteesta kiinni. Nainsen raivo muuttui kiihkoon.
        Naiminen oli pakko tehdä se sovinto aina riidan pääteeksi.
        Näin ne riidat päättyy onnellisiin tilantiesiin. Seksiin.


    • ennenparemmin

      Olen naisystäväni kanssa aikanaan harrastanut sovinto seksiä ja pantiin myös kunnolla ja molemmat oli tyytyväisiä lopputulokseen. Nykyään ei kyllä kiukuttelun jälkeen sextailla vaan enimmäkseen ollaan hiljaa eli ei sovintoseksiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6304
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3140
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1696
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1388
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      870
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe