Tästä voisi tulla pitkäkin kirjoitus, mutta yritän tiivistää. Olen 36 vuotias nainen ja erosin vuosi sitten aviopuolisostani. Sitä ennen minulla oli 6 vuoden mittainen avoliitto. Kaikki suhteeni ovat olleet jotenkin omituisia, enkä oikein ymmärrä miten olen ajautunut niin kummallisiin parisuhteisiin. Luulen että vika on minussa, mutta myös toisissa osapuolissa.
Ensimmäisessä avoliitossani olin todella nuori ja lapsellinen, 18-v kun aloitimme olla yhdessä. Mies oli minua 15 vuotta vanhempi ja kokenut kaikin puolin ja pettynyt rakkauteen jo useita kertoja, mikä näkyi suhteessamme siten, että hän purki minuun pettymystään ja suhtautui kyynisesti ja ennakkoluuloisesti minun sinisilmäiseen rakkauteeni häntä kohtaan. Hän puhui koko ajan siitä että "kuitenkin eroamme eikä tästä tule mitään" ja näin vei koko ajan pohjaa ja tulevaisuudenuskoani siitä että meillä olisi yhteinen tulevaisuus. Teki kännissä typeryyksiä, kehui kuulteni toisia naisia, käsitteli minua alentavasti ja väheksyvästi, ei halunnut seksiä kanssani mutta kehui muita naisia seksikkääksi ym. Olin itsekin silloin lapsellinen ja liian kiltti hänelle. Ajauduin sitten loppupeleissä häntä pettämään ja jätin hänet. Tiedostan tehneeni väärin pettäessäni, mutta tuolloin en pitänyt asiaa kovin suurena syntinä koska mietin vain sitä, miten paljon hän oli minua suhteemme aikana loukannut ja väheksynyt. Oikeutin tavallaan itseni pettämään häntä.
Aviomieheni kanssa olimme yhdessä 10 vuotta. Näistä viisi ensimmäistä oli hyviä ja viisi huonoja. Viiden vuoden tietämillä minun luottamukseni häneen särkyi kun sain selville että hän viestitteli öisin toisen naisen kanssa, samalla kun meillä oli pieni vauva jota minä hoidin yksinäni (hän halusi nukkua eri huoneessa ettei vauva herätä). En luottanut häneen enää ja sen seurauksena läheisyys ja rakkaus katosi suhteestamme. Hän petti minua kaksi kertaa parina viimeisenä vuonna, jäi näistä kiinni, mutta silti valehteli olleensa uskollinen. Jäi muustakin valehtelusta kiinni useita kertoja. Lopulta hain eroa, kun elämä oli yhtä helvettiä kun en voinut uskoa enää yhtään mihinkään mitä hän sanoi. Yritin hoitaa asiaa puhumalla, mutta hän ei halunnut puhua, sanoi vaan ettei halua puhua eikä myöskään erota. Rakasti kuulemma vain minua, rakastaa vieläkin eikä omien sanojensa mukaan aio enää koskaan mennä naimisiin. Pettämisasioilla ei kuulemma ollut mitään tekemistä avioliiton kanssa, pettäminen ei oikeuta avioeroon ja minä lähdin liitostamme "pikkusyiden" takia. Ne naiset eivät merkinneet mitään hänelle, mutta silti hän petti monta kertaa. Jotenkin hän oikeutti itsensä pettämään minua jostain syystä, en oikein tiedä miksi. Ehkä siksi kun välimme olivat huonot luottamuksen särkymisen jälkeen, enkä antanut hänelle rakkautta ja läheisyyttä kun en pystynyt, niin hän haki sitä muualta.
Avioeron jälkeen ajauduin suhteeseen naimisissa olevan miehen kanssa. Erittäin klassinen kuvio. Minä olin haavoittuvassa tilassa eroni jälkeen, tarvitsin ihailua, rakkautta ja huomiota, koska itsetuntoni oli palasina exän vieraissa käynnin jäljiltä. Hän uskotteli minulle että on eroamassa ja että hänellä on kotona kamalaa ja häntä kohdellaan huonosti. No ajan ollen huomasin että ei hänellä ollut aikomustakaan erota vaan että vain vedätti minua ja haki minulta luultavasti sitä samaa mitä exäni oli hakenut noilta toisilta naisilta, eli rakkautta ja läheisyyttä ja ihailua mitä ei enää saanut omalta vaimoltaan. Tämä ihminen myös käytti minua hyväkseen muulla tavoin, teetti kaikenlaisia omaa ammattiaan edistäviä hommia ym, joita minä sitten mielelläni teinkin koska tarvitsin paljon tekemistä etten olisi miettinyt avioeroani niin paljon. Mutta minähän tietysti tyhmänä rakastuin häneen kun hän niiin paljon vakuutteli rakkauttaan ja että on eroamassa. No pilvilinna romahti nyt alkusyksystä ja tajusin mistä on kyse. Luulin oikeasti että hän rakastaa minua ja minä häntä mutta eipä se asia sitten niin ollutkaan.
Nyt olen siis yksin, siis oikeasti yksin, ilman minkäänlaista parisuhdetta ensimmäistä kertaa 18 vuoteen. Koen olevani jotenkin keskimääräistä tyhmempi. Miksi annan miesten kohdella itseäni näin? Miksi hakeudun ja ajaudun tällaisten ihmisten seuraan? Miksi olen moraaliton? Minua on petetty, olen pettänyt, olen ollut itse se "toinen nainen". En tunnista enää rakkautta. En tiedä kuka välittää minusta oikeasti ja kuka vain kusettaa. En usko että kykenen rakastamaan oikeasti toista ihmistä. Tuntuu ettei minusta ole mihinkään ja olen jotenkin tunnevammainen ja vaurioitunut ihminen. Auttakaa jos osaatte. En tiedä mitä tekisin.
Ulkoisesti asiat ovat minulla hyvin. Pärjään taloudellisesti hyvin, pystyn ostamaan itselleni ja lapsilleni kaiken mitä haluan enkä tarvitse elättäjää. Rahalla saa kaikkea paitsi aitoja tunteita. Aidot tunteet ovat kuitenkin rahaakin arvokkaampia. Haluaisin vielä osakseni elämässäni hyvää ja rakkautta ja haluaisin antaa niitä myös toisille. Mitä minä tekisin?
Ensimmäisessä avoliitossani olin todella nuori ja lapsellinen, 18-v kun aloitimme olla yhdessä. Mies oli minua 15 vuotta vanhempi ja kokenut kaikin puolin ja pettynyt rakkauteen jo useita kertoja, mikä näkyi suhteessamme siten, että hän purki minuun pettymystään ja suhtautui kyynisesti ja ennakkoluuloisesti minun sinisilmäiseen rakkauteeni häntä kohtaan. Hän puhui koko ajan siitä että "kuitenkin eroamme eikä tästä tule mitään" ja näin vei koko ajan pohjaa ja tulevaisuudenuskoani siitä että meillä olisi yhteinen tulevaisuus. Teki kännissä typeryyksiä, kehui kuulteni toisia naisia, käsitteli minua alentavasti ja väheksyvästi, ei halunnut seksiä kanssani mutta kehui muita naisia seksikkääksi ym. Olin itsekin silloin lapsellinen ja liian kiltti hänelle. Ajauduin sitten loppupeleissä häntä pettämään ja jätin hänet. Tiedostan tehneeni väärin pettäessäni, mutta tuolloin en pitänyt asiaa kovin suurena syntinä koska mietin vain sitä, miten paljon hän oli minua suhteemme aikana loukannut ja väheksynyt. Oikeutin tavallaan itseni pettämään häntä.
Aviomieheni kanssa olimme yhdessä 10 vuotta. Näistä viisi ensimmäistä oli hyviä ja viisi huonoja. Viiden vuoden tietämillä minun luottamukseni häneen särkyi kun sain selville että hän viestitteli öisin toisen naisen kanssa, samalla kun meillä oli pieni vauva jota minä hoidin yksinäni (hän halusi nukkua eri huoneessa ettei vauva herätä). En luottanut häneen enää ja sen seurauksena läheisyys ja rakkaus katosi suhteestamme. Hän petti minua kaksi kertaa parina viimeisenä vuonna, jäi näistä kiinni, mutta silti valehteli olleensa uskollinen. Jäi muustakin valehtelusta kiinni useita kertoja. Lopulta hain eroa, kun elämä oli yhtä helvettiä kun en voinut uskoa enää yhtään mihinkään mitä hän sanoi. Yritin hoitaa asiaa puhumalla, mutta hän ei halunnut puhua, sanoi vaan ettei halua puhua eikä myöskään erota. Rakasti kuulemma vain minua, rakastaa vieläkin eikä omien sanojensa mukaan aio enää koskaan mennä naimisiin. Pettämisasioilla ei kuulemma ollut mitään tekemistä avioliiton kanssa, pettäminen ei oikeuta avioeroon ja minä lähdin liitostamme "pikkusyiden" takia. Ne naiset eivät merkinneet mitään hänelle, mutta silti hän petti monta kertaa. Jotenkin hän oikeutti itsensä pettämään minua jostain syystä, en oikein tiedä miksi. Ehkä siksi kun välimme olivat huonot luottamuksen särkymisen jälkeen, enkä antanut hänelle rakkautta ja läheisyyttä kun en pystynyt, niin hän haki sitä muualta.
Avioeron jälkeen ajauduin suhteeseen naimisissa olevan miehen kanssa. Erittäin klassinen kuvio. Minä olin haavoittuvassa tilassa eroni jälkeen, tarvitsin ihailua, rakkautta ja huomiota, koska itsetuntoni oli palasina exän vieraissa käynnin jäljiltä. Hän uskotteli minulle että on eroamassa ja että hänellä on kotona kamalaa ja häntä kohdellaan huonosti. No ajan ollen huomasin että ei hänellä ollut aikomustakaan erota vaan että vain vedätti minua ja haki minulta luultavasti sitä samaa mitä exäni oli hakenut noilta toisilta naisilta, eli rakkautta ja läheisyyttä ja ihailua mitä ei enää saanut omalta vaimoltaan. Tämä ihminen myös käytti minua hyväkseen muulla tavoin, teetti kaikenlaisia omaa ammattiaan edistäviä hommia ym, joita minä sitten mielelläni teinkin koska tarvitsin paljon tekemistä etten olisi miettinyt avioeroani niin paljon. Mutta minähän tietysti tyhmänä rakastuin häneen kun hän niiin paljon vakuutteli rakkauttaan ja että on eroamassa. No pilvilinna romahti nyt alkusyksystä ja tajusin mistä on kyse. Luulin oikeasti että hän rakastaa minua ja minä häntä mutta eipä se asia sitten niin ollutkaan.
Nyt olen siis yksin, siis oikeasti yksin, ilman minkäänlaista parisuhdetta ensimmäistä kertaa 18 vuoteen. Koen olevani jotenkin keskimääräistä tyhmempi. Miksi annan miesten kohdella itseäni näin? Miksi hakeudun ja ajaudun tällaisten ihmisten seuraan? Miksi olen moraaliton? Minua on petetty, olen pettänyt, olen ollut itse se "toinen nainen". En tunnista enää rakkautta. En tiedä kuka välittää minusta oikeasti ja kuka vain kusettaa. En usko että kykenen rakastamaan oikeasti toista ihmistä. Tuntuu ettei minusta ole mihinkään ja olen jotenkin tunnevammainen ja vaurioitunut ihminen. Auttakaa jos osaatte. En tiedä mitä tekisin.
Ulkoisesti asiat ovat minulla hyvin. Pärjään taloudellisesti hyvin, pystyn ostamaan itselleni ja lapsilleni kaiken mitä haluan enkä tarvitse elättäjää. Rahalla saa kaikkea paitsi aitoja tunteita. Aidot tunteet ovat kuitenkin rahaakin arvokkaampia. Haluaisin vielä osakseni elämässäni hyvää ja rakkautta ja haluaisin antaa niitä myös toisille. Mitä minä tekisin?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.