Oon viimeaikoina miettinyt, että onko mussa jotain vikaa, vai onko tää vain normaalii tunteiden ja järjen vuoristorataa;
ihastun ihan älyttömän helposti. Viikon sisällä oon menettänyt sydämeni jätkälle vaikka aiemmin olin ihan hulluna toiseen jätkään.
En oo koskaan ollut yhessä kenenkään kanssa, en edes "säätänyt" kenenkään kanssa. Aina kun ihastun ja musta tuntuu että toinen osapuoli tykkää musta, esim yrittää lähestyä mua, mä meen aina pakoon ja vetäydyn johonkin kuoreen. Ja sit jälkeenpäin kadun syvästi.
Sit mä saatan turhan helposti luulla että se toinen pitäis musta. Esimerkiksi viimeviikolla tuo mieshahmo tuli mun viereen istumaan ruuhkaisella käytävällä, sit sydän hakkas ihan hulluna ja nyt aina kun meidän katseet kohtaa mä luulen sen olevan jotain erikoista, vaikka todellisuudessa se tuskin on mitään.
Mä en uskalla tehdä aloitteita, koska mä pelkään että se ois siitä pojasta ahistavaa, että hymyilen sille. En oo mikään beauty queen, mutta en mikään perunakaaan. Parhaiten voisin kuvailla itteäni väliinputoajaks.
Oon myös miettiny, että vaikka joku ihastuis muhun näin niinkun ulkopuolisesti niin sit kun se tututstuis muhun niin se tuskin jaksais mua. Välillä epäilyttää että kaveritkaan ei jaksa mua.
Otan joka päivän haasteena selvitä tästä normien ja odotusten maailmasta sekä saaada tunteita ja järkeä tasapainoon.
Voisin myöntää janoavani rakkautta, mutta en nää yhtään syytä, miksi kukaan haluais mut. Sit kuitenkin ihastun, vaikka oon luvannu etten ihastu. Silloin kun muut kuuntelee onnellisena rakkauslauluja ja piirtelee sydämiä, mä suljen radion ja koitan toistaa jotain selibaatti mantraa mielessäni. Mua pelottaa, että se ahdistaa sitä toista ihmistä, että kuuntelen rakkauslauluja se mielesssäni.
Tosi sekavaa, mutta ehkä joku saa jostain kiinni ja osais sanoo jotain....
ihastun ihan älyttömän helposti. Viikon sisällä oon menettänyt sydämeni jätkälle vaikka aiemmin olin ihan hulluna toiseen jätkään.
En oo koskaan ollut yhessä kenenkään kanssa, en edes "säätänyt" kenenkään kanssa. Aina kun ihastun ja musta tuntuu että toinen osapuoli tykkää musta, esim yrittää lähestyä mua, mä meen aina pakoon ja vetäydyn johonkin kuoreen. Ja sit jälkeenpäin kadun syvästi.
Sit mä saatan turhan helposti luulla että se toinen pitäis musta. Esimerkiksi viimeviikolla tuo mieshahmo tuli mun viereen istumaan ruuhkaisella käytävällä, sit sydän hakkas ihan hulluna ja nyt aina kun meidän katseet kohtaa mä luulen sen olevan jotain erikoista, vaikka todellisuudessa se tuskin on mitään.
Mä en uskalla tehdä aloitteita, koska mä pelkään että se ois siitä pojasta ahistavaa, että hymyilen sille. En oo mikään beauty queen, mutta en mikään perunakaaan. Parhaiten voisin kuvailla itteäni väliinputoajaks.
Oon myös miettiny, että vaikka joku ihastuis muhun näin niinkun ulkopuolisesti niin sit kun se tututstuis muhun niin se tuskin jaksais mua. Välillä epäilyttää että kaveritkaan ei jaksa mua.
Otan joka päivän haasteena selvitä tästä normien ja odotusten maailmasta sekä saaada tunteita ja järkeä tasapainoon.
Voisin myöntää janoavani rakkautta, mutta en nää yhtään syytä, miksi kukaan haluais mut. Sit kuitenkin ihastun, vaikka oon luvannu etten ihastu. Silloin kun muut kuuntelee onnellisena rakkauslauluja ja piirtelee sydämiä, mä suljen radion ja koitan toistaa jotain selibaatti mantraa mielessäni. Mua pelottaa, että se ahdistaa sitä toista ihmistä, että kuuntelen rakkauslauluja se mielesssäni.
Tosi sekavaa, mutta ehkä joku saa jostain kiinni ja osais sanoo jotain....
Vastaukset 5
Vanhimmat
Haiska paska
Minun mielestäni sinun ei tarvitse tehdä aloitteita, kun et vaan juokse karkuun. Ja jos jaksaisit vielä pysyä paikallaan ja hymyillä vähän takaisin.
kiitos tästä! Tänään rohkaisin mieleni ja koitin olla avoimempi, mutta pahassa tämä tapa kääntää katse aina poies... :/
Aika harva pystyy tuollaiseen sarjaihastumiseen kuin ap, paitsi ehkä jos on kovin nuori. Taidat olla vielä teini-ikäinen ap.
joo siis niin taidan olla, 18vuotta kun vasta olen