Usvainen päivä
taistelu pahaa vastaan
Painostus , houkuttelu
lahjomiset , uhkailut
jotta aurinko pimenisi
peittyisi hymy ja onni.
Tuntien kaipuun ja ikävän
unessa kokien
toisen ihon
lämmön
yhteisen rukouksen.
Uni laulaa hämärässä
lähellä mutta kaukana
kuin lapsen rakkaus
kirkkaalla äänellä.
Hymy ja usko
vievät kohti rakkauden
vetovoimaa.
Eikä sen voimalle
mitään mahda.
*hymy päivään*
taistelu pahaa vastaan
Painostus , houkuttelu
lahjomiset , uhkailut
jotta aurinko pimenisi
peittyisi hymy ja onni.
Tuntien kaipuun ja ikävän
unessa kokien
toisen ihon
lämmön
yhteisen rukouksen.
Uni laulaa hämärässä
lähellä mutta kaukana
kuin lapsen rakkaus
kirkkaalla äänellä.
Hymy ja usko
vievät kohti rakkauden
vetovoimaa.
Eikä sen voimalle
mitään mahda.
*hymy päivään*
Vastaukset 14
Vanhimmat
Elämän varrella koetut kolhut tekevät sen, että saattaa olla kaikista ilkein juuri sille ihmiselle, jolle sitä kaikista vähiten toivoo. Samalla siihen toiseen sattuu tuollainen kaikista eniten juuri silloin kun se tulee hänen suusta jolta sitä kaikista vähiten odottaisi. Voimakas tunne voi kanavoitua näin kun välittämisen ja kuulluksi tulemisen toiveet eivät toteudu. Silti tukahduttavan metallikuvun sisältä löytyy rakkaus, joka roihuaisi juuri nytkin, jos kupu saataisiin poistettua ja kaikki ylimääräinen kahden ihmisen väliltä haihtuisi ja oltaisiin vain siinä kaikkein oleellisimmassa. Kulkureitti läpipääsemättömän läpi on kuitenkin jokaisen itse raivattava, sitä ei voi toiselle tehdä, koska ei se silloin olisi hänen oma reittinsä.
https://www.youtube.com/watch?v=lrXIQQ8PeRs
Metallikupu
miksi unelmoida
vavista ja soida
ja miksi ei antautua
rakkauden pauloihin
miksi satuttaa toista
jota rakastaa
rakkaudenkyhmyjä
Miksi?Miksi?Miksi?
Halu pilkkaa tahtoa!
Opettanut minulle
rakkaudenvoima
on silti kuolemaakin
väkevämpi
ja pystyy ylittämään
kaikki esteet
vaikka sattuukin
ja lujaa
se vaatii vain uskon
ja luottamuksen
että se voima kestää
ja pitää pinnalla
kuin pintasukeltajan käsi.
*kiitos ajatuksesta ja hymyhalit*
*kiitos kun olet*
Luulen, että kaiken sekamelskan keskellä suurin avain on avoin kommunikointi, niin positiivisten kuin negatiivisten tunteiden. On vain luotettava, että toinen kuuntelee ja osaa ymmärtää myös huonoja asioita. Ja sitä luottamusta syntyy nimenomaan kommunikoinnilla. Tapasi tulkita tunteitasi runojen kautta on muuten todella ihailtava ja uusia näkökulmia avaava, varsinkin kun itse on tottunut omia tunteita purkamaan hieman toisella tyylillä.
Tuo puhuminen on avain.Me helposti kätkemme kaiken sisäämme , mutta olen
työssäni nähnyt miten avautuminen ja puhuminen on avannut solmuja ja ihmisen
elämä muuttuu totaalisesti . Ikään kuin kahleet murtuu ja vapaus koittaa . Olemme
helposti tunteiden vankilassa tuon puhumattomuuden kautta ja puramme helposti
pahaa oloa ympäristöön. Tärkeintä on että purkaa johonkin nämä metallikupunsa
ja käsittääkseni kun metallin saa värähtelemään , soimaan se murtuu ja avautuu
ja sulaa. Ei siis tarvita hitsauspillejä mutta myös metalli sulaa kun sitä riitävästi
kuumentaa ja rakkaus on sitä että se pitää huolen tuosta lämmöstä. Minun
rakkauteni on jatkuvaa opettelua ja opin joka päivä lisää ja ehkä joku päivä ymmärrän tuon väkevämpi kuolemaakin ihan konkreettisesti. Nyt tiedän sen
teoriassa ja tiedän että sitä kohti minua on opetettu ja vaikka se on sattunut
ja lujaa niin tiedän myös että toista pitää rakastaa nimenomaan silloin kun hän
sitä vähiten ansaitsee. Eli rakkautta ei pelkästään ansaita vaan se on omia tekoja
ja antamista hymyjen ja jakamista hyvän mielen.
*kiitos sinulle*hymyhalit *
Todella hieno ajatuksena että toista on rakastettava erityisesti silloin kun hän sitä kaikkein vähiten ansaitsee. Minulla on niin paljon kokemusta tuollaisesta, että enää on erittäin vaikeaa uskoa tuohon. Ennen ajattelin vastaavalla tavalla.
Se, että viimeisillä voimilla on vielä yrittänyt antaa mahdollisuuksia mahdollisuuksien perään useiden ihmisten kanssa ja vastaus on välinpitämättömyys, niin siinä väkisinkin rikkoo omaa sisintään. Se tekee välittämisestä vaikeampaa ja vaikeampaa kuin ennen, oli kohteena kuka tahansa, vaikka sellainen joka sen ansaitsisikin.
Siinä väkisinkin muuttuu ihmisenä ajattelemaan enemmän juuri noita rakkauden ansioita, vaikka alunperin oltaisiin oltu hyvin lähellä pyyteettömyyden tilannetta. Olen ollut osallisena useassakin molemminpuolisessa tunnesiteessä jossa kuitenkin vain itse olen osoittanut välittämistä, saamatta kuitenkaan edes mitään varsinaista selvitystä yhtään mistään. Silloin kun tuota tapahtuu kerta toisensa jälkeen, niin on äärimmäisen vaikeata olla muuttumatta itsekkäämmäksi, katkerammaksi, välinpitämättömämmäksi ja sisäänpäinvetäytyneemmäksi.
Jos pystyisin olla vain välittämättä sellaisista ihmisistä jotka eivät osoita mitään vastaan, niin pystyisin vastaavasti antamaan rakkautta muille ihmisille ja maailmalle paljon enemmän. Se pikemminkin siis lisäisi välittämistä, sen määrää ja laatua. Tällä tavalla taas koko elämä on äärimmäisen raskasta. Jos vain jotenkin voisi olla varma, että "ansaitsemattoman" rakkauden osoituksesta voisi pitkässä juoksussa syntyä jotain hyvää, niin ehdottomasti jaksaisin kärsiäkin vaikka kuinka paljon. Minäkin olen vain vajavainen ihminen, enkä voi loputtomasti vain antaa. Pelkkä uhrautuminen on läheisriippuvuutta, josta olen kärsinyt ja josta haluan pois. Se syö ihmistä sisältä, vaikka ajatuksena olisi olla hyvä kaikille. Jokainen meistä tarvitsee myös vastarakkautta, ei kukaan pysty olemaan sataprosenttisesti pyyteetön.
Olen tuon saman mitä kerrot kokenut monia kertoja elämässäni ja samaistun ajatuksiisi . Olen elämässä miettinyt monesti että onko annettava anteeksi seitsemän kertaa - ei vain 70x7. Niin hyvä kysymys . Ajattelen esimerkiksi Helen
Kelleriä joka eli pimeydessä lukkojen takana lapsena kun kukaan ei pärjännyt hänen
kiukunpuuskissaan. Miten eräs vei hänelle ruokaa ja sai monesti ruuat naamalleen
ja silti jatkoi ruuan tuomista ja puhumistaan ja välittämistään. Eräänä päivänä
tuo lukkojen takana ollut alkoi puhumaan ja oli Helen Keller joka elämänsä aikana
auttoi monia. Mitä olisi tapahtunut ilman tuon ruuantuojan rakkautta ja uskoa ja
luottamusta? Olen nähnyt alkoholisteja ja erilaisista riippuvuuksista kärsiviä ja
ensimmäinen on ettei heitä voi auttaa ennen kuin he ovat niin syvällä että itse
pyytävät apua. Keskeisintä jotta he muuttuvat on luottamus . Olen kuullut monesti
heiltä-kukaan ei luota - On useita joita olen nähnyt muuttuvan ja heistä on tullut
ympäristön tukipylväitä. Olen tavannut insestin kohteita jotka haistattivat kaikille
eivätkä välittäneet mistään ja olivat katkeria kaikille . He muuttuivat totaalisesti
kun asioista puhuttiin ja he huomasivat että heitä rakastettiin oikealla tavalla.
Haavat umpeutui.Hekin alkoivat rakastaa ja välittää muista mutta se on pitkä
ja vaikeakulkuinen tie. Jokaiselle näistä muuttujalle yhteistä on anteeeksianto ja
että he itse tajuavat sen tehdä -antaa anteeksi itselle ja vasta sitten anteeksi antaa
muille eli itsensä hyväksyminen sellaisena kuin todellisuudessa on. Siitä alkaa
luottamus ensimmäinen askel elämään. Muiden kohdalla on helppo todeta miten
asiat loksahtaa mutta opetella itse noita asioita onkin vaikeampaa. Olen miettinyt
tuota kysymystä 7 vai 70x7 anteeksiantoa. Montako kertaa minun on annettava
anteeksi ? Se tuntuu loppumattomalta suolta kuten kerroit ! Ja se jättää sinuun
joka teet sitä arpia ja haavoja joka helposti kääntyy katkeruudeksi . Tässä näen
että ihminen ei itsessään ole paha vaan pohjimmiltaan hyvä jonka maallinen paha
on pimentänyt. Hymy ja aurinko peittyy pahan alle . Ihmisen pitää monesti mennä
tosi syvälle jotta hän itse toteaa ettei jaksa omin voimin. Silloin auttaminen auttaa
mutta muuten tulee helposti turpiin. Silti nuo auttamiset ja annettu rakkaus tulevat mieleen autetulle ja eivät ne ole menneet hukkaan ja siksi sellaisia auttajia
tarvitaan ja hyvä että olet sitä tehnyt. Auttajat tarvitsevat myös rakkautta ja
onneksi minulla on yläkerta ja esimerkiksi lapsia ja ihmisiä ympärillä jotka ovat
antamassa rakkauttaan vaikka tämä kohteeni heittääkin jatkuvasti ruuat naamalle
eikä ymmärrä mitä hän tekee. -ajatellaan vaikka palstoja täällä kerrotaan yhtä ja
todellisuudessa toista- kumpi on todellista? Todellista rakkautta on vaikea näyttää mutta vain aito rakkaus voi eheyttää ja lääkitä haavat ja siihen vain harva
pystyy....edelleenkin mistä syntyy rakkaus...hymyjen antaminen , jakaminen hyvän
mielen ,tuottaa toiselle iloja ,uskoen ,toivoen ,rakastaen ja antaen anteeksi ja
luottaen...helppoa....no siinä sitä meikäläiselle ainakin opettelua joka päivä.....
*kiitos kun jaat ajatuksia*on ihana vaihtaa ajatuksia kanssasi*
*hymyhalit*
Auttamisessakin on sellainen epävarmuus, että kun ei ollenkaan tiedä että auttaako ylipäätään toista omalla toiminnallaan vai onko se vain häiritsevää ja asioita huonommaksi tekevää. Siitä ei jotenkaan voi olla varma, kun pyydetään jatkuvasti lopettamaan, niin kyllä sitä mieluummin reaalimailmassa sanottuja sanoja uskoo. Ja sitten kuitenkin on myös merkkejä jotka kertovat hänen nimenomaan haluavan tulla häirityksi, vaikka sanoo päinvastaista. Ristiriita on niin vahva, kun on tottunut uskomaan ihmisten sanomiset sellaisenaan. Siinä melkein kyseinalaistaa koko maailman, sillä eihän täällä kukaan pystyisi elämään, jos kaikki sanoisi aina vain mitä sattuu.
Mutta toisaalta ajattelen syitä toisen käytkökselle, niin kyllä pystyn samaistumaan mahdollisiin syihin käyttäytymiselle. Olisin ilman muuta saattanut nuorempana käyttäytyä itsekin samalla tavalla. Olin niin totaalisen sulkeutunut, että en mitenkään olisi voinut avata sydäntäni kenellekään ja kertoa tunteista. Niin paljon huonompi tuossa kuin kuka tahansa muu. Nyt olen päässyt melkeinpä toiseen ääripäähän, jossa olen valmis monipuolisesti, värikkäästi ja omalla tavallani tuomaan ilmi tuntemukseni, kunhan koen ihmisen luottamuksen arvoisena. Jotenkin kun on menettänyt käytännössä kaikki harvat ystävätkin ja käynyt henkisesti aivan pohjalla, niin siitä vapautuu ja osaa sekä uskaltaa paremmin keskittyä olennaiseen. Samoin kyky samaistua toisen ongelmiin kasvaa, vaikka ne olisivatkin hieman erityyppisiä kuin itsellä.
Toisaalta mukaan on tarttunut myös erilaisia pelkoja, joiden voittamisen kanssa yhä kamppailen ja jotka haittaavat merkittävästi elämää. Jos itse pystyn auttamaan häntä joissakin asioissa, niin aivan varmasti hänkin pystyisi auttamaan minua, vaikka vain omalla läsnäolollaan. Kaiken kaaoksenkin keskellä pitää kuitenkin vain kuunnella itseä ja oppia tulkitsemaan sitä sisältä tulevaa ääntä. Olisin kyllä lopettanut yrittämisen, jos se olisi näin sanonut.
Aivan upeasti ja ajatuksella muuten kirjoitit taas. Hyvää yötä, olit sitten ajattelemani henkilö tai joku muu!
Ruoho
on todellisuus
Ruoho on henki
ja hengitys
joka nousee aina
uudelleen
hengitäen erilaista ilmaa
nähden valoa sadetta
Ylpeä on ruoho
polta se
ja se kasvaa kaksin verroin
eikä anna periksi
samoin kuin oikea rakkaus
ruoho on todellisuus
Olen oppinut että aina todellisuudessa on sanottava mitä sisin sanoo. Ruumiinkieli
kertoo kohtaako sanominen ja todellisuus . Tuota ruumiinkieltäkin tulee oppia
lukemaan. Palstakirjoitukset tuntemattomina voivat sisältää epätodellista eivätkä
kuvaa oikeaa . Ruumiinkieli kuten ruohokin kertoo miten toinen kokee asioita. Ja
mikäli katsot toisen silmiin paljastuu totuus ja vaikka toinen yrittää väistää katsetta
sekin kertoo paljon. Kuten ruoholle niin ihmisellekin on annettava ravinnetta
annoksittain ( pikku hiljaa )ei kaikkea kerralla .Kuten sanoit tunteet ja tuntemukset
ovat puhuttava avoimesti toiselle mikäli mahdollista ja annettava toiselle mahdollisuus kertoa omansa. Tietysti tähän vaikuttaa erilaiset pelot mutta ajattele
että rakkaus on kuin vesi ja tunkeutuu pienestäkin kolosta läpi.Rakkaus on kuin
valo ja vesi ruoholle. Vapaasti tuulessa heiluen se imee aurinkoa ja vettä ja kasvaa
ja imee ilmasta tarvitsemansa ilman ja tuo ilma on sisimmän varasto nousta
pystyyn ja jaksaa heilua. Silti tuo todellisen ruohon näyttäminen on vaikeaa.
Kaukaa kaikki näyttää upealta. Läheltä näet virheet ja puutteet .Me itse olemme
itsemme suurimpia tuomareita ja meidän itsemme on vaikea hyväksyä omia
virheitä ja puutteita. Silti me saisimme olla mitä olemme vrt.lapsi.
Pelot lähtevät epävarmuudesta olla mitä on ja kuvitella mitä voi tapahtua.
Asuin kerran Newcastlessa hotellissa jossa oli IRA:n pommiuhka . Minulta
kysyttiin enkö pelännyt. Miksikö enhän edes tiennyt että siellä oli pommiuhka.
Luottamus on pelon poistossa tärkeää. Uskaltaa elää pelkäämättä . Rakkaus
on monesti peloista suurin koska siinä tunne on niin voimakkaasti kuvassa .
Pelkää itsensä ja varsinkin toisen puolesta. Miten luottaa että esim. oma lapsi
selviää elämässä . -ei auta kuin luottaa koska ei voi olla joka hetki vieressä
vahtimassa. Niin ruohokin kasvaa kaksinverroin kun sen poltat tai kasvikin
kestää paremmin jos saa vähän kylmää ja sitä ei voi suojata lasikuvulla.
Rakkaus tunkeutuu alle lasikuvunkin ja usko sitä mitä näet eikä sitä mitä
toinen puhuu ellei se tule sisimmästä ja kuuntele mitä sisin sanoo ja kerro se.
Ruoho
ei anna periksi
ei taltu
ei pelkää sadetta
aurinkoa ja viikatetta
vaan kasvaa
kuten rakkauskin
*hymyjä päivään*
( toivottavasti saat jotain tolkkua)
Tekstisi todella auttoi minua. Kiitos!
Se on kun sisimmässä on alitajuinen aavistus siitä miten asiat oikeasti ovat, mutta kun se tunne ei pääse ihan heti kasvamaan kaikkivaltaiseksi luottamuksesi. Sellaiseksi, että koko keho ja sielu olisivat siinä koko ajan varauksetta mukana.
Näen, että tämä on kuin valtava palapeli, jossa on tuhansia palasia ja kahden on tarkoitus ratkaista se. Jokainen pala on ainutlaatuinen ja molemmilla on tietty osa niistä paloista. Alkuvaiheessa on aavistus jostakin hienosta, mutta on soviteltava palasia yhteen jotta unelma olisi lähempänä ja selvempänä. Molemmat sovittelevat tahoillaan saamiansa palasia yhteen ja kokoavat yritysten ja erehdysten myötä isompia paloja pienistä paloista.
Sitten kun näitä paloja on riittävästi yhdistelty, kokonaiskuvasta on jo hyvä aavistus, mutta oleellisin on yhä paljastumatta. Tässä vaiheessa on uskallettava alkaa yhdistelemään isoja palaryhmiä sen toisen ihmisen kanssa toisiinsa. Tämä on hermostuttavaa, koska jos alunperin molemmille annetut palapelin palat ovatkin eri pelistä, niin palapeliä ei voida ratkaista ja kaikki se suuri yksin tehty palojen yhdistelemiseen käytetty työ olisi tällä kertaa ollut turhaa.
Silloinkaan hätä ei kuitenkaan olisi loputon, koska sinulla on yhä osittain ratkaisemasi palapeli. Silloinkin ehkä jossain jollain on osittain ratkaistu peli, jonka palat olisivatkin samasta palapelistä omasi kanssa. Joka tapauksessa kannattaa siis ratkoa omaa palapeliään itseensä ja paloihinsa tutustumalla!
Jos taas suuret kuvioyhdistelmät yksi toisensa perään sopivat yhteen, niin selviää, että yksi palapeli on koossa, kahden ratkaisemana. Molemmat saavat nähdä jotain ennen näkemätöntä ja sellaista, mikä itseltä on puuttunut, kun jokainen osa on toista täydentävä.
Suuri palapeli
kuin kivi
Neljä kättä
nauraa hajallaan
eikä valmistu
Huomaamme
yhteisin voimin
yhteisin ponnisteluin
jokin kiveäkin raskaampi
palapeliä kokoova
liikahtaa
emme muuta halua
kuin yhtä
olla yhtä
niin kuin kaksi voi
enemmän kuin yksi
*hymyjä ja upeaa nähdä palapeli valmiina*
rakkauden kukka
on aina ainutlaatuinen
ja uniikki
Kaunista
*kiitos*
Rakkaus peittää alleen kaiken muun.
Kaiken se kestää...
sillä väkevä on sen voima ,
väkevämpi kuin kuolema
ja se on paljon se......
*kiitos ja halaus hetkiin*