Olen epätäydellinen, pyrin täydellisyyteen. En voi mitenkään tulla täydelliseksi, joten itken ja pääni takoo asioita, mitä ei pitäisi. En voi olla onnellinen. En voi nauttia elämästä. Aina joku osaa paremmin, aina jollakin on asiat paremmin. Aina pitää kestää ja olla sosiaalinen. Aina joutuu elämään pelossa. Aina muut saavat sen kohdan paremmin, mitä itse en saa. Saanko siis mitään aikaan? Ei arvosteta elämän pieniä ihmeitä, vaan pyritään olemaan mallinukke, joka osaa kaiken. Silti he nauttivat elämästä, vai nauttivatko he ollenkaan? Onko se vain esitystä? Näyttävätkö kaikki vain sen hyvän puolen itsestään ja huono on näyttämättä? Ei minulla ole hyviä geenejä tekemään kaikkea niin hyvin kuin muut. Taistelen kaiken eteen. En ole täydellinen.
Vastaukset 6
- päivänajatuskommentti
Olen hyväksynyt jo etten ole täydellinen. En parhaimmistoa, en osaavin, en nopein enkä nätein. Mutta kyllähän se sisäistä onnellisuutta syö kun tuntee että aina on kaikessa tekemässään se heikoin lenkki, se joka on vaarassa pudota pois tai tulla tallatuksi. Surkuhupaisa tunne kun on hyvä vain haaveilussa eikä siinäkään silloin kun kannattaisi olla. Milloin on liian epätäydellinen kannattaakseen enää edes elää? Silloin kun onnellisuus kestää ajoittain minuutin, vain hautautuakseen realismin alle päiväkausiksi, mutta silti ei osaa lopettaa sen etsimistä. Se on kaikista raskainta.
- pieniajatus
Tuntevatkohan kaikki samoin? En enää edes erota oikeaa väärästä.
- vastaantakaisin
pieniajatus kirjoitti:
Tuntevatkohan kaikki samoin? En enää edes erota oikeaa väärästä.
Mitä tarkoitat ettet erota oikeaa väärästä? En ymmärtänyt yhteyttä vastaukseeni. Oma ajatukseni on tuohon liittyen vain että jos ei noudata omaa moraaliaan, on vaikeaa olla tyytyväinen itseensä ja sitä kautta onnellinen. Itse kuitenkin kirjoitin enemmänkin konkreettisesta suorittamisesta kuten aloituksessa luki. Mielestäni muiden asettamien mittareiden (yhteiskunnan tehokkuus jne) saavuttaminen vaikeaa, oman moraalin helpompaa/helppoa.
- pieniajatus
vastaantakaisin kirjoitti:
Mitä tarkoitat ettet erota oikeaa väärästä? En ymmärtänyt yhteyttä vastaukseeni. Oma ajatukseni on tuohon liittyen vain että jos ei noudata omaa moraaliaan, on vaikeaa olla tyytyväinen itseensä ja sitä kautta onnellinen. Itse kuitenkin kirjoitin enemmänkin konkreettisesta suorittamisesta kuten aloituksessa luki. Mielestäni muiden asettamien mittareiden (yhteiskunnan tehokkuus jne) saavuttaminen vaikeaa, oman moraalin helpompaa/helppoa.
Tarkoitin tuolla siis, että en erota oikeaa onnellisuutta väärästä onnellisuudesta. En voi erottaa, kuka on oikeasti onnellinen elämässään. Pintapuolisin kaikista onnellisimman näköinen ihminen voi todellisuudessa olla onnettomin. En tiedä tuntevatko ihmiset asioita samoin tai tuntevatko he samoja ajatuksia kuin minulla on. Muotoilin vastaukseni hiukan epäselvästi.
- ainakinoot
Vinksahtanut ...terapiaan?!
- pieniajatus
Joo, vinksahtanut ruuvi olen. Kuka tulis naulaamaan minut suoraksi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va641780Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661189- 138973
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu16859- 81636
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41628
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa92595- 45528
- 47505