Miettikääpäs mitä maksaa.
Kun lääkäri tai sairaanhoitaja valmistuu, niin lähtökohtaisesti heidän odotetaan tekevän pitkää päivää. Kun ekonomi tai juristi valmistuu, niin heidän ylityötuntejaan tuskin lasketaan. Hekin valmistautuvat seuraavaan työpäivään kotonaan.
Lähtökohtaisesti opettaja käy koulua peruskoulun ja lukion. Tämän jälkeen hän opiskelee 4-6 vuotta korkeakoulussa ilmaisessa koulutuksessa.
Lähtökohtaisesti valmistunut ala-asteen opettaja tekee töitä 15-30 tuntia viikossa ja silloinkin ainoastaan 45 minuuttia tunnista ja ainoastaan 8-9 kuukautta vuodesta. Katsoin ala-asteella olevan lasteni kokeita. Olisin tarkastanut ne 2 minuutissa, joten kokeiden tarkastukseen menee tunti per koe, kaiken lisäksi olisin tehnyt välitunnilla. Kävin opettamassa sijaisena, käytin valmiita pohjia tuntisuunnitteluun. Suunnittelin tunnit 10 minuutissa. Opetin siis ala-asteella, jossa aineet ovat helppoja.
Opetuksen on muututtava, tähän ei ole enää varaa
12
151
Vastaukset
- opetfiksuja
Yläasteella ja lukiossa opetusvelvollisuus on 20 tuntia viikossa. Ensimmäisenä opetusvuotena menee aikaa opetustuntien suunnitteluun. Myöhempinä vuosina aikaa menee ainoastaan kokeiden korjaamiseen.
- Ruotsia_ja_englantia
Sen enempää aloittaja kuin nimimerkki "opetfiksuja" ei tiedä opettajan työstä mitään. Selaamalla vanhoja ketjuja olisi mahdollista saada informaatiota siitä, mitä opettajan työ todellisuudessa on ja kuinka monta tuntia ja päivää viikossa itse asiassa tehdään työtä. Luulen kuitenkin, että näitä kahta em. kirjoittajaa saa yrittää valistaa maailman tappiin, mutta ei se muuta heidän näkemystään eikä saa heitä luopumaan virheellisistä olettamuksistaan.
Minulla on tänään oppitunniton päivä. Olen jo kaksi tuntia tehnyt koulutöitä. Mikäli arvioni vanhemmille soitettavien puheluiden kestosta osuu suunnilleen oikeaan, voin palata työhuoneessa odottavien koepapereiden pariin vielä ennen puolta päivää. Iltapäiväkahdelta ulkoilutan koiran ja kolmen maissa teen ruokaa kotiin palaavalle perheelle. Aterian jälkeen istun vielä ehkä kolme tuntia työpöydän ääressä. Sitten ovatkin korjattavat paperit jo vähissä ja perjantain ja maanantain tuntisuunnitelmat melko selvät materiaaleineen. Viikonlopuksi jääkin enää kokeiden pisteiden lasku, arvosanojen tekeminen ja niiden kirjaaminen sähköiseen yhteydenpitojärjestelmään ja arvostelukirjaan. Alkuviikosta yritän saada kaikki kokeista poissa olleet kuusi oppilasta tekemään kokeen. Sitten alan järjestellä tukiopetusta, uusintakokeita tai muita suoritusmenetelmiä niille, joilla kokeesta tuli ala-arvoinen.
Että semmoista se on open elämä niinä päivinä, kun "ei ole tuntiakaan töitä"... - Enkunopenpoika
Ruotsia_ja_englantia kirjoitti:
Sen enempää aloittaja kuin nimimerkki "opetfiksuja" ei tiedä opettajan työstä mitään. Selaamalla vanhoja ketjuja olisi mahdollista saada informaatiota siitä, mitä opettajan työ todellisuudessa on ja kuinka monta tuntia ja päivää viikossa itse asiassa tehdään työtä. Luulen kuitenkin, että näitä kahta em. kirjoittajaa saa yrittää valistaa maailman tappiin, mutta ei se muuta heidän näkemystään eikä saa heitä luopumaan virheellisistä olettamuksistaan.
Minulla on tänään oppitunniton päivä. Olen jo kaksi tuntia tehnyt koulutöitä. Mikäli arvioni vanhemmille soitettavien puheluiden kestosta osuu suunnilleen oikeaan, voin palata työhuoneessa odottavien koepapereiden pariin vielä ennen puolta päivää. Iltapäiväkahdelta ulkoilutan koiran ja kolmen maissa teen ruokaa kotiin palaavalle perheelle. Aterian jälkeen istun vielä ehkä kolme tuntia työpöydän ääressä. Sitten ovatkin korjattavat paperit jo vähissä ja perjantain ja maanantain tuntisuunnitelmat melko selvät materiaaleineen. Viikonlopuksi jääkin enää kokeiden pisteiden lasku, arvosanojen tekeminen ja niiden kirjaaminen sähköiseen yhteydenpitojärjestelmään ja arvostelukirjaan. Alkuviikosta yritän saada kaikki kokeista poissa olleet kuusi oppilasta tekemään kokeen. Sitten alan järjestellä tukiopetusta, uusintakokeita tai muita suoritusmenetelmiä niille, joilla kokeesta tuli ala-arvoinen.
Että semmoista se on open elämä niinä päivinä, kun "ei ole tuntiakaan töitä"...Semmoista se on. Ammatinvalintakysymys. Terveisiä äidille Aalto yliopiston dippainssikoulusta! ;-)
- opeopettaa
Työmies seisoo ja kahteloo, mestari kävelöö ja kahteloo ja insinööri ajeloo ja kahteloo.
- UusiOPS
Otsikkosi mukaisesti olisi opetuksen muututtava. Miten maailmassa se voi muuttua, jos opettajien on tehtävä tiliä maallikoille työmääränsä suhteen? Kokeitahan ei tarvitsisi pitää lainkaan - eikä koskaan ole tarvinnut. Se toinen tie voi tosin olla huomattavasti työläämpi.
- Kannettu_vesi
Niin sillä tavalla opetus voisi tosiaan muuttua, että luovuttaisiin arvosanoista ja kokeista. Tästä on paljon lähiaikoina onneksi puhuttukin.
Jännä juttu kuitenkin se, että kun itsekin pohtii koulua jossa ei olisi kokeita eikä arviointeja, niin se tuntuu jotenkin "väärältä". Ihan kuin että lapset pääsisivät liian helpolla. Eli toisin sanoen kautta rantain ihmiset ajattelevat että lapsia pitää rangaista (?) tai ainakin pitää olla tarpeeksi kuria.
Mutta toisaalta kuten on kirjoitettukin tästä aiheesta, niin jos aikuisten maailmassa aikuisia työpaikoilla arvioitaisiin kokein ja niistä saadut tulokset vaikuttaisivat heidän palkkaukseensa, niin kaikki ammattijärjestöt kavahtaisivat. Kuitenkin koulussa tämä on normaalia. Miksi? Ehkä se oli joskus aiemmin helppo ja halpa tapa luoda kilvoittelun ilmapiiri. Sillä oli helppo luokitella ihmisiä.
Mutta suuri ongelma tässä on se, että seiskan oppilas alkaa kuvitella olevansa seiskan ihminen. Opettajankoulutuksessa saatetaan tähän liittyen esittää, että opettaja voi kuitenkin luoda sellaisen tunnelman ja todellisuuden luokkaan, että kukaan lapsi ei koe että arvosana määrittää häntä. Mutta milläs sellaisen tunnelman luot? Aika mahdoton tehtävä yrittää jollain opettajan (ihmisen) käytössä olevilla metodeilla luoda tuollainen ajatus 20 lapsen/nuoren päähän.
Ainut tapa jolla tästä päästään eroon on että arvioinnit poistetaan kokonaan. Silloin ei ole arvosanoja jotka määrittäisivät oppilasta. Vaan oppilas saisi ennen kaikkea kokea itsensä kaiken aikaa ihmiseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita kaiken lässähtämistä ja sitä ettei enää opeteta vaan hengaillaan ja leikitään. Päinvastoin jos oppilas saadaan osallistettua oppimiseen (mikä on hieno termi kuvaamaan tätä asiaa) niin hänen motivaationsa kasvaa automaattisesti. Toisaalta aivan kaikkia nyt ei aina voi saada kiinnostumaan yhtään mistään, oli metodi mikä tahansa.
Luulen että 50 vuoden päästä kyseinen metodi on todellisuutta. Ja vuoden 2015 metodit yhtä huvittavia kuin 1965 metodit meille. - helppo_ratkaisu
Kesällä sitten vain yliospiton pääsykokeisiin ja opiskelemaan opettajaksi. sitten voit alkaa muuttaa alaa mieleiseksesi. Onnea matkaan.
- VaaranMerkit
Jes, antaa mennä vaan, ap.
Viimeisen puolen vuoden aikana on opettajia halveerattu eri meedioissa (sic) niin runsaasti, että nyt ei huvittaisi olla opettajankouluttaja. Katkeroituneita ja yllytettyjä tampioita saattaa ihan oikeasti alkaa hakeutua alalle! Ja lapset kiittää...
- Hipheijaajaa
Sum liirum, sum laarum, sum tilulilulei.
- bumppernikkkeli
bump
- Itsekin_opettaja
Jos minulla on vaikkapa 3 oppituntia päivässä, niin en kyllä millään ehdi pitää yli kahta kahvitaukoa? Ihmettelen että miten kukaan opettaja ehtii. Ruokataukokin pitäisi johonkin väliin mahduttaa. Sittenhän se päivä jo loppuukin ja voin lähteä kotiin nauttimaan ruhtinaallisesta palkastani ja vapaa-ajastani.
Kyllä on aloittajalla huonosti asiat. Harmi ettei hän jaksanut nuorena kuunnella koulussa jotta olisi saanut jonkun kivan ammatin. Pitää tätä opettajakatkeruutta purkaa nyt sitten nettipalstoilla kun ei elämässään muuhun pysty. - TähänVaanEiOleEnääVaraa
Taas se on ajankohtainen...kaikki ajattelevat, että kouluista säästetään.
Kuka oikeasti miettisi, minkälaisen koulun me saamme sinne laitetulla rahalla.
Nyt pitäisi saada opettajat pois johtamasta ja tilalle muiden alojen johtajia. Ei meillä ole tuollaiseen varaa!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123790MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar781997Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5431610Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798