Olen siis aatellut ottaa kissanpennulleni kaverin. Tämä kissa mikä minulla on jo on 4kk vanha poika. Kissa joka nyt sille kaveriksi tulisi on myöskin poika, ja vasta 12vko vanha. Kaikki on muuten ok mutta sitä tässä vähän stressaan että mitenkä tuo kissa joka minulla on jo suhtautuu tähän uuteen tulokkaaseen. Neuvoja kiitos, ja kiitos jo etukäteen mahdollisille vastaajille. :)
Vastaukset 2
- arjaHfgh
Molemmille kolleille olisi parasta jos ne olisivat molemmat leikattu ennen kuin uusi tulokas tulee asumaan luoksesi. Voidaan varmemmin välttyä liialliselta alistamiselta/reviirikamppailuilta ja merkkailulta. Vältyttäisiin ainakin osalta stressiltä. Et ilmeisestikkään osta kasvattajalta kun luovutusikä ei enää ole noin pieni, mutta myyjän kanssa voisi ehkä sopiakkin siitä että haet kissan myöhemmin ja maksat leikkauksen hinnan samalla hänelle kun menet hakemaan kissan sinun luoksesi.
Sitten minulla ei olekkaan oikein muuta neuvoa kuin että tuot molempien kissojen eteen leluja ja tekstiilejä missä on toisen kissan hajuja ennen kuin alat tottumaan niitä kunnolla toisiinsa. Ja kädet kannattaa aina alussa pestä ennen kuin alat uutta kissaa lähestymään. Myös toinen hiekkalaatikko kannattaa hommata.
Jos lähipiirissäsi on muita kissanomistajia niin voisit kokeilla mitä se tuumaisi siitä jos joku vieras kisu tulisi pienelle visiitille. - luulisinsujuvanok
Kisut on niin nuoria,että tottuvat varmaan helposti toisiinsa.Alussa vahdi, ettei mene leikit liian rajuiksi, kun koko eroa niillä jo on jonkin verran.
Kannattaa leikkauttaa ne mahdollisimman aikaisin, kysele eläinlääkäriltä sopivaa aikaa.Ettei tule merkkailuongelmaa, siitä on vaikea päästä eroon.
Kolleista tulee hyvät kaverit kun kasvavat yhdessä, ja meno voi olla kovaa paikoitellen.Saavat kyllä aikaiseksi joskus jopa tuoho aja sotkua, mutta miten ihanaa onkaan seurailla niiden touhuja.
Hiekkiksia voit laittaa pari, niin on valinnanvaraa.Luulen että kissat ovat onnellisempia kun niitä on kaksi, on ainakin leikkikaveri.Aikuinen kissa ei välttämättä halua reviirilleen toista kissaa, jos on yksin tottunut olemaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 47957
- 95943
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19795- 117746
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t100712Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36633- 43631
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21564- 33543
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.70533- 36532
- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133477- 46471
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7457