ällistyttävää!!!!

Ensimmäistä kertaa eksyin tänne aborttipuolelle, yleensä olen tuolla odotuspuolella.
Itse olen kokenut kaksi aborttia, koska elämäntilanteeni ei yksinkertaisesti ollut sellainen, että olisin voinut tarjota lapselle turvallisen ja huolehtivan kasvuympäristön.

Älkää hyvät ihmiset tuomitko aborttia, se ei ole kenellekään helppo paikka vaikka ratkaisua ei tarvitsisi miettiä.
Pois täältä kuvat abortoiduista sikiöistä ja asiallista ja rakentavaa keskustelua tilalle.
Yritetään tukea toinen toisiamme ja päästä sillä tavalla raskaiden kokemuste yli.
121157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Keskustelun aihe on abortti. Eikös abortoidut sikiöt ole mitä aiheeseen liittyvimpiä ja aivan todenmukaisiakin "kannannottoja"?

Itse asiaan en sano juuta enkä jaata, en ainakaan tuomitse, koska en koe että minulla on siihen oikeutta. En aio edes ilmaista mielipidettäni asiasta.

Mutta vaikka ne abortoidut sikiöt ovatkin rankkaa katsottavaa, ne ovat osa totuutta. Ne kertovat oman julman puolensa asiasta. Ne eivät kerro syitä, seurauksia, tunteita, ajatuksia... mutta ne kertovat jotain. Eikä minun mielestäni sinulla ole sen enempää oikeutta tuomita noiden kuvian laittajia kuin heillä olisi oikeutta tuomita sinun päätöstäsi abortista. Mutta toki teillä molemmilla on oikeus ilmaista mielipiteenne. Tämähän on KESKUSTELUPALSTA. Ja ne kuvat käyttävät oman puheenvuoronsa.

Äänestä
  • ...jos ne kuvat käyttäisivät oman puheenvuoronsa, niin ne tulisivat itse tänne. :)

    Itse en ole kauheasti tätä osastoa lueskellut, mutta uskon, että ne jotka niitä provosoivimpia kuvia laittavat ovat todellisuudessa täysin tietämättömiä asiasta.
    Ja oli asia mikä hyvänsä, niin äärimmäisyyksiin meneminen on aina huonoa. Ja se yleensä kertoo, että ihmisellä ei ole mitään muuta tietoa asiasta.
    Jos asioiden kaikista puolista selvillä oleva ihminen kertoo mielipidettään, niin hän yleensä osaa huomioida ajatuksissaan varsin laajan näkökannan.

    Tosin on niitäkin jotka tietävät, mutta käyttävät tietoaan vain siihen, että osaavat piilottaa sen. Esimerkiksi nuorille pitää tietää mitä puhuu. Jos osaa jättää kaikki muut ajattelutavat pois puheistaan, niin saadaan loistavasti fundamentalistisia nuoria, jotka "tietävät" olevansa oikeassa.

    No tää meni vähän aiheen viereen. Mutta yleisesti ottaen ihmisten pitäisi tutkia ja pohdiskella kaikkia asioita kaikilta puolilta, ennen kuin päästelevät viisauksia suustaan...

    Up The Irons!!!!

    Äänestä

  • a.alopexlagopus kirjoitti:

    ...jos ne kuvat käyttäisivät oman puheenvuoronsa, niin ne tulisivat itse tänne. :)

    Juu, melkein nauratti kuin luin tekstisi. Juuri niinhän sen pitäisi olla! Aivan!! Ainakin tosi elämässä. Avarakatseisuutta, perustaluja, joustavuutta, ymmärtämystä ja niin edelleen.

    Mutta jos se ei ole sitä edes oikeassa elämässä, missä tämä sanoistasi haavoittuva ihminen seisoo nenäsi edessä, miten voisimme odottaa sen toimivan niin täällä? Valitettavasti ihminen ei vain toimi niin. Ja eihän siitä mitään keskustelua tulisikaan jos jokainen keskustelija ottaisi huomioon kaikki mahdolliset näkökulmat, jonka jälkeen kumoaisi ne muiden näkökulmien perusteella ja päätyisi lopulta siihen että asiasta voi olla montaa mieltä eikä kukaan ole yksin oikeassa tai väärässä. Kukapa tuohon jaksaisi vastata?

    Keskustelupalsta toimii sillä periaatteella että ihmiset ovat eri mieltä. Joskus aika vahvastikin.

    Äänestä

  • jaahassoo kirjoitti:

    ...että tuli vähän liioiteltua. :)
    Kyllä itseäkin nyt hiemän hymyilyttää, että tuli tuollaiselle maailmanparantaja linjalle lähdettyä... =D

    Mutta kyllä se aikalailla ärsyttää, että ne jotka asioista vähiten tietävät nostavat aina isoimman äläkän.

    No, asiasta voisi keskustella maailman tappiin saakka, mutta mitään hyötyä siitä ei olisi.
    Joten toivotan kaikille hyvää uuttavuotta!!

    Onnellista uuttavuotta sinnekin päin! Eikä tässä maailmassa parantajia ole koskaan liikaa.

    Äänestä

  • a.alopexlagopus kirjoitti:

    ...että tuli vähän liioiteltua. :)
    Kyllä itseäkin nyt hiemän hymyilyttää, että tuli tuollaiselle maailmanparantaja linjalle lähdettyä... =D

    Mutta kyllä se aikalailla ärsyttää, että ne jotka asioista vähiten tietävät nostavat aina isoimman äläkän.

    No, asiasta voisi keskustella maailman tappiin saakka, mutta mitään hyötyä siitä ei olisi.
    Joten toivotan kaikille hyvää uuttavuotta!!

    Mielestäni eka kirjoituksesi oli varsin asiallinen ja naulan kantaan.

    Tietysti voidaan ajatella, että olisi "tylsää" keskustella siten, että otettaisiin kaikki näkökulmat huomioon ja todettaisiin että kaikilla on oma mielipiteensä eikä ole oikeaa tai väärää, mutta hassua mielestäni on, että halutaan (?) keskustella ottamatta asioita laajemmin huomioon. Mitä kicksejä kukaan voi saada kinastelemalla juupas-eipäs-tasolla?

    Hyvää uuttavuotta täältäkin!

    Äänestä

Jos et ole aikaisemmin osannut luopua sairaalloisesta täydellisyyden tavoittelusta, niin oisko nyt ehkä aika?

Kuinka moni lapsi syntyy täydellisiin olosuhteisiin. Monta historian suurmiestä ois varmaan abortoitu, jos kaikki naiset ois itsekkäitä. Onneksi on vielä instansseja kuten katolilainen kirkko, jotka kertovat abortista totuuden ja muutenkin asettavat naisen sille paikalle, mille nainen kuuluu. Näissä kulttuureissa naista kyllä kunnioitetaan todella paljon elämän antajana.

Voitte tietysti alkaa kuorossa arvostella katolilaista kirkkoa, mutta syvällä sisimmässänne tiedätte, että uskovaisuus yleensäkin edustaa rauhaa ja elämäniloa, asioita mitä meidän yhteiskunnasta puuttuu. Kaikenlaista tekotyytyväisyyttä meiltä Suomesta kyllä löytyy, mutta aito hymy on ollut hyytyvä luonnonvara pitkään. Oisko aika tunnustaa se tosiasia viimeistään siinä kohdalla kun on noustava pöydälle abortoitavaksi? Häh?!

PYL

Äänestä
  • tullut tännekin heiluttamaan taikasauvaasi? Ihminen, joka tietää elämän salaisuuden?

    Äänestä

  • "uskovaisuus yleensäkin edustaa rauhaa ja elämäniloa, asioita mitä meidän yhteiskunnasta puuttuu."

    Onko uskovaisen tehtävä tuomita masentunut, surullinen lähimmäinen, joka on tehnyt elämänsä vaikeimman ratkaisun ja kärsii sen psykologisista seurauksista usein koko elämänsä? Vaikka se ratkaisu olisikin uskovaisen mielestä väärin, onko hänen tehtävänsä lisätä tämän ihmisen tuskaa ja kertoa miten julma hänen tekonsa uskovaisen mielestä oli?

    I don't think so.

    Rauhaa ja elämäniloa kaikille!

    Äänestä

  • mielestä miehet on itsekkäitä, jos ehkäisyä ei saa käyttää; katollinen kirkkohan kieltää myös ehkäisyn. Siis seksiä pitäisi saada, mutta nainen kantaa sitten seuraamukset ja on sitten mukan vielä itsekäs, jos tekee abortin. Just joo.

    Uskontojen nimissä tapataan tänäpäivänäkin satoja ellei jopa tuhansia ihmisiä. Mun mielestä uskovaisuus edustaa enempikin toisten uhkailua, tuomisemista ja terrorisointia kuin rauhaa ja elämäniloa.

    Äänestä

Tää maa on mennyt pilalle!

Äänestä
  • Pelkää Suomi, nyt tuomari ei tunne armoa... Aika tuomittavaa tekstiä tuo mitä syydät...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

tuittu kirjoitti:

Ensimmäistä kertaa eksyin tänne aborttipuolelle, yleensä olen tuolla odotuspuolella.
Itse olen kokenut kaksi aborttia, koska elämäntilanteeni ei yksinkertaisesti ollut sellainen, että olisin voinut tarjota lapselle turvallisen ja huolehtivan kasvuympäristön.

Älkää hyvät ihmiset tuomitko aborttia, se ei ole kenellekään helppo paikka vaikka ratkaisua ei tarvitsisi miettiä.
Pois täältä kuvat abortoiduista sikiöistä ja asiallista ja rakentavaa keskustelua tilalle.
Yritetään tukea toinen toisiamme ja päästä sillä tavalla raskaiden kokemuste yli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu