Olet pelottavan ehdoton. Pelkään sitä. En pelkää tulevani missään tuomituksi. Et tuomitse. Minulla on vain tunne, että joudun olemaan kanssasi koko ajan varpeillani ehdottomuutesi vuoksi. En tiedä, mitä sanoisin Kissa saa pian uudestaan pentuja.
Pelottava siinä
vaihtoehtoisesti
25217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Siis millä tavalla ehdoton? Kerro lisää.
Tuntuu, että on joko tai, ei hirveästi välimuotoja. Ehdoton, koska hän on aikaisemmin pettynyt ja nyt on hyvin ehdoton joissakin asioissa. Tuo ehdottomuus heijastuu useampaan asiaan hänen ajattelussaan. Muutoin on kyllä todella mukava.
on ehdottomuudessa, siinä että tietää mitä tahtoo, parempihan se on kuin joku nössö joka ei osaa kun haahuilla kaikessa. Mutta jos joudut oleen varpaillasi koko ajan niin teillä ei silloin synkkaa.
Sori vaan mutta täällä ei kukaan kaipaile 1989-1995 syntyineitä
Ottaako sieluun kun joku sanoo miten asiat on?
Minun mielestäni pieni haahuilu olisi paikallaan, mutta nössöilyäkin tosiaan sopivassa suhteessa.
Ei, kyllästynyt noihin koululaisiin joita täällä nyt on. Karvat ei ole kasvaneet ja pelivärkkiään ei osata käyttää edes mutta leikitään aikuisten pelikentillä. Hiekkalaatikolle nuo tuon ikäiset pikku pelimannet kuuluu vielä
Tämä on kyllä aikuisten leikkikenttä, mutta jutut on suurimmaksi osaksi teini-tasoa eli turhaan yrität iästä tehdä numeroa.
NIin minun kohdallani tuo kyllä pitää paikkaansa, että tässä tilanteessani tunnen itseni neuvottomaksi ja avuttomaksi, vaikka olenkin aikuinen. Nämä tunnetason asiat ovat toisinaan hankalia, kun omalle kohdalle sattuvat ja tarkastelee asioitaa subjektiivisesti, eikä näe metsää puilta. Tuntee itsensä aivan lapselliseksi ja keskenkasvuiseksi. pelaamista en harrasta, koska siinä menee yleensä rahat tai henki, heh! :-)Mutta jokainen käsittäköön omalla tavallaan tämän palstan. mikä kenenkin sen hetkinen tarve on.
Se, että on ehdoton tarkoittaa, että tietää suunnilleen mitä haluaa ja että on oppinut edellisistä virheistään. Sitä paitsi miksi pitää tyrkyttää itseään jos ei kelpaa sellaisenaan? Jos et kelpaa sellaisenaan, niin tee parannus tai siirry seuraavaan.
Pyytää kyllä minua mukaansa ja haluaisi omien sanojensa mukaan tavata. En ole tyrkyttänyt hänelle itseäni. Tuosta, että on oppinut virheistään. Minusta tuntuu, että jän pikemminkin on mennyt liian tiukaksi tietyissä asioissa. Mustasukkaisuus on yksi näistä piirteistä.
Jospa annat aihetta?
oletko sanasi mittainen?
Tai sitten ei anna aihetta ja on hyvinkin luotettava. ja sanansa mittainen. Ei voi tietää täällä.
Monesti vaan nämä jotka eivät mielestään anna aihetta mihinkään ovat sokeita omalle toiminnalle. On henkilöitä joiden ympärillä on epäluottamuksen aura heidän oman toimintansa ansiosta ja ihmiset eivät enää uskokkaan häneen vaikka olisi tehnyt parannuksen ja puhuisikin totta. Teoilla kukin sen oman mittansa näyttää ei sanoilla.
Ehdottomuus ei ole sitä, että tietää tarkalleen mitä haluaa. Päinvastoin liika ehdottomuus voi sulkea monia hyviäkin asioita elämästä pois. Kompromisseja pitää osata tehdä ja asioissa olisi hyvä nähdä ja kuulla myös toisen näkemys ja selvittää niin asioita. Ei ihmisten kanssa voi toimia ehdottomuudella ja tällaisia ihmisiä valitettavasti on ja sellaisen ihmisen kanssa olen todennut, että on ihan turha vääntää. Työn vuoksi joudun tietysti huomioimaan monenmoisia ihmisiä, mutta vapaa-ajalla on tärkeää myös itse tulla kuulluksi ja huomioiduksi aivanniinkuin haluan myös toista kuunnella ja huomioida. Eikä kaikkia pikkuseikkoja tarvitse edes välittää. Mutta äkkipikainen olen välillä, sitten mietin ja saatan tulla toisenlaiseen lopputulokseen.
En osaa sanoa. Luotan edelleenkin ihmisiin. Yleensä keskityn ihmisissä heidän positiivisiin puoliinsa. yritän vältää mustavalkoistamista ja tuomktsemista kuulematta ensin ihmkstäniyseään.
Kerro vielä mitä on ehdottomuus mielestäsi, jos se ei ole tuota. Perustele. Monilla voi olla parikin asiaa missä ovat erittäin ehdottomia, kun kumppania valitaan. Esimerkiksi vauraus, koulutustaso, millainen historia ihmisellä on, tai miten toinen kohtelee muita ihmisiä (moraali), tiukat ulkonäkökriteerit tai etninen tausta. Ei näissä ole monesti järkeä mitä ihmiset vaatii, mutta kokemukset vaikuttavat niihin. Ja jos ei sisintään kuuntele, niin voi syytää itseään jos tulee taas kerran pettyneeksi. Avain kaikkeen on kuitenkin luottamus. Jos sitä on, niin varmasti ennakkoluulot ja ehdottomuudet hellittää jonkin verran.
Se mitä yritän sanoa on juuri, että ehdottomuuden syynä on monesti luottamuksen puute yleisesti ihmisiin. Näet henkilön käyttäytyvän tietyllä tavalla, etkä luota häneen, niin pitäisikö itsensä sitten syöttää siinä susille niin sanotusti. Fiksu tietää paremmin.
Ja mitä luottamukseen tulee, niin rakastuneena älykäs ja fiksukin on täysin tunteiden vietävissä ja voi luottaa sokeastikkin. Kerran elämässään rakastunut sen tietää. Ja siinäkin on oppitunti paikallaan.
Mielestäni nuo mitä mainitsit dfgdfkglodgf eivät ole pelkkää ehdottomuutta vaan enemmänkin ennakkoluuloja. Itse halusin sanoa, että ehdottomuus ei ole pelkästään sitä, että tietää mitä haluaa vaan se on myös yleisemmin asioissa vain oman kannan katsomista siis tietynlaista jyrkkyyttä ja monesti siihen on yhdistettynä suvaitsemattomuuttakin. Lisäksi mielestäni et voi väittää, että ahdottomuutta on se että tiedät mitä haluat. Tiedätkö tosiaan kaiken niistä asioista ja mitä haluat minkä suhteen olet ehdoton. Esimerkiksi olet ehdoton ulkonäkökriteereissäsi ja haluat tuollaisen kumppanin, mistä tiedät että hän on se paras kumppani sinulle? Tietysti, jos olet ollut yhdessä lukuisten rumien ja hyvännäköisten kumppanien kanssa voit varmemmin olla kokemuksesi mukaan sitä mieltä, että kauniit ovat sinulle sopivampia kumppaneita. Mutta ovatko he kaikilta muilta osiltakin kuin ulkonäön puolesta sitä, ehdottomuudellasi ja ennakkoluuloillasi, tallaat melko tylsästi ja yksisilmäisesti elämääsi. Sama voitaisiin ottaa etnisestä taustasta. Oletko tosiaan sitä mieltä, että on joku prototyyppi, suomalainen, jonka kaltaisia kaikki suomalaiset ovat. No, ollaanhan me toki aika ehdottomia ja ennakkoluuloisia ja kaamoskin masentaa.
Nimenomaan niin. Ei kannata jäädä turhia murehtimaan. Eteenpäin vaan viheltäen.
No, niin ja siinä kommentoi taas joku etnisesti epäilyttävä. Että vihellellen eespäin. Ei suomalaiset niin tee ja ihan vakavasti ottaen ei kenenkään pitäisi. Kyllä elämään kuuluu myös tietynlainen rationalisuus, ei täällä voi elellä vain kuin siat pellossa. Mutta eipä sitä hauskuuttakaan pidä unohtaa. Mut oikeesti...
Ulkonäkö ei ole korkealla kriteereissäni. Näen monesti ihmisen ulkoisesta olemuksesta (vaatetus, korut, tatskat, yms. tärkeimpänä käytös), millainen ihminen on kyseessä ja monesti en ole väärässä. Olen varautunut sen voin myöntää, koska ihmiset on itsekkäämpiä kuin joskus kuvittelin. Itse joudun opettelemaan itsekkyyttä. Minulla ei ole tarvetta saada uusia tuttavuuksia, joten en käy kumppaniehdokkaita läpi roppakaupalla, että jos löytyisi joku hyvä. Mieluummin katselen rauhassa mitä vastaan tulee. Annan kuitenkin ihmisille mahdollisuuden aina ja jos ei natsaa, niin koitan haihtua pois jos heidän seuransa ei kiinnosta. Luotan monissa asioissa intuitiooni. Voisihan sitä mennä tuonne ja "pitää hauskaa" ihmisten kanssa, kartoittaa kokemuksia, ajautua huonoihin ihmissuhteisiin (tai hyvään jos ihme käy) kun panettaa, mutta se ei ole minun tyylistä ja koen esim. baareilun ahdistavana.
Unohda, voi mennä henkisesti tosi raskaaksi ja rumaksi.
Ehdottomuus mun on tapa suojella itseäni ikäviltä asioilta ja ihmisiltä. Vain harvat ihmiset pääsee näkemään ei niin ehdottoman ja rakastavan minäni.