Mitäunenitarkoittaa

Näin unta vanhasta talosta. Omistin talon ja olin myymässä sitä. Talo oli valtavan kokoinen. Löysin siitä kokoajana uusia huoneita. Esittelin mahdolliselle ostajalle taloa, kunnes huomasin ikkunasta näkyvän sanoinkuvaamattoman kauniin maiseman. Kuvailin ostajalle että se huone sopisi ruokailuhuoneeksi. Mietin unessa, että vaikka lattia oli kiero ja huone vanha, saisi siitä täydellisen pienellä kunnostamisella. Aloin katua talon myymistä. Onneksi ostaja ei tehnyt heti päätöstä, huoneessa oli erittäin vanhoja ja arvokkaita tavaroita. Mm. Vanhoja leluja, käyttötavaroita ym. Ikäänkuin huoneeseen ei olisi koskettu ainakaan 100 vuoteen. Kaikki tavarat olivat siististi paikoillaan. Mitä uni voi tarkoittaa?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yleensä talo jonka omistat symboloi unennäkijää itseään. Uudet huoneet ovat elämäsi tiedostamattomia puolia. Kysymys tietystikin kuuluu, että miksi talossa oli niin paljon koskematonta, oletko yleensäkin (elämässä) varuillasi muutoksien suhteen?!
Vanhat tavarat ovat elämäsi arvokkaat asiat jne. ... Tuo uni voisi johtaa minä - kuvasi pohdintaan, sillä ulkopuolisen on vaikea lopulta sanoa mikä talon osa on mikin alue elämässäsi ! (Nämä unet jossa taloa ollaan myymässä innokkaasti kun tullut kunnostuksen aika tai muuta tuntuvat muuten olevan nykyään aika yleisiä ...)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unijäimieleen kirjoitti:

Näin unta vanhasta talosta. Omistin talon ja olin myymässä sitä. Talo oli valtavan kokoinen. Löysin siitä kokoajana uusia huoneita. Esittelin mahdolliselle ostajalle taloa, kunnes huomasin ikkunasta näkyvän sanoinkuvaamattoman kauniin maiseman. Kuvailin ostajalle että se huone sopisi ruokailuhuoneeksi. Mietin unessa, että vaikka lattia oli kiero ja huone vanha, saisi siitä täydellisen pienellä kunnostamisella. Aloin katua talon myymistä. Onneksi ostaja ei tehnyt heti päätöstä, huoneessa oli erittäin vanhoja ja arvokkaita tavaroita. Mm. Vanhoja leluja, käyttötavaroita ym. Ikäänkuin huoneeseen ei olisi koskettu ainakaan 100 vuoteen. Kaikki tavarat olivat siististi paikoillaan. Mitä uni voi tarkoittaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu