Aina kun pitäisi mennä johonkin esim. ostoksille, olo on hirveä! Oksettaa,maha sattuu,ahdistaa ja lopulta joskus perun menoni. Sitten harmittaa kun muut ovat menneet. Koulussa aivan sama juttu, ahdas luokka ja istut edessä, mikä sen hirveämpää. Itse katselen paljon ihmisiä, joten oletan että he myös katsovat minua. Paniikkikohtauksiakin on tullut. Haluaisin niin paljon tietää mistä tämä johtuu?? Olen ikäni ollut arka ja hiljainen, pitänyt asiat sisälläni.. Herkistyn todella helposti jos joku huomioi minut positiivisella tavalla... Onko itsetunto nollilla? Haluaisin kysyä oisiko hypnoosista apua? Kokemuksia? Toivon, että vastauksia tulisi, en jaksa enää tätä elämää!
Jännitys
avun tarpeessa
61043
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lääkitys, eri terapia muodot, siedätyshoito vaikeisiin tilanteisiin.
mulla on just sama juttu, jokapaikkaan meno "jännittää" ja oksettaa ja jään tosi paljosta paitsi, ja kun oon yrittäny kertoa kavereille, nii ei ne ymmärrä! jankkaa vaan että no miks sie et voi tulla jne. oon käyny lääkärissä monia kertoja ja nyt sitte n. kk sitte sain lääkkeitä, paniikkihäiriöön. oon ottanu nyt aika useasti niitä ja no, kyllä siitä silleen rauhottuu ja useimmiten menee se olo ohi. nyt sitte pitäis kai vaihtaa johonki muuhun lääkkeeseen koska tähän voi kai tulla riippuvaiseksi jos käyttää pitkään ja nuorille sitä ei suositella. ois kiva tietää minkä ikänen oot? mie oon 15..
Oon 16,lukion ekalla. Huono puoli mein lukios on et se on luokaton,ei pysty luomaan niin syviä kontakteja muihin ja on vaikeaa pitää esim.esitelmää vähänkin vieraalle..
Nyt tammikuussa ois tarkotus mennä kouluun... Ennen jouluu olin tän takia pois about kk. Kouluun meno jännittää ihan älyttömästi ja aina kun se tulee mieleen, kauhun tunne valtaa mielen ja kehon.
Ja kaiken lisäks lääkäri totes mun masennuksen, ei kiinnostais pätkääkä opiskella.. Mutta en haluis jättää opiskelua nyt pois, ainoot kaverit on nyt ekalla.
on samantapaisia oireita. jännitän esiintymistä aivan tajuttomasti, tavallisetkin esiintymiset on hirveitä, esim. luokassa ääneen puhuminen jne. nyt on alkanut aika paljon helpottaan, ahdistus ja paniikki poistunut, ehkä propralin ansiosta ja kun on tullut niin paljon muuta ajateltavaa.
mäkin inhoon eessä istumista!! :) on ihan hirveetä kun tuntuu että kaikki kattelee ja arvostelee mua. siks meenkin aina taakse istumaan.
mä oon käyny psykoterapeutilla muutaman kerran, se teki ihan hyvää mulle, olis ollu ehkä parempi jatkaa sitä. mutta lopetin sen lähinnä sen takia kun se oli niin kallista ja halusin kokeilla hypnoosia.
kävin hypnoterapeutilla neljä kertaa, vika kerta oli nyt joululomalla, että katotaan kun koulu alkaa josko se olis vähäsen auttanut.
mä ainakin luulisin että se jonkun verran autto. en nyt kokenut mitään ihmeparantumista mutta se hypnoterapeutti opetti myös käsitteleen tota jännittämistä silla tavalla että se on osa mua ja mun on vaan pinnisteltävä ja "pakotettava" itteni vaikeisiin tilanteisiin. mitään muuta ulospääsyä ei ole, tolla tavalla se ongelma vois sitten joskus ratkoutua, mutta mikään ei tapahdu heti ja kaikki on omasta motivaatiosta kiinni.
esitelmästä olen kerran lintsannut ja kerran häipynyt kesken tunnin luokasta kun oli niin hirvee ahdistus ja paniikki.
nyt oon oppinut sen että enää en välttele tilanteita vaikka niihin meneminen tuntuisikin mahdottomalta.
tällä hetkellä itteeni ehkä häiritsee toi pinnan alla kytevä kahvikuppineuroosi, aina välillä se pulpahtelee pinnalle kohtauksina ja se masentaa.
ohhoh, tulipas pitkä viesti.. mutta tsemppiä sulle ja saat mailailla jos haluut: [email protected]
oon muuten 16 ja lukion ekalla.
Ensinnäkin, ei ole normaalia jos kokoajan joutuu ylittämään pelkokynnyksiä uudestaan ja uudestaan jos pitää esim. pitää esitelmiä luokan edessä. Tämä ei ole enää ujoutta, ja siihen voi hakea apua. Turha kiduttaa itseään kun nykyään on kehitetty loistavia lääkkeitä sosiaalisten tilanteiden pelon ja paniikkihäiriön ehkäisemiseksi. Itse sain vasta äskettäin Xanor lääkityksen ja pelkotilat pienenivät huomattavasti. Oloni on paljon itsevarmempi ja elämä tuntuu taas mieluisalta.
mullakin on alprox- niminen lääke ja se auttaa ehkä vähän, mutta kun sen ottaa, niin on kumminki kiinni siitä että ite päättää että pystyykö vai eikö..siis että se yksinään ei auta (niinku varmaan mikään lääke) vaan pitää tsempata ittensä menemään.
huomenna tulee meillä käymään yks lääkäri ja vissiin kaks psygologia ja ne kertoo että mitä vaihtoehtoja on lääkkeissä ja "terapioissa"..toivottavasti sais vielä jonku ratkasun ennen ku koulu alkaa taas :/