Kännilasit, onko sopivaa kokeilla?

MintelMantel

Helsingin sanomissa oli juttua toimittajasta, joka sai kokeilla sammuttaa jauhesammuttimella tulipaloa kännilaseilla. Nämä kännilasit vastaava puolentoista promillen humalaa.

Eka kertaa kuulin kännilaseista jo neljä vuotta sitten, kun niistä oli muistaakseen Kalevassa jotain juttua. Mietein, mahtaakohan niiden kokeileminen olla sopivaa uskovaiselle. Siitä sitten keskusteltiin muutamissa iltakylissä kavereiden kesken. Osa oli sitä mieltä, ettei niitä olisi tarpeellista kokeilla, mutta sitten kylässä yksi sanoi, että jos saat eteen kännilasit, niin ei kai se ole välttämättä väärin, jos kokeilet niitä.
Joissain nuorille suunnatuissa tapahtumissa onkin saanut ilmaiseksi testata näitä kännilaseja ja niitä voi myös vuokrata itselle noin 20 euron hintaan.

Yksi kylässä olleista ei ilmeisesti kuunnellut keskustelua kovin tarkkaan. Hänelle jäi vain mieleen sana kännilasit. Ja että ei ole pahitteeksi kokeilla. Niimpä hän niissä aatoksissa lähti sitten kotiin ja viikonloppuna lähtikin viihteelle. Hän ajatteli, että jos edessä on laseja, miksi niitä ei voisi kumota kurkkuun ihan vain kokeilumielessä. Hän käsitti niin, että kokeilu ja tosikäyttäminen on eri asioita. Ja niin hän sitten palasi yön tunneilla umpikännissä asunnolleen. Hänen kämppiksensä, joka oli myös ollut iltakylässä, ihmetteli, miksi tää on käynyt baarissa. Ja kysyi, onko sulla jotain huolia? Onko tunnollesi kertynyt syntejä, joista et ole voinut puhua, kun olet lähtenyt hakemaan lohtua alkoholista. Tämä siihen sitten soperrellen, että eikö me keskusteltu siellä yhessä iltakylässä niistä kaljalaseista. Että kokeileminen on OK, mutta jatkuva käyttö ei. Tämä juopuneen kämppis remahti nauruun, vaikka tilanne oli tavallaan nolo toisen kannalta. Hänellä kun ei tuntunut tuo kuullun ymmärtäminen olla parhainta mahdollista sorttia. No siinä ne sitten keskustelivat uudelleen, mistä he siellä iltakylässä juttelivat, ja että se ei suinkaan tarkoittanut juomalaseja, vaan sellaisia päähän laitettavia laseja, jotka simuloi humalatilaa.

Nyt tämä väärin ymmärtänytkin osaa nauraa omalle mokalleen. Edelleen mietimme sitä, onko kännilasien käyttö uskovaiselle sopivaa, jos eteen tulee mahdollisuus testata sellaisia?

6

633

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kännilasit ei sovi uskovaiselle, kuten ei aito kännikään!

    • Anonyymi

      Kännilasit vaikuttaa vain tasapainoon kävellessä. Kännilaseilla ei ole mitään vaikutusta henkilön ajatusmaailmaan. Oikea juomalla otettu känni poistaa estot ja silloin henkilö tekee tyhmyyksiä.

      • Anonyymi

        Painvastoin raitistaa sielun ja mielen.


      • Anonyymi

        Totta. Känni syntyy aidosti alkoholin vaikutuksesta.

        Humala on muutakin kuin hoipertelua ja se vaikuttaa kuhunkin yksilöön omalla tavallaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Känni syntyy aidosti alkoholin vaikutuksesta.

        Humala on muutakin kuin hoipertelua ja se vaikuttaa kuhunkin yksilöön omalla tavallaan.

        Monet lestat ovat juoppoja koska ne ovat hylänneet jumalan, mutta hengessä raittiit juomarit pelastuu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Painvastoin raitistaa sielun ja mielen.

        Höpöhöpö. Oikea känni tekee ihmisestä ku ihmisestä ääliön. Kännilasit saa vain näkökentän heijaamaan, mutta mieli ei ns. ääliöidy.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      464
      6596
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      191
      3924
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2533
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      26
      2050
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      139
      1436
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1335
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      68
      1176
    8. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      79
      1108
    9. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1105
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      46
      1049
    Aihe