Näin hellarimelperit

"Pahimmissa tapauksissa vanhimmistolla ei ole keskenään salaisuuksia, joten "sielunhoito" ei ole luottamuksellista. Vaikeat asiat juorutaan "rukousaiheina" muille, ja rippisalaisuudet rikotaan.
Kokouksessa saatetaan kohdella seurakuntalaisia niin kuin pieniä lapsia. Helppoheikkimäisyys voi ilmetä esimerkiksi niin, että juontaja kehottaa toistamaan perässään lauseita tai tervehtimään vieressä istuvia (ikään kuin ihmiset olisivat nautoja) tai jopa halaamaan heitä, nostelemaan käsiä yms typerää. Ihmisiä ohjataan edestä käyttäytymään ohjelmoidusti, mutta jostakin käsittämättömästä syystä nuo helppoheikit ja pellehermannit saavat yleensä suuren yleisön suosion.
Usein käy niin, että tilaisuuteen tulijan halua omaan rauhaan ei kunnioiteta, vaan kaikkia kehotetaan siirtymään etupenkkiin ja lähelle puhujaa ja muita ihmisiä. Ne, jotka eivät siirry paikaltaan, julistetaan niskoittelijoiksi tai pässeiksi lampaiden joukossa. Ihmiset pyritään aivopesemään klooneiksi lukemattomilla tavoilla. Ihmiset voidaan jaotella "tuottajiin ja kuluttajiin", "ylistäjiin ja kuolleisiin", "hyödyllisiin ja seurakunnan taakkana oleviin", "miinuksiin ja plussiin" yms. Ihmisistä pyritään siis tekemään ulkoapäin ohjautuvia, vaikka aito hengellinen kasvu edellyttäisi ilman muuta ohjautumista ihmisen sisältä käsin. Esimerkiksi "ylistämisen" suhteen sanotaan ihmisille, kuinka ja milloin pitää nostaa käsiä, tanssia tai hyppiä jne. Voimakas ja karismaattinen kansannaurattaja ja -kiihottaja saa ihmiset tekemään aivan käsittämättömiä asioita. Pintapuolisesti katsoen opissa ei välttämättä ole aina moitittavaa, mutta yhteisissä kokoontumisissa tapahtuva manipulaatio on helluntailaisuudelle erittäin ominaista. Terveimmillään julistustyö on kuitenkin hoitavaa armon julistusta, jossa ei mainitunlaisia lieveilmiöitä ilmene. Joukossa on näet eräitä armoitettuja ja oikeamielisiä saarnamiehiä, joilla on Jumalalta saatu kyky ravita seurakuntaa Sanalla. Esimerkkinä suuresti kunnioittamani edesmennyt Mauri Vikstén. Elossa olevia saarnamiehiä en tässä mainitse, koska heillä olisi vaarana joutua mustalle listalle."
J. Hirvisaari
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

hellarimelperit kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu