Maniassa tehtyjä virheitä

Äh, ei niitä kannata ottaa niin vakavasti, kaikki mokaa silloin tällöin ja sulla sentään on siihen pätevä syy, ihan diagnosoitu. Mikä on tehty, se on tehty, katot vaan eteenpäin ja kohti uusia haasteita.

Aika parantaa haavat, oikeat ystävät ja rakkaat antavat anteeksi, mikään virhe ei ole ikuinen muuta kuin muistoissasi, älä anna oman mielesi lannistaa sinua vaan heti kun voimat riittävät ota ystäviisi yhteyttä ja vietä heidän kanssaan aikaa yhdessä ihan kuin ennen noita tekemiäsi virheitä.

Kyllä vakavat virheet kannattaa käsitellä omassa mielessään eikä vain heti unohtaa, mutta toisaalta rajaton murehtiminen ei auta mitenkään.

Häpeä virheistä on ihan luonnollinen ja hyödyllinenkin tunne. Se estää toistamasta virheitä. Jonkin ajan kuluttua häpeästä tulisi kuitenkin päästä jonkun ajan kuluttua eroon. Käsittelemällä virhe. Mikä virhe oli, miksi tein sen, mistä idea tuli jne. jne.

Sen jälkeen pitäisi olla sen verran armollinen itselleen, ettei ryve tunnontuskissa koko elämäänsä jonkun virheen takia. Ei ole helppoa, tiedän. Ehkä se auttaa, kun tiedät että sairautesi on ainakin osasyyllinen.

Kun sairaus saa tekemään virheitä, et voi kantaa niistä syyllisyyttä lopun elämääsi. Jos olet satuttanut muita, voit yrittää esim. pyytää anteeksi ja selittää samalla, että toimintasi johtuu sun sairaudesta. Kyllä suuri osa ihmisistä sen ymmärtää. Virheet kannattaa käsitellä mutta sit täytyy jatkaa eteenpäin.

Muutkin mokaa. Terveetkin.

Uskokaa tai älkää, mutta ihmiset antavat oikeasti anteeksi melkeinpä mitä vain, joskus jopa vuosienkin jälkeen kunhan vain uskaltaa sitä pyytää tai edes ottaa heihin yhteyttä.

Anteeksianto ei tule itsestään ovikelloa soittelemaan, mutta kyllä sen kuitenkin oikealta ystävältä tai rakkaaltaan aina saan, kunhan vain päästää toisen ihmisen ensin takaisin elämäänsä eikä työnnä pois.

Onhan tuota tullut tehtyä vaikka mitä bipopäissään, mutta suurimmaksi osaksi ne on jo anteeksiannettu tai unohdettu, joko minun tai muiden osapuolten toimesta. Ainoa mikä yhä kaihertaa mieltä on yksi parisuhteen poikanen joka ei koskaan minusta johtuneista syistä edennyt suhteeksi, ilman bipoiluani tuosta olisi voinut kehittyä SE oikea parisuhde joka olisi kestänyt elämän tuulet ja myrskyt.

Yhden virheen voi antaa anteeksi. Mutta jos joku kohtelisi minua tai läheistäni toistuvasti huonosti niin selitykseksi ei todellakaan riittäisi, että hänellä on mania! Siispä minä, vaikka minullakin on mania, en piiloudu sen selityksen taakse itsekään.

En enää oleta muiden antavan anteeksi virheitäni tai selittele manialla tekojani koska olen kasvanut sen yli.

Olen myös rehellinen itselleni. Jos jokin tekemäni virhe johtui ihan omasta itsekkyydestäni, tiedostan sen enkä syytä maniaa. Vastuu omista teoista vapauttaa!

Jos esimerkiksi petän miestäni maniassa se johtuu oikeasti itsekkyydestä ja siitä, että kaikilla on seksuaalisia haluja muitakin kuin omaa miestään kohtaan ja niiden hallinta kuuluu yksiavioisuuteen. Vaihtoehtoisesti voi erota tai puhua moniavioisesta suhteesta. Joskus saattaa tulla tilaisuus toteuttaa himoja, joita ei kannattaisi. Maniassa tälle on toki alttiimpi, mutta sinä olet silti vastuussa teoistasi toiselle, jos olet sanonut olevasi hänelle uskollinen!

Jos pettämistilanteeseen tarttuu, on ITsekÄS! Ihan yhtä itsekäs kuin nekin, joilla maniaa ei ole!

Jos teet toistuvasti itsekkäitä tekoja, älä piiloudu diagnoosin taakse vaan ota vastuu niistä. Vain sillä tavalla voit lopulta kohdella muita heidän ansaitsemallaan tavalla.

Virheesi ovat sinun tekemiäsi, eivät kenenkää toisen! Hyvä kuitenkin, että tunnustit virheesi. Suurin osa ihmisistä ei koskaan tunnusta virheitään vaan syyttää muita. Sinäkin toki saatat syyttää välillä liian herkästi diagnosoituja piirteitäsi. Nyt voit oppia virheestäsi, kunhan tajuat, että se mitä teet, lähtee sinusta itsestäsi. Sinä hallitset itseäsi. Niin kauan kuin et sisäistä tätä, mania tulee hallitsemaan elämääsi.

Virheitä on elämän varrelle mahtunut enemmänkin kuin vain yksi, suurimmasta osasta olen selvinnyt, saanut anteeksi tai unohtanut, ainakin osittain. Tuo oli hyvä mikä tässäkin ketjussa ylempänä sanottiin: "aika parantaa haavat". Ihmiset antavat anteeksi, ja sinäkin opit antamaan itsellesi anteeksi.

Itseä kaduttaa oikeasti vain muutto pois eräästä maasta takaisin Suomeen ja erään epämääräisen seurustelusuhteen äkillinen päättäminen. Nuo eivät olleet samanaikaisia asioita ja ilman ensimmäistä en olisi edes kohdannut tuota miestä jonka myöhemmin jätin. Virheetkin ovat elämää. Mutta ilman tiettyjä hypomaniasta tai masennuksesta johtuvia suuria elämän suuntaa muuttavia "virheitä" elämäni olisi ehkä ollut hyvin erillaista kuin se nyt on. Olen kuitenkin onnellinen, vaikka kaipaus menetettyjä asioita ja ihmisiä kohtaan aina välillä nousee pintaan.

Mistä tietää, tekeekö aidosti oikean päätöksen vai onko tilanne manian aiheuttamaa? Olen silloin oma itseni, mutta sairauden pauloissa. Kadun menneitä asioita helvetisti ja mietin oliko teko aidosti sellainen minkä halusin tehdä - olen oppinut hyväksymään, että sillä hetkellä olen myös vastuussa itsestäni, mutta silti mietityttää.

en tosiaan kaipaa maniavaiheita, viimeisen aikaan menetin työn, sain rikosrekisterin paljon lainaa maksettavaksi, erosin, muutin x 3

Mä pidin ihan hemmetin tyhmän näyttelyn maniapäissäni. Jälkeenpäin hävettää vaikka monet on varmasti jo unohtaneet sen. Eli tiedän tunteen, että on mokannut ja asia vaivaa. Joskus herään aamuyöstä näitä pohtimaan. Mikä on yhtä järjetöntä ja turhaa kuin vanhat typerät teot.