* Improvisoituja aseita löytyy. Opettele ajattelemaan, mitä lähialueen asioita voisit muuttaa aseeksi, jos tilanne äkkiä muuttuisi ikäväksi.
* Tiedä uloskäynnit. Hätätilanteessa moni kuolee, koska ei tiedä uloskäyntien sijaintia. Niiden tsekkaamisesta julkisella paikalla heti paikalle tullessa kannattaa tehdä tapa.
* Toimi päättäväisesti. Tulee joko hyökätä tai paeta. Älä jää odottelemaan tai miettimään. Jos uhka tulee esiin, hyökkää tai pakene heti.
* Ole varuillasi ihmisten ja epätavallisten tilanteiden suhteen. Ei tarvitse tuijottaa jokaista ohikulkijaa, vaan ylläpitää tiettyä huomiointimoodia epätavallisten asioiden varalta.
* "Jos näet jotain, sano se". Poliisille ennemmin kannattaa sanoa kuin olla sanomatta oudoista havainnoista. Virheistä ei rangaista, mutta ilmoittamatta jättämisellä voi olla isot seuraukset.
* "Tulee vielä toinen pommi/hyökkääjä". Terroristit suunnittelevat yhä enemmän tekojaan niin, että ensimmäistä iskua seuraa samalla paikalla toinen ja jopa kolmas aalto.
* Hallitse fyysisten vammojen ensiapu. Ampumis- tai pommipaikalla ihmiset vuotavat verta ja aikaa on muutama minuutti. On osattava antaa hätäensiapua kuten kiristyssiteitä, selkärangan liikkumatta pitämistä ja turvallista evakuointia.
* Luota vaistoihisi. Jos jokin tuntuu oudolta tai vaaralliselta, muuta sijaintiasi tai edes selvitä miten voit poistua.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.