Auer seonnut lopullisesti

PyöreänHuoneenKohtalo

Auerin kirjoittelut lokissaan ovat nyt saavuttaneet hulluuden rajan. Auerin pitäisi olla sureva leski, mutta ei ole. Vaan leikkii salapolliisia, kirjoittaen henkisesti häiriintyneitä tekstejä. Varsinkin viimeinen teksti ei ole surevan lesken teksti, vaan tasapainottoman naikkosen.

31

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eikölogiikkapelaa

      No, kyseessä ei sitten ole sureva leski. Eikö johtopäätöksen tekeminen ole täysin yksinkertaista?

    • niinpäolikin

      Juu, näinhän se tapahtui, Anneli Auer kirjoittaa:

      "Jarmo Valkama pelleili, viihdytti tuomareita vitseillään ja heitti samalla hiekkaa tuomareiden silmille tarjoillen räikeästi vääristeltyjä puolitotuuksia ja suoranaisia valheita. Kalle Kulmala puolestaan esiintyi hillitysti ja pysyi asiassa. Keväällä 2011 Vaasan hovioikeuden viimeisessä istunnossa Kalle Kulmala näytti jopa siinä määrin vaivautuneelta, että tulkitsin sen noloudeksi. Arvelin, että Kalle Kulmala tunsi suurta myötähäpeää kuunnellessaan Jarmo Valkaman loppupuheenvuoroa. Täytyihän Kalle Kulmalan tietää, että se oli pelkkää bluffia ja täytyihän hänen ymmärtää, että todennäköisesti myös hovioikeuden tuomarit olivat tajunneet sen."

      Tämä oli nyt se syyttömyydentodistelun salaisen aineiston koonnut oikeudenkäynti, jota aineistoa meille ei paljastettu, ja ex-tutkinnanjohtajan makuuhuoneesta oli hävinnyt se todistelaatikko, jossa oli alkuperäinen häkenauha. Oikeus vapautti Anneli Auerin yksimielisesti jo ennen tuomion julistamista. Ja oikeudenkäynnissä ex-tutkinnanjohtaja todisti kuunnelleensa nauhan aikaisemmin ainakin 300 kertaa ja sieltä kuului ulkopuolisen ääni, mutta tästä FBI-nauhasta ei kuulu.

      • nauroivatlavastajalle

        Tämähän on loistavaa! Anneli Auer jatkaa - joku saattaa olla syyllinen tai sitten ei ole.

        "Myöhemmin Jarmo Valkama vetäytyi koko jutusta vedoten eläkkeelle jäämiseen, vaikka ei hän oikeasti mennytkään eläkkeelle. Ehkä hänen omatuntonsa heräsi tai ehkä hänet vain siirrettiin syrjään. Ehkä hän oli ollut liian rehellinen paljastaessaan Pekka Lehdon dokumentissa, että syytetyksi tulemiseen riittää ihan vain fifty-fifty mahdollisuus, että joku kenties saattaisi olla syyllinen. Tai sitten ei."


      • kovastiuteliaskuulemaan

        Ja vielä kun saadaan kommentti siitä hänen puolustusasianajaja Mannerin antamasta tiedosta kesällä 2011 - oli muuten useammassakin lehdessä - että syyllinen oli tunnustanut teon asianajajansa välityksellä, niin sitten päästään itse asiaan.


    • erk-ki

      Seonneen vaikutelman tässä antaa ap!

      Vai pitäisi AA:n murhasyytteestä puolustautuessaankin, 9 vuotta murhan jälkeen, esittää surevaa leskeä! Onko hölmömpää koskaan nähty tai kuultu!!! Kyllä murhaoikeudenkäynnin vastaajan rooliin luontevasti istuu nimenomaan salapoliisi.

      • eisuruaheihei

        Ei tuo psykopaattiakka osaa surra mitään, korkeintaan kiinnijäämistään, yksi mieshän se vaan oli. Toivottavasti KO on enemmän järkeä kuin hovinarreilla.


      • kummallinenkäytös

        Niinpä. Auer ei käyttäydy siten, kuin normaalisti syytön käyttäytyy. Kuvitelkaa omalle kohdallenne vastaavat ja tiedätte 100% varmuudella, että olette syytön? Itse ainakin toisin joka asiassa ja käänteessä julki, että olen ehdottomasti syytön. AA ei niin tee. Itkisin ja valittaisin lehtien palstoilla, miten olen kärsinyt syyttömänä. AA ei niin tee. Jne...
        Tulipa katsottua brittisarja, jossa mies oli syytettynä lapsen murhasta. Valamiehet eivät päässeet täysin yksimieliseen ratkaisuun, mutta tuomari hyväksyi enemmistöpäätöksen, eli mies todettiin syyttömäksi, koska asiassa oli sekoittava seikka tai kaksi. Mies oli syyllinen, mutta noin piti toimia.
        Kun ihmiset ja uhrin läheiset olivat järkyttyneitä, mies puolusti sanoin, että oikeus hänet vapautti. Mies ei vakuuttanut syyttömyyttään, vaan oli hyvillään kun osa valamiehistä ei löytänyt tarpeeksi näyttöä syyllisyydestä. Huomioin, ettei mies vakuutellut syyttömyyttään, jota syytön olisi tehnyt vielä oikeuden päätöksen jälkeenkin. Uhrin läheiset ja he jotka olivat tyrmistyneitä oikeuden päätöksestä, ottivat lain omiin käsiinsä ja passittivat miehen matkustamaan "kauas" ja takaisin ei ole tulemista, eikä saa millään tavoin ottaa yhteyttä.


    • Hienoa

      Hyvin kirjoittaa Anneli asiaa,jonka hän parhaiten tietää.Anneli ei millään tavalla vaikuta häiriintyneeltä.Tähän mennessä julkaistu vain syyttäjän väittämiä.Nyt tulee totuutta.

      • valmisteluvaiheessa

        No, eipä tuossa nyt ole tullut esille mitään sellaista, jota ei tietäisi kuka tahansa - odotan tietoa, että missä vaiheessa menee hänen vuonna 2010 aloittama kirjansa Murhalesken muistelmat, joka sai liki katastrofin aikaiseksi murha.infon kirjoittajien kesken.


    • ihanvaankysyn

      Poistettiinko Anneli Auerin profiili - josta hän blogissaan kirjoittaa - facebookista silloin, kun tuli tämä laki/määräys mikä lie, ettei siellä voi esiintyä valeprofiilina?

    • Miten niin muka seonnut? Seonnut olet itse.

      • ihannormaali

        Tuollaisiahan kaikki annulistit ja persekerholaiset ovat, ei tietoa moraalista tai totuudesta.


      • ihannormaali kirjoitti:

        Tuollaisiahan kaikki annulistit ja persekerholaiset ovat, ei tietoa moraalista tai totuudesta.

        Siinä lynkkaajan mielipide!


      • Klunssilassa
        ihannormaali kirjoitti:

        Tuollaisiahan kaikki annulistit ja persekerholaiset ovat, ei tietoa moraalista tai totuudesta.

        Mene nussimaan sikaasi, vai ajokoirako se nyt oli...


      • tnteroinenedistyy
        Klunssilassa kirjoitti:

        Mene nussimaan sikaasi, vai ajokoirako se nyt oli...

        Olet alkanut harrastamaan muitakin eläimiä kuin lampaita, sillä tavalla.


      • uhhuh12

        Sen vähän mitä olen sun kirjoituksia lukenut. Niissä ei ole järjen hiventäkään. Täystyhmä apina.


      • uhhuh12 kirjoitti:

        Sen vähän mitä olen sun kirjoituksia lukenut. Niissä ei ole järjen hiventäkään. Täystyhmä apina.

        Lue enemmän, niin viisastut, tai harpo vaikka yli jos haluat tyhmänä pysyä.

        Ufomiehistä, lentävistä huppareista, apinoista ym. roskasta höpisevät ovat keskenkasvuisia räkänokkia ja sinäkin kuulut niihin.


    • Auernio

      Ehkä pitäisi keksiä laki julkisen kuvan kiilloittamisesta. Toisaalt taas zombi sisällä tykkää lavan takana paljastelusta.

      • ykstotinen_maailmankuva

        Tämä olisi sitä persulokiikkaa, että pakkolailla kaikki ratkaistaan.


      • kepuliikkaa

        Ei, logiikka on lainattu käänteispsykologiasta.


    • manipuloinninmestarit

      Suurin osa teidän kirjoituksista ja kommenteista on täysin idioottimaisia, typeriä ja ala-arvoisia. Totuutta on blogissa ollut just sen verran kuin jokainen voisi halutessaan kirjoittaa - mitään paljastuksia ei ole tullut, ei mitään. Mikään ei ole mitään totuutta vielä.

      Mutta jos löydätte edes yhden kirjoituksen, sanomisen, tekstin, jossa Anneli Auer ihmettelee, että miksi hänen pitää todistaa länsimaisessa oikeusjärjestelmässä syyttömyytensä, niin mietin taas uudemman kerran tätä juttua.

      Ja minä voin sitten laittaa vastineeksi ne kohdat hänen puheistaan, joissa hän selkeästi provosoi teitä, ja edellä on juuri yksi tällainen kohta "Ei tuo psykopaattiakka osaa surra mitään, korkeintaan kiinnijäämistään, yksi mieshän se vaan oli." Oliko ihan itse Anneli Auerin sanomaa? Toinen raju provosointi (manipulointi) oli kesällä 2010 tuo kirjan nimi. Muitakin löytyy.

      Mutta nämä eivät olleet yhtä hyvällä huumorilla varustettuja letkautuksia kuin Valkaman tekemät, tosin niiden tarkoitus olikin jokin aivan muu. Mistä sitä olisi muuten syntynyt antianneliryhmää?!

      • samaajengiäkaikki

        Voi hyvä luoja, ja entä Anneli Auerin mehutestit sellissään?! Hyvää vai huonoa huumoria?! Miten tämä nyt eroaa jengistä ja ideasta, jota kapellimestari vetää?


      • niinpää

        Ei tuossa akassa ole mitään humoristista, tuo "Ei tuo psykopaattiakka osaa surra mitään, korkeintaan kiinnijäämistään, yksi mieshän se vaan oli." on vaan karu totuus.


    • rajuapeliäsuomella

      Ja jos ei olisi antiryhmää, ei olisi keskenään tappelevia kansalaisiakaan.

      • käänteinenlaskuoppi

        Oliskyl, nimittäin keskenään tappelevat Annelistit, se onki ollu suurta hupia.


    • paljastavatesti

      Mutta kun saadaan peli tasan - niin se kumman puolen ihminen valitsee, kertoo hänestä psykologisesti enemmän kuin tuhat sanaa ja tuhat kuvaa, koska epäselvässä tilanteessa (ja mielipiteillään) ihminen peilaa vain itseään. On vanha sanontakin, että vain varas varasta pelkää, ja tarkoittaa aivan samaa. Näin meidät saadaan näppärästi luokiteltua.

      • oletoikeassa

        Pervot annullistit pelkäävät että heidätkin tuomitaan kun idolinsa tuomittiin, kohta ei saa enää edes miestään murhata rauhassa.


    • psykopatiasta

      Auer on varmaan psykopaatti. Huomatkaa, ettei psykopatia ole psykiatrinen sairaus. Psykopatiaa ei voi saada testeillä esiin jos ihminen osaa kiertää kysymykset ja takuulla psykopaatti osaa.Meidän joukossamme on viisi prosenttia psykopaatteja -ainakin. Nimen omaan heitä löytyy vankiloista ja yhteiskunnan johtopaikoilta.

      http://www.iltalehti.fi/mieli/2015111220651949_md.shtml

      • Psykiatri-Pekka

        Vai Teidän joukoissanne 5% psykopaatteja, RUAH! Enemmän. Pohjasakasta, josta sinä olet, löytyy kyllä riittävästi psykopaatteja. Nimenomaan TYHMIÄ psykopaatteja.


      • 172-3
        Psykiatri-Pekka kirjoitti:

        Vai Teidän joukoissanne 5% psykopaatteja, RUAH! Enemmän. Pohjasakasta, josta sinä olet, löytyy kyllä riittävästi psykopaatteja. Nimenomaan TYHMIÄ psykopaatteja.

        Löytyypi niitä ihan viranomaisista kuten eräs vanha virkamies itsekin totesi.


      • puoletoikein
        Psykiatri-Pekka kirjoitti:

        Vai Teidän joukoissanne 5% psykopaatteja, RUAH! Enemmän. Pohjasakasta, josta sinä olet, löytyy kyllä riittävästi psykopaatteja. Nimenomaan TYHMIÄ psykopaatteja.

        Psykopaateissa voi tosiaan olla älykkäitä, mutta sellaisiin uskovat kuten annulistit, ovat harvinaisen tyhmiä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      599
      2115
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1068
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      19
      998
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      877
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      845
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      79
      795
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      87
      727
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe