En ole koskaan tuntenut eritystä vetoa varattuihin, olen jopa halveksunut sellaisia, jotka iskevät silmänsä varattuihin. Mutta kun oikeanlainen ihminen osui eteen, ei ollutkaan enää valinnasta kiinni rakastunko vai en, se oli menoa. Hän ei tiedä tunteistani, enkä aio niistä kertoakaan. En vain pysty seurustelemaan kenenkään muunkaan kanssa kun mietin vain häntä, kuin olisin varattu hänelle, vaikka todellisuudessa näemme vain työpaikalla. Miten tästä pääsee eteenpäin?
Muita varattuun rakastuneita?
Kohtalotovereita
23287
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Olen itse varattu tosin..
En tunne edes minkäänlaista syyllisyyttä, enää.
LUKITTU TUNNE. Ei ole ketään muuta maailmassa joka saisi saman aikaan.
Yhä 3 v jälkeen sydän sykkii. Siis näkemättä 3v.
Lukossa, ehkä jotenkin noin voisi sanoa, kun ei tunnu menevän ohi.
Vaikka lyhyemmästä ajasta kyse ja näemmekin välillä.
Tuttu tunne. Samoin en oo heitä katellu . Nyt tilanne on hankala todella. Puolin ja toisin ikävä kyllä on iso. Ajatus on hänen luonaan, en uskonut enää tällaista tuntevani. Sniff♡
Kai sitten oli. Näin taisi joskus käydä. Vaikka epäilen että olikin vaan kaiman kanssa kavereita.
Varattuna se on myös vaikeaa. Kun ei ole edes vaikeassa liitossa. Lähteminen olisi helpompaa. Silti se kun tuntee löytäneensä vastakappaleen. Sitä miettii mitä jos. Mutta kun katsoo lapsia ja miten ihania ne on. Heidät täytyy laittaa etusijalle. Vaimokaan ei ole tätä ansainnut. Mitä jos olen kuvitellut kaiken. Voisinko kuvitella rakkauden uudelleen myös vaimooni. Näitä ajattelen.
kuvitella rakkaus vaimoon, tuskin toimii. kyllä se täytyy tuntea ja tahtoa. minä en enää tunne.
Jos sulla on pieniä lapsia, ettekä vaimon kanssa kuitenkaan rähjää toisllenne niin, että lapset pelkäisivät ja kärsisivät tilanteesta niin jatkakaa. Ainakin että saatte lapset isoiksi. Erotkaa sitten. Mutta pienten lasten vuoksi kannattaa parisuhteessa vaikka kärsiäkin ja pitää vaikka väkisin suhde kasassa.
Halveksin naisia, jotka menee ja rikkoo tieten tahtoen alaikäisiltä lapsilta kodin!
Sellainen nainen on sanalla sanoen HUORA.
Ei siinä tarvitse puolison kanssa rähjätä. Riittää, jos toinen ei tule lastenkaan kanssa toimeen. Sitäpaitsi elämän uhraaminen vain lasten takia yhdessä pysymisen vuoksi ei loppupeleissä ole lapsenkaan etu. Siitä monesti syntyy niitä katkeroituneita kusipäitä, joita muut ihmiset joutuu sitten sietämään. Ja toisaalta joskus eroaminenkin voi olla oman elämän uhraamista lasten vuoksi. Ihan miten vaan, kunhan ei itsellensä mitään sankarin viittaa ja marttyyrin roolia siitä ota kuinka paljon lasten vuoksi uhrautui. Niitäkin ihmisiä nähnyt liian paljon.
Ikävää, jos kaikista eronneista tulee maksullisia naisia, huoria. Sillä sitähän ne huorat ovat. Voiko lapselle muuten koskaan olla etu, että huonon liiton jälkeen äiti tai isä löytää ihmisen, joka rakastaa äitiä/isää ja antaa näin lisävoimia lastenkin rakastamiseen. Lasten rakkaus vanhempaan ei korvaa aikuisten parisuhdetta. Niistä vanhemmista, jotka rakkautensa kohdistavat vain lapseen tulee helposti liikaa lapseensa tarrautuneita vanhempia, jotka sitten lasten aikuistumisensa myötä tarrautuvat liikaa lapseensa ja aiheuttavat näin erilaisia mielenterveyshäiriöitä ja kusipäisyyttä lapsiinsa.
Minusta on hienoa, että laitat lapsesi etusijalle, olet heille tärkeä ja he ovat sinulle tärkeitä. Se että olet läsnä heidän jokapäiväisessä elämässään, kantaa heitä pitkälle tulevaisuuteen ja aikuisuuteen.
Olet tärkeä myös vaimollesi. Voit löytää uudelleen rakkauden myös vaimoosi, sitä on mahdollista lämmitellä ja parantaa jo olemassa olevaa suhdetta. Ole tyytyväinen siihen paljoon, mitä sinulla jo on, älä jää turhaan jossittelemaan. Hulluimmassa ihastumisen vaiheessa järki voi olla kadoksissa, mutta kunhan tunteet tasoittuvat, saatat olla kiitollinen siitä, että et rikkonut mitään jo olemassa olevaa.
Olen samaa mieltä, että hyvästä suhteesta ei kannata lähteä, mutta sanokaa mitä sanotte että muihin ihastuminen kertoo yleensä, että suhteessa on jotain vikaa. Toki itselleen voi uskotella, että näin ei ole, mutta se kostautuu ennen pitkää ja saattaahan se toinenkin myöhemmin haluta lähteä. Ja ei kaikki yhdessä oloon rakkutta tarvitse, mutta sen saman opetat myös lapsillesi.
Kaikki täällä yleistää omista kokemuksistaan käsin. On hyvä tiedostaa, että on myös muita tilanteita kuin se kaikkein yleisin tai se oma tilanne.
Eli kuten itsekin sanot, "yleensä" on vikaa, mutta ei suinkaan aina. Suomalaisia erotilastoja katsoessa tulee helposti päätelleeksi, että aika monella tosiaan on sitä vikaa. Ei kuitenkaan aina ja lähtökohtaisesti.
Jos käy niin hullusti, ettei suhteessa ole vikaa ja silti ihastuu, saattaa tehdä vääriä päätelmiä ihan vain tilastoja tuijottamalla ja alkaa luulla, että pakkohan sitä vikaa on olla, ei muuten olisi näin käynyt... Siksi on hyvä tietää, että varattukin voi ihastua ilman mitään parisuhdevikoja, ja että se ihastus voi myös mennä ohi ja kaikki jatkua kuten ennenkin. Ettei siis suin päin mene pilaamaan mitään vain siksi, ettei tiedä, että muukin on mahdollista kuin jokin "vika" taustalla.
Tunnekylmyys ja rakkauden muuttuminen pitkässä juoksussa kaverilliseksi ystävyys-kumppanuudeksi on mielestäni kaksi eri asiaa. Eli ei se lapsille ole pahasta, jos vanhemmat viihtyvät toistensa seurassa, näyttävät hellyyttä ja välittämistä, vaikka kiihkein rakkaus olisi laimentunutkin. Täydellinen tunteettomuus on sitten ihan eri asia.
Hienosti sanottu mieheltä. Kait kaikki kaipaa joskus muuta elämältä. Ja lapset ovat tärkeitä aina jos suhde toimii muuten ja jaksatte puhua vielä vaimon kanssa; ) omat ovat jo omillaan.
Nyt vaan katsotaan, en usko että johtaa mihinkään vakavaan. Mutta pienikin hetki on tärkeä jos kolahtaa, enkä odota toiselta mitään ihmeitä. Lähinnä jutella tällä hetkellä.
"Miten tästä pääsee eteenpäin" oli kysymyksesi. Itse olen kokenut, että aika auttoi, lopussaan, vaikka uskomattoman pitkään se kesti. Tunteita vastaan taistelu jos mikä on turhaa. Ei se auta kuin hyväksyä ne ja oppia elämään niiden kanssa. Aikaa myöten tunteet tasoittuu väkisinkin, eihän sinkkuna sinkkuunkaan ihastuessa se sama hullu olotila jatku ikuisesti. Sitten helpottaa, vaikka toista edelleen ajattelee lämpimästi.
En minäkään uskonut, että itse ihastuisin varattuun (vieläpä varattuna), luulin olevani sellaisen "yläpuolella". Hah! Oli aikamoinen oppiläksy tämä.
Mistä minä tiedän onko varattu vai ei.
Nähdään myös vain työpaikalla, olet kyllä söpöin ;)
En silti alkaisi nykyistä suhdettani rikkomaan, eli katselun ja flirtin voimalla mennään ;)
On sitten parempi ettet flirttaile. Lisää vain toisen tuskaa, jos hän on sinusta kiinnostunut. Anna siis hänen olla rauhassa ja kalastele niitä joiden kanssa aijot elää. Tuo on silkkaa kiusaamista.
Molemmat varattuja eli flirtissä ei varmaan mitään vikaa? Toivottavasti ei pikkujouluissa luiskahda pidemmälle...
Itse en haluaisi flirttiä edes pientä, jos olisin ihastunut mieheen ja hän ei minuun. Enkä myöskään siinä tapauksessa, ettei mies aijo mitään muuta tehdä kuin flirttailla. Voisit ajatella asiaa toisinpäin. Siinähän vain toisen tunteet vahvistuu ja toinen kituu yhä enemmän. Oletko todellakin noin julma ihminen. Jos olet sitä mieltä, että mitään ei koskaan välillänne synny niin olisit todellinen herrasmies jos et flirttailisi.
Flirtti ja normaali kommunikaatio ovat eri asioita kuin ihastuminen. Minusta toisen karttaminen on varsin epäkypsää ja toista aliarvioivaa. Tietysti, jos on varmuus ettei koskaan näe enää toista, toinen vaikka luopuu työpaikastaan.
Viaton flirtti voi olla kohtalokasta sellaiselle, joka ei sitä ole ennen kokenut. En tarkoittanut, etteikö normaalia kanssakäymistä voi olla, mutta minusta on törkeätä flirttailla sen ihmisen kanssa jonka tietää ihastuneen. Flirttaajalle se on viatonta flirttia, mutta rakastunut/ihastunut ottaa todesta myös sen. En lähtisi toisen tunteilla leikkimään.