Rikosilmoituksen tekoaika pikkurikoksesta ?

Mulla on jäänyt tekemättä yhdestä pikku huijaus kaupasta rikosilmoitus.
Ostin kovon mistä maksoin puolet etukäteen ja puolet piti maksaa kun se saapuisi minulle mitä ei koskaan tapahtunut. Tekijä hiljeni kokonaan ja hänen antamansa puhelin on edelleen mykkä. Vaikka makoin pikku summan noin 15euroa niin silti olisi mukava saada henkilölle rästi rekisteriin näin jälkikäteen.

Tämä tapahtui noin vuosi sitten, mikäs mahtaa olla se tekoaika pikkurikoksesta ?
777
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyse on ilmeisesti lievästä petoksesta, jonka vanhenemisaika on kaksi vuotta.
Rikosilmoituksen voi myös tehdä saman kahden vuoden kuluessa. Kyseisellä tekijällä saattaa olla vastaavanlaisia teko kymmeniä, ellei satoja. Johtaako rikosilmoitus koskaan tuomioon on jo toinen juttu, mutta jäähän siitä ainakin poliisin rekisteriin merkintä.

Äänestä
  • Niin ja on muistettava, että vanhentuminen katkeaa vasta, kun haaste annetaan vastaajalle tiedoksi. Ei riitä, että asiasta on tehty rikosilmoitus. Poliisin pitää ehtiä tutkia, syyttäjän tehdä syyteharkinta ja nostaa syyte ja käräjäoikeuden antaa haaste tiedoksi siinä kahden vuoden ajassa.

    Äänestä

  • Näin tietysti. Todellisuudessa kyseinen juttu ei koskaaan etene käräjille, mutta tuleehan tekijälle yksi merkintä lisää rekistereihin.

    Äänestä

  • vielätarkennusta kirjoitti:

    Niin ja on muistettava, että vanhentuminen katkeaa vasta, kun haaste annetaan vastaajalle tiedoksi. Ei riitä, että asiasta on tehty rikosilmoitus. Poliisin pitää ehtiä tutkia, syyttäjän tehdä syyteharkinta ja nostaa syyte ja käräjäoikeuden antaa haaste tiedoksi siinä kahden vuoden ajassa.

    Tuo kahden vuoden vanhentumisaika on tarkoitettu pikkurikoksiin, missä tekijä jää heti kiinni, tai on tiedossa. Tällöin aika riittää. Jos rikosta pitää ryhtyä tutkimaan, kuka on tekijä, niin useimmiten juttu joutuu suoraan mappi ööhön.

    Äänestä

Niin noissa kaupoissa tarkkana olethan varma ettet ostanut varastettua jolloin
olet osasyyllinen,jos et ole varma älä ota riskiä noin pienen ssumman takia vaan lähetä iso paketti pahkaa myyjälle.

Äänestä

Niin eli 2 vuotta on se aika ? vai pitäisikö tiedustella poliisilaitokselta varmuuden vuoksi ?

Nointekisin mistä voin tietää onko se ollut varastettu vai ei kun en ole edes kovoa saanut josta maksoin ? ennakko maksu rahat se konna vain vei.
Siitä sais muutenkaan mitään selville vaikka oliskin ollut varastettu kovo.

Äänestä
  • Pitää pyytää kuitti ostosta myyjältä ja jos ei läydy jättää ostamatta.Mutta vaikka se pahkanlähetys jotain maksaiskin olisi se sen arvoista.Vaikka muovinen mallipalanen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksu01 kirjoitti:

Mulla on jäänyt tekemättä yhdestä pikku huijaus kaupasta rikosilmoitus.
Ostin kovon mistä maksoin puolet etukäteen ja puolet piti maksaa kun se saapuisi minulle mitä ei koskaan tapahtunut. Tekijä hiljeni kokonaan ja hänen antamansa puhelin on edelleen mykkä. Vaikka makoin pikku summan noin 15euroa niin silti olisi mukava saada henkilölle rästi rekisteriin näin jälkikäteen.

Tämä tapahtui noin vuosi sitten, mikäs mahtaa olla se tekoaika pikkurikoksesta ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu