Kauppakeskus

Olkaa järkeviä ja vastustaaa tuolaista kauppakeskusta,isojen kauppakeskusten aika on ohi toistaiseksi ainakin. Saattaa käydä niin kuin porin puuvillassa että autiota on.
21150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Älähän nyt,ajattele hieman pidemmälle,kyllä hyötykäyttöä tulee löytymään esimerkiksi tehdään sellaisesta tulijoiden kunniaksi moskeija.Ollaan ystävällisiä,hymyillään ja ymmärretään.

Äänestä

Minkä helv..... tähden Raumalla pitää aina kaikkea vastustaa??!! Siten ei ainakaan saada luotua uusia työpaikkoja ja kaupungin kasvua. Maanpäännokkakin, ei siellä ikinä ruuhkaa ole, vastustajistakin varmaan 95% ei ole ikinä käynnytkään siellä.... Ei muuta kun teollisuutta mereen asti taikka pidemmällekin jos on vaan mahdollisuus. Nurmeksen silta ja kaavoitus asuinalueeksi, saisi tämäkin kalastajakylä saaristoasukkaita.

Äänestä

Suomen satamat rupeavat tukilakkoon,mutta ei koske raumansatamaa ahneet ahtaajat painavat ylitöitä.

Äänestä

Porin Puuvillassa oli juuri 5 miljoonas asiakas, että ei kai se nyt ihan autio ole. Ihan vaan mielenkiinnosta, jos sitä minareettia tai sen tapaista siihen tyhjään rakennukseen, niin mitä siihen pitäisi tehdä??? Jos vakavissaan puhutaan, niin kaikki vastustus uutta kohtaan, vaan tyhjentää rauman kaupunkia. Nuoret lähtevät heti, kun kynnelle kykenevät. Ei saa pelätä kehitystä, vaikka se ei aina olisi oman mielen mukaista.

Äänestä
  • Oikeassapa olet.
    Sitä paitsi Raumalla ei ole ensimmäistäkään kauppakeskusta. Pari hikistä isompaa kauppaa eli standardikamaa kauppaava Prisma ja pieni Citymarket. Ahdasta ja pientä, heikot valikoimat.
    Aina kun käy Porissa tai Turussa ja jopa Tampereella, näkee raumalaisia ostoksilla, koska Raumalla ei todellakaan ole mitään valikoimaa.
    Minä en ainakaan mistään vanhan Rauman ylihinnoitelluista putiikeista osta mitään. Ennemmin ajelen Poriin tai Turkuun, jos tarvitsen jotain vaatetavaraa, kenkiä jne. Raumalla ei kertakaikkiaan ole.
    Ja todellakin, nuorille ja vanhemmillekin töitä. Ei kai siinä mitään järkeä ole, että joutuu reissaamaan muualle ja työllistämään muiden paikkakuntien asukkaita.
    Äkkiä vaan kauppakeskus kasaan ja siinä sivussa tulee lisää asiakkaita Rauman muihinkin kauppoihin ja turisteja vanhaan Raumaan.

    Äänestä

Porissa on Puuvillaan kauppakeskusjohtajan pesti avoinna. Tuo 5miljoonas kävijä ei tarkoita yhtään mitään. Kyllä niin susi tulee olemaan tuo kauppakeskushanke. Isot ketjut kuten esim hm vaatii tod näk aika isoa liiketilaa ja kaupungin koollakin on merkitystä. Ei ne mihinkään tuppukylään lähde ja sellainen rauma juur on. Mut oishan se nyt hyvä et niillä pakolaisilla on paikka jossa hengata. Ison maailman menoa tuo ostari

Äänestä

Taitanee olla myöhäistä vastustaa sitä kauppakeskusta. Tarvontorihan on ihan tyhjä. Mitä liikeketjuja siinä enää on? Aschankin on näyttänyt häippässeen. Tosin en tiedä onko muuttanut Raumalla johonkin muuhun liikekiinteistöön vai lopettanut kokonaan. Vai lopettiko vain siksi aikaa että pääsisi mukaan siihen uuteen kauppakeskukseen.

Ja Rauma tosiaan on pikkukaupunki, josta kuitenkin ainakin Gigantti on kiinnostunut. Ilmeisesti ei ihan tuppukylä ole jos kerta Gigantti siitä on niin kiinnostunut. Sastamala koetaan liian pieneksi paikkakunnaksi, vaikkakin kyseinen liike löytyy Huittisista. Ja Loimaaltakin löytyy Gigantti. Huittisten ja Loimaan yhteenlaskettu väkiluku on pienempi kuin Rauman, jonka lisäksi Huittisten ja Loimaan välinen välimatka on jotakuinkin sama kuin Rauman ja Porin välillä. Siinä oiva esimerkki eräästä liikeketjusta, jonka pystyisi ajattelemaan tuohon Rauman uuteen kauppakeskukseen. Jostain luin, että S-Keulallakin on joitain viritelmiä liittyen tuohon kauppakeskukseen. Lieneekö Sokos palaamassa kaupunkiin? Ja kun Kesko myi Anttilan saksalaisille, uuden omistavan konsernin eräs henkilö mainitsi, että haluja olisi lisätä Anttiloiden määrää. Tiedä sitten mahtaako Anttilakin sitten palata Raumalle.

Tuossa nyt jonkinlaista spekulointia niistä ketjuista, joita esimerkiksi voisi kuvitella tuohon kauppakeskukseen. Vanhan Rauman suunnilta tulleen huolen toki ymmärrän, onhan kyseessä hieno paikka kävellä. Toisaalta Raumalla on nähty viime vuosina niin paljon loppuunmyyntejä, että jokin piristysruiske vastakkaiseen suuntaan olisi tervetullut. Ja jos vielä parempi tuuri käy, saattaisi tuo kauppakeskus houkutella siinä olevien ketjujen kilpailijoita muualle kaupunkiin. Varsinkin, jos vain vapaita liiketiloja löytyy. Mutta tiedä sitten, onko se utopistinen ajatus. Tulipahan silti avauduttua omien mietteiden suhteen.

Äänestä
  • Joo, kerran juttelin Porissa Gigantin myyjän kanssa ja ihmettelin, miksette tule Raumalle, kun Huittisissakin on ja Loimaalla, vaikka ovat pikkukyliä.
    Kuulemma tiloista kiinni, ei ole löytynyt sopivaa. No senhän arvaa, ettei Raumalta kilpailijalle löydy tiloja taatusti.
    Toivottavasti jatkossa löytyy.
    Nythän keskusta on aivan autio ja kuollut, jossain Prismassa on hiukan elämää ja siinä se.

    Äänestä

Niin, ei kait kukaan väitä, että nyt on parempi näin, että Tarvontori on ajettu alas ja Sokoksen talo myös tyhjänä vieressä? Joku voisi ehkä jopa puhua liiketilavajeesta.

Äänestä
  • Jos ihan tarkkoja ollaan, niin eihän se Sokoksen talo ihan tyhjillään ole. Ainakaan sen perusteella, mitä viimeksi näin viime viikollakin. Jätti-Rätti on muuttanut, mahdollisesti toki vain väliaikaisesti, Sokoksen rakennuksen toiseen päätyyn. Ei siis Karjalankadun ja Nortamonkadun risteyksen päätyyn vaan sinne toiseen. Mutta joo, toivotaan, että Rauman kauppasysteemit virkistyisivät lukuisten loppuunmyyntien sijaan.

    Äänestä

Tämä sama keskustelu käytiin muutama vuosi sitten, kun raumalle aiottiin rakentaa Prisma. Jo silloin piti vanhan rauman liikkeiden kuolla pois. Oikeutta käytiin oliko 2 vuotta ja sitten Prisma rakennettiin. Jos nyt kysytään, haluaako vanhan lampolan takaisin, luulisin suurimman osan ihmisistä sanovan EI. Kauppakeskus ei lopeta vanhan rauman liikkeitä. Ne lopettaa huono suhdanne taloudessa ja yllätys, yllätys, liikkeille ei ole jatkajia, kun nykyiset jäävät eläkkeelle. Sitten on yksi todella paha vika vanhan rauman liikkeissä. Jos olet vähänkin liikuntaesteinen, kyseisiin putiikkeihin ei ole mitään asiaa, esteellisyyden takia. Toivottakaamme uusi kauppakeskus tervetulleeksi.

Äänestä
  • Helvetin kalliit hinnat ne vanhan Rauman kaupat lopettavat. Siinä se.

    Äänestä

  • Juuh. Kysyin edellistalvena miesten mustia nahkahanskoja nyt jo lopettaneesta vaateliikkeestä. Yhdet ainoat olisi ollut, mutta hinta muitaakseni 90€. Ostin sitten 120€ neuleen.

    Äänestä

Ei ole rahaa edes käydä missään kauppakeskuksessa. Hinnat siellä varmaan tuplaantuu joten käyn prismassa edelleen.

Äänestä

Tuli kauppakeskus tai ei, kohta joku väittää, että se on turvapaikanhakijoiden vika!

Äänestä

Potkurissa on vaikuttanut olevan remonttia, ainakin tässä jokin aika sitten syksyllä. Onkohan siihen tulossa uusia liikeketjuja vai lieneekö remontti koettu muuten tarpeelliseksi?

Äänestä

työtä ulkomaalaisille.

Äänestä

https://ls24.fi/uutiset/kauppakeskus-potkur-paljasti-vaateliikkeensa

No niin, uutta liiketoimintaa on tosiaan Potkuriin tulossa. Mielenkiintoista on, kuka tulee olemaan se yksi kaivattu vuokralainen, joka ilmeisesti jää ainakin toistaiseksi uupumaan. Ja mitä tulee Dressmannilta vaputuneeseen liiketilaan? Joka tapauksessa on hienoa, kun Raumalle saadaan lisää liiketoimintaa näinkin päin. Ei siis niin, että kauppaketjut vain lähtevät pois.

Äänestä

Ehdotan että Raumalla alettaisiin panostaa asukkaiden viihtyisyyteen. Tyhjillään oleva kauppakeskus nurin ja tilalle kaunis puisto,jossa esim. pieni viihdeuimala. Tai sitten maksullinen parkkialue, jossa istutuksia ja näyttäviä iltavalaistuksia. Mutta iso kauppakeskus vanhan rauman kylkeen, ei ja ei.

Äänestä

Vanhanrauman liikkeet ovat pääasiassa turistimyymälöitä joissa rikkaiden raumalaismiesten vaimot/tyttäret myyvät ylihintaan suppeaa/vanhentunutta valikoimaa muutaman tunnin päivässä. Miten tämä palvelee normaalia raumalaista?

Äänestä

Eräällä duunipaikalla piereskelin pomonkopin täyteen kun pomo oli poissa,no kun se tuli koppiin takaisin kotvan kuluttua ja paska haisi vahvasti ja pystyin vaivoin pitämään pokkani hyvin,kysyi pomo multa että "ooksä pierassu",niin sanoin että en tietenkään ole ja kotvan päästä tuli tuotantopäällikkö ja haisteli myös outoa lemua,sitten päättelivät porukalla että viemäri haisee paskalle kun on aiemminkin haissut..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rumaki.se.o kirjoitti:

Olkaa järkeviä ja vastustaaa tuolaista kauppakeskusta,isojen kauppakeskusten aika on ohi toistaiseksi ainakin. Saattaa käydä niin kuin porin puuvillassa että autiota on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu