Yks juttu

Luin syksyllä ulkomailla tehdystä tutkimuksesta, että suru ja syövän pelko aiheuttaa syöpää. Tuo tieto ei ollut minulle uusi, sillä olen sen tiennyt siitä saakka kun äitini sairastui syöpään ja kuoli.
Hän nimittäin pelkäsi syöpää tosi paljon siitä saakka kun isäni oli kuollut syöpään. Äitini hyppäs jokaisen patin takia ja hermoili aina meidän lastenkin puolesta. Aina hän odotti jotain vakavaa tapahtuvaksi ja sai siitä stressiä ja vatsavaivaa. Sairastui viisi vuotta sisän kuoleman jälkeen syöpään ja kuoli aika nopeasti. Kuoli siksi, kun ei nähnyt mitään toivoa parantumiseen, pelkäsi ja piilotti sairautensa. Ei puhunut kenenkään kanssa. Masentuikin.. tottakai.
Eihän kenenkään elimistö kestä sellaista murehtimista ja pelkäämistä, kun aina on huoli jostakin.. olemattomasta. Stressi saa elimistön puolustustilaan ja vitamiinit katoaa. Kun vatsa alkaa oireilee, ei enää mikään ravintoaine sitoudu kunnolla, kun limakalvot tulehtuneet.

Minusta paras tapa pysyä hengissä elämässä, on olla onnellinen, nauttia olostaan ja kaikesta kauniista, mitä luonto ja ihmsiet meille suovat.
Turha murehtiminen on syytä lopettaa. Jos joku asia vaivaa, ehdottomasti kannattaa oitis hankkiutua lääkäriin eikä jäädä asiaa märehtimään. usein kyse on vain viattomasta vaivasta, joka pahenee kun alkaa pelätä sitä pahinta. Toisaalta, jos jotain pahaa löytyy, tieto siitä jo helpottaa oloa, ettei tarvitse enää miettiä ja pohtia... parantumisen paras lääke on oma tahto ja toivo sekä luotto siihen, että lääkärit hoitaa hyvin.

Valoa elämäänne!
4494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ihan totta töriset, eli täytyy olla miettimättä. Syöpäpelko vaan välillä nostaa päätään kun on noita patteja. Ei kannattaisi tosiaan pelätä, sillä yleensä mitä pelkää tulee todeksi kuin jos ei pelkäisi. Lääkäriin pitää luottaa ja patit näyttää, jos niitä on, mutta pelkää ei kannata. Eikä kannata lukea mitään syöpäjuttuja! Lopetan näiden lukemisen kunhan asia selviää. Vannon.

Äänestä

mulla on rintasyöpä joka on leikattu.
pelkään sen uusiutuvan ja leviävän. jos näin käy, mulla vois olla elinaikaa ½-1½ vuotta.

on helppo sanoa: älä murehdi, mutta kun se sattuu kohdalle , on vaikeaa olla hymyssä suin ja optimistinen.

Äänestä
  • Olen hyvin pahoillani sairaudestasi. Mutta sitä mietin, kun sanoit että pelkäät ja että toisten on helppo sanoa ettei kannata murehtia...

    Mitä se murehtiminen auttaa?
    Antaako se voimaa voittaa sairaus?
    Jos sairaus uusii eikö kuitenkin ole parempi, jos elämä on siihen saakka muuta kuin murehtimista... Mielestäni murehtiminen ei ainakaan auta paranemista, ei se auta mitenkään muutenkaan... mutta pahentaa se voi.

    En ehdollista asioita siksi, että minun tarkoitukseni olisi jotenkin loukata... ei todella, mutta kun ei sille sairaudelle enää mitään voi, se on olemassa ja varmasti ei unohdu murehtimalla hetkeksikään.

    Veljen vaimolta leikattiin rintasyöpä 15 vuotta sitten, koko rinta poistettiin ja imusolmukkeita myös, sai kaikki mahdolliset hoidot. Voi edelleen hyvin, mitään asiaan liittyvää ei ole ilmennyt. Hän on työssä ja nauttii elämästä.
    Nykyään lääkkeet ovat huomattavasti parempia kuin silloin...

    Edelleen toivon,e ttä jaksaisitte taistella ja elää sairaudestanne huolimatta. Ei kannata miettiä sitä JOS se uusii ja JOS se leviää... eikä missään nimessä laskea kuinka vähän silloin olisi elämää jäljellä... Päättäkää, että elätte satavuotiaaksi.. onnelllisena. Tuo päätös ei varmasti vie teiltä mitään korvaamatonta... siis jos pelko ja murehtiminen ei sitä teille ole.

    Enkeleitä elämäänne..

    nim: neljästi murehtimisen lopettanut.. elossa yhä

    Äänestä

Jatkuva stressi alentaa immuniteettia ja altistaa kaikille sairauksille. Olin itse karmea stressaaja ja työnikin oli erittäin vaativaa ja stressaavaa. Sairastuin rintasyöpään josta paranin, kahden vuoden kuluttua syöpä uusi.

Vasta tässä vaiheessa älysin hakeutua psykoterapiaan ja sanoutua irti työpaikastani. Olen vihdoinkin, terapian avulla, oppinut rentoutumaan ja antamaan asioiden sujua omalla painollaan.

Nyt viimeisestä leikkauksesta on kulunut yhdeksän vuotta enkä usko että lisää enää tulee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kirsikka kirjoitti:

Luin syksyllä ulkomailla tehdystä tutkimuksesta, että suru ja syövän pelko aiheuttaa syöpää. Tuo tieto ei ollut minulle uusi, sillä olen sen tiennyt siitä saakka kun äitini sairastui syöpään ja kuoli.
Hän nimittäin pelkäsi syöpää tosi paljon siitä saakka kun isäni oli kuollut syöpään. Äitini hyppäs jokaisen patin takia ja hermoili aina meidän lastenkin puolesta. Aina hän odotti jotain vakavaa tapahtuvaksi ja sai siitä stressiä ja vatsavaivaa. Sairastui viisi vuotta sisän kuoleman jälkeen syöpään ja kuoli aika nopeasti. Kuoli siksi, kun ei nähnyt mitään toivoa parantumiseen, pelkäsi ja piilotti sairautensa. Ei puhunut kenenkään kanssa. Masentuikin.. tottakai.
Eihän kenenkään elimistö kestä sellaista murehtimista ja pelkäämistä, kun aina on huoli jostakin.. olemattomasta. Stressi saa elimistön puolustustilaan ja vitamiinit katoaa. Kun vatsa alkaa oireilee, ei enää mikään ravintoaine sitoudu kunnolla, kun limakalvot tulehtuneet.

Minusta paras tapa pysyä hengissä elämässä, on olla onnellinen, nauttia olostaan ja kaikesta kauniista, mitä luonto ja ihmsiet meille suovat.
Turha murehtiminen on syytä lopettaa. Jos joku asia vaivaa, ehdottomasti kannattaa oitis hankkiutua lääkäriin eikä jäädä asiaa märehtimään. usein kyse on vain viattomasta vaivasta, joka pahenee kun alkaa pelätä sitä pahinta. Toisaalta, jos jotain pahaa löytyy, tieto siitä jo helpottaa oloa, ettei tarvitse enää miettiä ja pohtia... parantumisen paras lääke on oma tahto ja toivo sekä luotto siihen, että lääkärit hoitaa hyvin.

Valoa elämäänne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu