ARKIPYHÄT - pitäisikö ne siirtää viikonloppuun?

Helsingin Sanomien tietojen mukaan palkansaajien keskusjärjestöjen puheenjohtajat kävivät maanantaina kysymässä arkkipiispa Kari Mäkiseltä, onko kirkko valmis siirtämään arkipyhät viikonloppuun, jos Suomen kustannuskilpailukyvyn kohentamisen takia näin pitäisi toimia.

Joku vastasi: Miksi ihmeessä tällaisia asioita pitää kysellä joltain arkkipiispalta? Ei arkkipiispa ole mikään avoimella kansanvaalilla valittu päättäjä, vaan vain yhden uskontokunnan edustaja, jolta ei tarvitse kysellä mitään yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Kirkko ja valtio pitää oikeasti olla erillään. Ihmiset jotka noita todella vapaaksi haluavat voivat käyttää siihen lomiaan. Samoinhan on muidenkin uskontojen pyhien kanssa.

Kirkko ja valtio erilleen. Miksi meillä on luterilaisenkirkon vapaapäivät myös kirkkoonkuulumattomille ja eri uskontoja harjoittaville?
1386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olisihan se aika erikoista, kun Uutta Vuottakin vietettäisiin tammikuun ensimmäistä päivää lähimpänä viikonloppuna.

Äänestä

Joop

Selvähän se toki on, että uskonnot ja politiikka pitäis olla erillään. Ikävä tosiasia kuitenkin on, uskonnot osa politiikkaa. Pitääpi muistaa, meillä on nyt pääministeripuolueena SLP, että siinä suhteessa kokolailla turha alka nyt edes yrittämään jonkin uskontokunnan juhlimispäivien siirtämistä yhtään mihinkään.

Mun mielestä kaikista paras ratkaisu on, että pitäkööt pyhäpäivänsä, milloin pitävät, miten pitävät. Palkattomana vapaana tai ylitöinä korvaten. Niin tekee muutkin uskontokunnat suomessa. Ei siitä tarvitsisi muitten ihmisten kärsiä. Onhan noita luterilaisia aika paljon, että alkuunsa siitä ongelmia, jos joukolla ottavat omaa lomaa. Vaan, kunhan asiarutinoituu, tuskin siitä yhteiskunnalle enää sitten niin paljon haittaa on.

Tämä kirkon ja valtion erottaminen toisistaan etenee hyvin hitaasti. Johtuu kiihkouskisten vastustuksesta. Ajat kuitenkin muuttuvat, kukapa tietää, ehkä joskus kaikkialla suomessa on päivittäiset rukoushetket, jahka islam tulee valtauskonnoksi.

Tai sitten ei. Uskonsodissa aina kyse politiikasta. Ja poliikassa aina kyse uskonnosta. Kumma juttu, maassa kristillinen puolue, miksikähän se on pienpuolue, jos maassa kristittyjä niin paljon?

=DW=

Äänestä
  • Kyllä arkipyhät välillä olivatkin jo siirrettyinä viikonloppuun.

    Tää vaikuttaisi vain loppiaiseen ja helatorstaihin.

    Äänestä

Suostun kaikkeen.
Me persusuomalaiset suostumme kaikkeen mitä ikinä ehdotetaankin.
Arkipyhät pois ja meidän mielestämme Joulun voisi siirtää juhannuksen yhteyteen kesä-heinäkuun vaihteeseen nimellä Keski-vuoden-kehaus. Jolloin voimme kehua mitä kaikkea hyvää olemme saaneet aikaan hallituksessa. Ja kansa voi kehua itseään ja jakaa lahjoja toisilleen.
Mutta, asia ei ole minun päätettävissä. Mukailemme sitä, minkä Sipilä ja Stubbi ehdottaa ja päättää.
Myös Vatikaanin voi siirtää Töölön torille, suostumme siihenkin. Olisin lähempänä Paavia.

Äänestä

Vappu myös viikonloppuun. Kyllä sitä örveltää saattaa sillonki. Ja jos vielä valejuutalaisten käynnistämä kommunismi on hengissä, niin saattaa ne toverit marssiaki viikonloppuna. Ainaki votkan voimin.

Tiesittekö muuten, että Suomessa on paljon vähemmän arkipyhiä kuin muualla maailmassa ja Euroopassakin keskimäärin?

Äänestä

alotukseen:

Arkipyhät on siirrettävä a i n a viikonloppuun,
mikään ei ole niin tyhmpiää, vahingollista yhteiskunnalle kuin keskellävikkoa olevat pyhäpäivät,
ihmisten kärsimys on lopetettava ja arkipyhät siirtää viikonloppuun AIVAN kaikki,
juannus, vappu, joulu, tapaninpäivät, pääsiäiset, helluntait helatorstit,
siis aivana kaikki,

Äänestä
  • Kyllä se niin on, joo.
    Ja kesälomat pois. Onko siinä nyt mitään järkeä, että työnantaja maksaa palkkaa monen viikon laiskottelusta. Kaikki kessälomapäivät määrättävä otettaviksi viikonloppuina.
    Oikeastaan, mitä sitä tarttee olla viikonloppujakaan vapaalla. Kaksi seitsemäsosaa hyvää työaikaa haaskaantuu joutavaan rillutteluun.
    Kannattaako tämä nyt yhteiskunnalle?
    Ja mitä ihmettä! Kahdeksan tunnin työpäivät! Eihän ihminen tarvitse nukkumiseen kuin enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa. Siinähän jää kahdeksan tuntia vuorokaudessa ihan joutoaikaa, minkä voisi paiskia töitä yhteiskunnan jaloillaan pitämiseksi.

    Äänestä

Häkämiehen toivomuksesta lopetetaan kaikki pyhät. Tuottavuus nousee , työmiehen selkärangasta on otettavaa.

Äänestä

Pitäsi olla joku tollu näissä pyhissä eläkeläiselle eläkepäivien vietossa tavalliset arkipäivät niissäkin on kestämistä.

Äänestä
  • Siirretään arkipyhät, pääsiäinen, vappu, juhannus ja joulu eläkeläisille. Niin jää työläisille pitempi työputki ja tuleehan sitä eläkekertymääkin mukavasti. Voisi jopa ajatella, että pääsisi eläkkeelle varhemmin mitä enemmän on tehnyt töitä. Vain heinäkuu olisi kaikkien lomakuukausi, myös koululaisille ja koko suomi kiinni, myös kaupat ja alkot ja kioskit ja kirkot. Ostoksilla pitäisi käydä ulkomailla. Kouluakin pitäisi käydä 11 kuukautta ilman lomia.

    Äänestä

Suomessa on Euroopan lyhin työpäivä, hyv vou arkipyhät työtä tehdä.

Äänestä

Itsenäisyyspäivä normaaliksi työpäiväksi ja linnanjuhlat lopetettava.miksi näitä vietetään kun emme ole edes itsenäisiä?

Äänestä

Voi itku, nyt ravistaa kansaa jokasuunnalta. Mistäs katsottaisi mallia,
ehdotan, Ruotsista. Vai kävi pojat kysymässä peräti piispalta, pappilasta.
Hyvä, katsoneet SF: filmejä, isännät!! hatut kouraan porstuassa, VOI miten
somaa:-)
Arvelen, ei saaneet lupaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VALTIO-ja-kirkko-erillee kirjoitti:

Helsingin Sanomien tietojen mukaan palkansaajien keskusjärjestöjen puheenjohtajat kävivät maanantaina kysymässä arkkipiispa Kari Mäkiseltä, onko kirkko valmis siirtämään arkipyhät viikonloppuun, jos Suomen kustannuskilpailukyvyn kohentamisen takia näin pitäisi toimia.

Joku vastasi: Miksi ihmeessä tällaisia asioita pitää kysellä joltain arkkipiispalta? Ei arkkipiispa ole mikään avoimella kansanvaalilla valittu päättäjä, vaan vain yhden uskontokunnan edustaja, jolta ei tarvitse kysellä mitään yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Kirkko ja valtio pitää oikeasti olla erillään. Ihmiset jotka noita todella vapaaksi haluavat voivat käyttää siihen lomiaan. Samoinhan on muidenkin uskontojen pyhien kanssa.

Kirkko ja valtio erilleen. Miksi meillä on luterilaisenkirkon vapaapäivät myös kirkkoonkuulumattomille ja eri uskontoja harjoittaville?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu