Lastenvalvoja kokemusta Oulussa

Lastenvalvojastaasiaa

Isä ja äiti menivät neuvotteluun lapsensa yhteishuoltajuudesta ja siitä, että lapsi on puolet ajasta isällä ja toisen puolen ajasta äidillä. Äiti ei ollut suostunut mihinkään muuhun kuin siihen, että lapsi saa olla isällä puolet ajasta, kuten oli jo ollutkin.
Äiti vaati edelleen elatusmaksut itselleen. Isän siis piti edelleen maksaa elatusmaksut ja vapaa-ajan urheiluista ja muusta toiminnasta kertyvistä maksuista puolet.

Isä oli helpottunut, kun viimein pitkän jonotuksen jälkeen sai ajan lastenvalvojalle. Hän luuli, että siellä äidin vaatimukset tyrmätään selittämällä äidille, että hänelle ei kuulu enää lapsen elatusmaksut, koska molemmat vanhemmat huolehtivat lapsen menoista.
Toisin kävi. Äiti vaati edelleenkin elatusmaksuja. Lapsilisän hän oli saanut pitää aina, eikä siihen ollut lapsen isälläkään tarvetta puuttua. Lastenvalvonnassa ollut henkilö oli asettunut heti paikalla äidin puolelle. Ei ollut yrittänyt neuvotella vanhempien kanssa asiasta, vaan oli jopa kehoittanut äitiä hakemaan kelan kautta suurempaa urheiluun liittyvää rahoitusta ja näin ohjannut äitiä ottamaan isältä suuremman summan rahaa.

Isä oli koettanut selittää, että hänellä ei ole kykyä maksaa lapsestaan äidille elatusmaksua, koska hän huolehti lapsensa elatuksesta puoliksi ja ihmetellyt mitä varten hänen pitää maksaa äidille elatusta. Äiti on itse vakituisessa työssä ja tienaa kohtalaisesti.

Lastenvalvoja oli ollut tyly ja ilkeä isää kohtaan ja jopa syyttänyt tätä asioista, jotka eivät pidä paikkaansa.

Toivottavasti tästä asiasta tulee julkinen.

15

3103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tervetuloajoukkoon

      Nämä tantathan katsovat asiaa lasten näkökulmasta, tarkistetaan lapsen elatustarve ja sitten vanhempien elatuskyky ja se on sinulla ilmeisesti reilusti parempi. Lapsesta tulee sitten sinulle luonapitovähennys, joka on yhtä tyhjän kanssa...periaatteessa on aivan sama pidätkö lastasi, joka toinen viikonloppu vai viikko/viikko periaatteella...hyvityksessä on naurettava muutaman kympin ero eli järjestelmä "kannusta" isiä katoamaan lasten elämästä. Ne rouvat ovat valinneet puolensa jo ennen kuin pääsette ovesta sisään...toki varmaan poikkeuksiakin löytyy. Jos koet kokeeneesi vääryyttä niin riitauta asia. Itse olen jollakin lailla perehtynyt asiaan ja olen tyytynyt kohtaloon...lait/säännökset ovat mielestäni viikko-viikko periodilla olevia isiä vastaan, juuri tämä luonapitovähennyksen pienuuden takia.

    • Lastenvalvoja-ei-ole

      mikään Jumala.

      Jos kirjoittamasi pitää paikkansa, niin sanoohan sen jo maalaisjärkikin, ettei noin voi menetellä. Ahne lapsen äiti haluaa edut, jotka kuuluisivat hänelle yksinhuoltajan ominaisuudessa, mutta jos huoltajuus jaetaan näin, että molemmat vastaavat siitä puoliksi, niin tuollaista ei totisesti tarvitse hyväksyä.

      Kehotan lapsen isää kääntymään asiassa lakimiehen puoleen, sillä hän ei pärjää tuollaisen lastenvalvojan kanssa. Asiat pitää päättää oikeudenmukaisesti!
      Kaikki lastenvalvojat eivät ole päteviä ja lapsen isän ei pidä tarvitse missään nimessä hyväksyä noin kohtuutonta vaatimusta.

      Lakimies asialle, muuten lapsen isä joutuu taistelemaan tuulimyllyjä vastaan.

      • epäilyttäävarmasti

        Äiti ei ainakaan ajattele lapsen parasta. Jos antaa lapsen viikoksi isälle, mutta ei suostu siihen, että menot puolitetaan, niin aiheuttaa se varmasti monissa kummastusta. Lapsesta luovutaan, mutta ei rahoista!


    • paytheplay

      Älä jätä asiaa tuohon. Tee mieluummin sopimus, jossa määritellään kiinteä summa (100-200€) ja äiti velvollinen tekemään tästä kaikki hankinnat. (Vaatteet, harrastukset, ym..)
      Itse olen hyvätuloinen, tein noin, ostan silti lapselle tavaraa, mutta säästyn rahan pumppaukselta naisen omaan käyttöön.

      • tässämielipide

        Surullista, että olemassa on äitejä, joille raha merkitsee yli oman lapsen hyvinvoinnin.
        Aloituksessa on kyse lastenvalvojan kykenemättömyydestä ja puolueellisuudesta. Tuo asia pitää selvittää. Esimerkiksi narsistiset ihmiset eivät käsitä olevansa palveluammatissa, vaan ottavat ylivaltaa sieltä mistä luulevat sitä saavansa.


    • enannaperiksi

      Tuttua tarinaa. Mulla on lapset (2) puolet kuukaudesta, maksan "lähivanhemmaksi" nimetylle äidille elatusmaksua ja siihen päälle vaatteista, puhelimista, harrastuksista yms. Ihan turha edes yrittää keskustella mistään kohtuullisesta menojen jakamisesta puoleksi, isän rooli on maksajan rooli.
      Mutta katsotaanpa miten käy, molemmat haluaisivat muuttaa pysyvästi minun luokseni, lapsenvalvojankin on nyt otettava lapsen mielipide huomioon koska nuorempikin täytti 12v. Äitinsähän siihen ei tule suostumaan koska tulot tipahtaisivat huomattavasti, jos lasten kirjat siirrettäisiin minun osoitteeseeni. Veikkaanpa lastenvalvojan edelleen puolustavan äidin "oikeuksia" rahastaa ja tekevän kaikkensa ettei muutto onnistu. Mutta niin teen minäkin, koska lapset näin tahtoo. Maksoi sitten mitä maksoi.

      • TääOnNiinNähty

        Eräällä toisella paikkakunnalla tyyli oli sama: maksat kaikesta kaiken ja sekään ei riitä. Velvollisuuksia sulla on, mutta ei mitään oikeuksia, ei edes hankkia lapselle apua jota se tarvii... "lapsi asuu äidillä, äiti päättää ja jos äiti ei katso perheneuvolan olevan tarpeen, sillon lasta ei sinne saa viedä". Lapsi täyttää 12v, joo mielipidettähän "kuullaan" näennäisesti, mutta sillä ei ole merkitystä, alaikänen ei voi muuttaa sun kans asumaan vaikka miten haluais, jos äiti vastustaa... kun sitten omalla kohdalla tuo muutto viimen tuli peruskoulun jälkeen, niin mitään en ollut vailla, pakolliset elarit tuli sossun sanelemana miniminä ja that's it. Jännää sinänsä, että tällä toisella osapuolella on ollut kaiken aikaa vähintään tuplatulot itseeni verrattuna, usein moninkertaiset. Niissäkin tilanteissa kupattiin kaikki "koska lapsen äidillä on oikeus.." tosin niiden kuppausten kohdentamista lapsen kuluihin ei sitten valvonut kukaan, eikä myöskään mulla ollut oikeutta asiaan sekaantua, "äidillä on oikeus yksityiselämään ja äiti päättää itse taloutensa hoidosta". Tjoo, elarit ja muut kurkusta alas, lapsi nälissään, pienissä rikkinäisissä vaatteissa ja sairaana mun ovesta sisään, "Hoida pentus". Luojankiitos pääsin tuosta oikeudettomuudesta loputtomine velvollisuuksineen irti, toisen osapuolen kanssa ei ole tarvinut olla missään tekemisissä ja asiat on rullanneet vuosia omalla painollaan. Sitä ennen meni yli 10 vuotta loputonta vääntöä ja taistoa, sossun avustuksella tietysti.


    • k05t905tt

      Onko teidän asiat edenneet? Miten kävi ja oliko vaikeaa? Olisi kiva kuulla ensikäden kokemuksia lisää.

      • Huijattu.isä

        Ei ne etene. Avioerolapsi on Suomessa aina äidin tulonhankkimisväline luki papereissa mitä tahansa. Eikä tavallinen työssäkäyvä ihminen (isä) pysty maksamaan juristien palkkioita ja niihin sisältyviä voitelurahoja toisin kuin työttömänä loisiva äiti, joka saa kaikki juristipalvelut ilmaiseksi veronmaksajien rahoista. Juristit tietävät tämän ja antavat tuomionsa sellaisina, mistä uskovat saavansa suurimman potin. Viime aikojen räikeimpänä esimerkkinä muutaman rouva Campoyn tapaus, jossa tuomioita pyöriteltiin vuosia edestakaisin, matkusteltiin porukoilla USA:han ja verorahaa paloi mielettömästi. Lopputuloksena taisi olla USA:n jyrähdys, joka pani pisteen huijauskierteelle.


    • Eroeessä

      Kannattaako sinne lastenvalvojalle mennä ollenkaan vai olisko paree ottaa suoraan yhteys lakimieheen?

      • Lakimies-mukaan-kun

        kun menet lastenvalvojan luokse keskustelemaan asioista.


    • julukisuuvenkipiä

      No siitähän tuli julukinen ku kirijotit tänne.

    • Näinsaaisähuoltajuuden

      Mene hyvä isä psykiatri Säävälän vastaanotolle. Hän kirjoittaa todistuksen vaimosi mielenterveydestä tai siis ilmeisestä mielenterveyden häiriöstä, sosiaaliviranomaisille.

    • mitäs.heilut.mulkun.kans

      Katkeroituneet ex-aviomiehet suoltavat paskaa täällä! Yksikään fiksu äiti ei edes vaivaudun kirjoittelemaan moista tekstiä. Itse olen mies, joka olen lapseni elättänyt enkä märissyt kyvyttömyyttäni maksujenkaan suhteen julkisesti, toki nimimerkin suojissa (kuten minäkin, joka en halua hlökohtaista paskaa silmilleni; käyn silloin tällöin lukemassa sitä täältä).

    • Anonyymi

      Miksi te maksatte pyöristä ym hankinnoista vielä elatusmaksun lisäksi?? Se summan miitä maksatte elatusmaksua sisältää kaiken. Omaa tyhmyyttänne jos maksatte vielä sen lisäks jotain. Ei mun lasten isä maksa ainakaan. Eikö tarvii. Siihen on laskettu harrastus ym menot!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      48
      1291
    2. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      158
      1097
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      61
      997
    4. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      8
      782
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      180
      771
    6. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      27
      766
    7. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      51
      751
    8. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      11
      749
    9. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      346
      728
    10. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      78
      685
    Aihe