Tunnen itseni niin ohueksi toisinaan ja huomaan miten pitkä, miten raskas tämä syksy onkaan ollut. Miten vaikeaa onkaan ollut yrittää uskotella itselleen, ettei rakasta ja ettei toinen kaipaa ja tunne samoin - ja ainoa asia mitä silti haluan, mitä aina olen halunnut, on vihdoin oppia tuntemaan miltä tuntuu olla rakastettu ja rakastaa. Pysähtyä hetkeen ja olla täysin oma itsensä, eikä joutua kätkemään mitään.
Ajatus siitä, että kaikista ihmisistä se et olisikaan sinä, kaiken tapahtuneen, sattuman ja kohtalon heittelyiden jälkeen, on ollut liian vaikeaa hyväksyä. Musertava oikeastaan. Ajatus siitä että hän, joka ymmärtää minua parhaiten ja ilman sanojakin, ei tuntisikaan koskaan samoin, lopputulos yksipuolisesta rakkaudesta.
Toisinaan tämä pelottaa myös minuakin. Se miten vahvasti voikaan tuntea ja haluta, olla sidottu jollain tasolla pysyvästi. En usko, että voin elää loputtomiin näin, vaan murenen lopulta kuin talo, jota kukaan ei koskaan lämmittänyt.
Mutta annoit minulle toivoa ja siksi minun on jälleen löydettävä voimani. Ja minun oli kirjoitettava tämä nyt, tähän, karistaakseni edes osan tästä painosta ylläni. Tämä on ollut yksinäinen polku ja varpaani ovat jäässä. Matkalla on ollut liian vähän majataloja, liian vähän lämmitettyjä viinimaljoja sekä olkapäitä, liikaa estradeja, joille nousta ja esittää roolinsa.
Ajatus siitä, että kaikista ihmisistä se et olisikaan sinä, kaiken tapahtuneen, sattuman ja kohtalon heittelyiden jälkeen, on ollut liian vaikeaa hyväksyä. Musertava oikeastaan. Ajatus siitä että hän, joka ymmärtää minua parhaiten ja ilman sanojakin, ei tuntisikaan koskaan samoin, lopputulos yksipuolisesta rakkaudesta.
Toisinaan tämä pelottaa myös minuakin. Se miten vahvasti voikaan tuntea ja haluta, olla sidottu jollain tasolla pysyvästi. En usko, että voin elää loputtomiin näin, vaan murenen lopulta kuin talo, jota kukaan ei koskaan lämmittänyt.
Mutta annoit minulle toivoa ja siksi minun on jälleen löydettävä voimani. Ja minun oli kirjoitettava tämä nyt, tähän, karistaakseni edes osan tästä painosta ylläni. Tämä on ollut yksinäinen polku ja varpaani ovat jäässä. Matkalla on ollut liian vähän majataloja, liian vähän lämmitettyjä viinimaljoja sekä olkapäitä, liikaa estradeja, joille nousta ja esittää roolinsa.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Kaunista. Niin todellista ja osuvaa. Kiitos sanoista.
Kiitos ja ole hyvä. Tämä on vähän kuin rippituoli. Saa hetkeksi paljastaa syntinsä ja murheensa.
Etkö uskalla heittäytyä rakkauteen? Älä päästä häntä menemään!
Elämä on tehnyt varovaiseksi ja saanut uskomaan, etten ole rakkauden arvoinen. Tai ainakaan sellaisen, että voisin saada hänet, jota itse rakastan. Se on paha, paha ajatus, josta yritän nyt oppia pois.
Jatka kirjoittamista mutta ei täällä. Sinussa on ainesta.
Tämä on vain pikatie. Se helpompi kirjoittamisen väylä kun toinen on kuin rakentaisi junarataa rannikolta toiselle.
Ryhdy maalaamaan,taikka soittamaan jotakin instrumenttia,ripeän ulkoilun lisäksi.Luonnosta löytyy iloisuutta jopa keskitalvellakin.Hyvä saunominen
myös auttaa levolliseen uneen.
Paitsi että mikään mitä teen ei tällä hetkellä vie pois sitä tunnetta, miten paljon haluaisin olla hänen lähellään.
Minkätähden et ota asiaa puheeksi kiinnostuksesi kanssa,ehkä se ei olekkaan syvää rakkautta vaan fyysillistä kosketuksen kaipuuta,joka on vain lyhytaikaista.Elämä on muodostunut kovin vaikeaksi,eikä ulospääsyä ole.
Jonkinlainen elämisen ja asumisen muutos on pakko tapahtua,koska maailma
on täynnä pettymyksiä,ja tuhoisia tuloksia.Kaikki toivovat hyvinvointia itselleen.mutta monet pahoinvointia toisille.Kunpa siitä pääsisi eroon.
PS.Rakkaus on syvällistä yhteisymmärrystä,varsinkin pienin tuloin.
Koska olemme ystäviä ja olen pelännyt menettäväni hänet kokonaan. Elämä kokonaan ilman häntä on tuntunut pahemmalta kuin yrittää sinnitellä tässä tilanteessa. Mutta tiedän, että näin ei voi jatkua.
Enkä koe sen olevan vain pelkkää kosketuksen kaipuuta vaikka olenkin hellyydenkipeä. Se on enemmän sitä, että haluan rakastaa sekä sielussa että ruumiissa, antaa kaiken mitä olen.
Ymmärrän pohjoisten alueiden asukkaiden synkkyys näihin vuodenaikoihin.
Pitäisi kysellä "sokealta henkilöltä" miten hän viihtyy pimeässä ?
En tiedä kiinnostaako sinua, mutta olisit uskoakseni erinomainen runojen kirjoittaja. Kokemukset tietysti auttavat, mutta tekstiisi on helppo samaistua.
Minua tämä vuosi on vienyt ääripäästä toiseen. Kevät oli kaikesta huolimatta yksi elämäni parhaista. Kesällä olin jo surullinen, mutta tämä syksy on vienyt voimani täysin. Se on puhaltanut kaiken sen hyvän, mikä ei vielä ehtinyt juurtua, pois. Surukaan ei enää hallitse, vaikka tiedän sitäkin olevan tulossa pian lisää. Olen uuvuksissa ja heikko. Olen joutunut amputoimaan osia sisimmästäni, jottei kaikki kuolisi. Jäljellä on vain tiivistynyt ydin, joka on pinnalta kova, mutta särkyy pienistäkin osumista.
Luin liikaa kohtaloon ja uskottelin itselleni merkit väärin. Intuitioni ei ole koskaan ennen ollut näin väärässä. Siksi tilanne on ajautunut todella vaikeaksi. En voi kohdata häntä, en voi enää puhua tunteistani hänelle ja kuitenkaan, mitään muuta en niin paljoa tahtoisi. Rakkaus on hieno asia, vaikka itselläni toivoa sen saamisesta ei enää ole. Voin silti yrittää jakaa sitä ja iloita muiden rakkaudesta - myös hänen. Rakasta, kärsi ja unhoita - kaikki yhdessä ja jokaisessa hetkessä, käsittäen koko elämän korttitalon.
Samaa voisin minäkin pitkälti kirjoittaa. neuvon sinua iloLukea ota ihmeessä yhteyttä siihen kaivattuusi. keskustelkaa edes jollakin tapaa voi auttaa pidemmällekin.
Samankaltainen tarina täälläkin päässä. : (
Elämä ottaa, mutta joskus myös antaa. Ehkä nämäkin tarinat on joku kaunis päivä kauniita muistoja, nyt ei ihan vielä ole...
Voin samaistua tuohon jollain tasolla itsekin ja ymmärrän mitä tarkoitat. Sama ajatuskuvio oli itsellänikin viime viikkoon asti, mutta se muuttui yhdestä katseesta. Ehkä olenkin tehnyt virhearvioita. Ehkä yrityksessäni esittää rohkeaa ja hilpeää olenkin antanut vääriä signaaleja, ehkä olenkin - mikä pahinta - satuttanut häntä yrittäessäni saada puristettua hänestä jotain reaktiota, jotain muuta kuin pelkkää hyväntahtoista ystävyyttä. Ehkä tässä on kaksi ylvästä ja ylpeää yrittänyt hampaat irvessa kävellä kohtalonsa ohi.
En voi enää kertoa tunteistani. Se hetki oli ja meni, kun itse toimin väärin tavoin. Muuten olemme kyllä aina välillä tekemisissä, vaikkei se ihan helppoa minulle olekaan.
Tuohon voi riittää myös yksi tarpeeksi itseään satuttanut - once bitten, twice shy. Ja jos molemmat ovat satuttaneet itseään... no, niin. Rohkeudessa ja hilpeydessä tuskin on mitään pahaa tai satuttavaa ja hyväntahtoisuuskin voi kätkeä taakseen vaikka mitä. Itse pyrin käyttäytymään aina hyväntahtoisesti, täysin riippumatta muista tunnetiloistani. Tosin suruissani vetäydyn kyllä enemmän omiin oloihini ja ajatuksiini.
Joskus rakennamme muurimme niin korkeiksi ja paksuiksi, ettemme pysty niitä enää itse purkamaan. Siltikin, yksi ihminen voi riittää niiden romahduttamiseen, vaikkei hän edes tarkoittaisi tulla läpi. En tiedä, onko hyvä ajatus rakentaa niitä muureja uudelleen ja paremmin. Ehkei, mutta silti teen niin. Toivottavasti sinä tekisit toisin, jos siihen valintatilanteeseen joudut.
Miksi rakennat muuri taas? Mihin rakkaasi katosi ja miksi?
No olen kiivaasti tässä yrittänyt rakentaa uutta elämää ja suunnata pois tästä kaupungista, katsonut onko esimerkiksi sillä tiedolla mitään merkitystä, vai jatkuuko hänen elämänsä kuten ennenkin minun ollessa vain yksi kavereista. Yrittänyt esittää rohkeaa ja hilpeää, vaikka samalla sitä on särkenyt sydäntään pala palalta, eikä ole näyttänyt miten pahalta tuntuu ajatus laittaa se useampi kilometri väliin.
Tuntuu siltä, että kumpikaan ei ole nyt ollut ihan rehellisiä toisilleen, ja minä olen vain liian väsynyt muureihin ja haarniskoihin, kätkemään aina kaiken. Tämä on ollut ainoa varaventtiili. Ainoa paikka, jonne olen voinut kirjoittaa suoraan mitä mietin ja tunnen.
Mun kohdalla alkoi surutyö kun tiesin että suhde oikeasti loppu. Epävarmuus pitää turhaan yllä kiputilaa.
Mitäs jos hän ei ole sulle se oikea? Jos ei halua selvittää teidän välejä?
Näin uskon että mulle kävi, en mennyt jatkoon. Ja hän katosi mun elämästä.
Toki toivon, kuten varmaan sinäkin, että asiat olisi toisin. Kukapa ei haluaisi sitä omaa rakastaan luokseen rakastamaan?
Ei hän mihinkään kadonnut, itse olen ottanut pienen etäisyyden. Hän ei vain ollut minusta sillä tavoin kiinnostunut kuin minä hänestä.
Toivottavasti saat vielä puhua tunteistasi hänelle. Ehkä hän tulkitsee myös osaltaan liikaa ja ajattelee, ettei halua olla esteenä uudelle elämällesi.
Väsynyt olen minäkin, niin kovin väsynyt ja tukahtunut. Silti, muurit, naamiot ja haarniskat ovat ainoita, mitä minulla on jäljellä. Niihin voin luottaa ja ne hallitsen. Niiden ulkopuolella, en enää jaksaisi pettyä itseeni enempää kuin on tarvis.
Samoin itsekin ajattelen omastani.
Joskus ei voi jäädä...
Xelius! Mua sattuu, kun ajattelen sun olevan hän....
Oletko M vai N ja kumpaa kaipailet?
Milloin näit?
Olen nainen, hän on mies, viimeksi näin hänet viime keskiviikkona hänen työpaikallaan.
Kuten yllä totesin niin täällä moni kokee samankaltaisia tuntemuksia. Aika moni lause tästäkin ketjusta osuu myös tänne, niin alkuperäisen tekstistä kuin joistain vastauksistakin.
Tsemppiä kaikille!
Syyt kaikilla tänne eksymiseen lienevät aina samat. :-)
Tuntemuksia voi olla samanlaisia, mutta aika harva varmaan on kaivattunsa ystävä joka suunnittelee kaupungin vaihtamista.
Ja toisaalta olisikin siksi reilua, että ihmiset toisinaan paljastaisivat enemmän itsestään, jotta liian moni ei erehtyisi ottamaan sanoja omakseen ja väärät ihmiset tekisi vääriä johtopäätöksiä. Mitäköhän ihmiset tekivät epävarmuudessaan entisaikoina? Juhannustaikoja?
Ennen oli ehkä helpompikin lähestyä: kuljettiin lavatansseissa, jossa lähestyminen oli luontevaa, paiskottiin töitä talkoohengessä heinäpelloilla jne.
Syntyipä pitkä ketju yhden naisen kaipuusta ja ajatuksista, mutta toisaalta kirjoittaminen auttaa selvittämään tätä päänsisäistä ruuhkaa.
Asioilla on tapana järjestyä.
Niinhän niillä on! Toivon kaikille voimia, tunneasiat on joskus vähän raskaita jaksaa. Pitää yrittää jaksaa uskoa että jotain parempaa on vielä tulossa.
Voi että....en kestä...eiku..kesstänhän?
Tiivistit sen kuuteen sanaan?
Lämmin kiitos tästä ketjusta.
Sain ajateltavaa ja näkökulmia joita en ole tullut ajatelleeksi vastaavanlaisessa tilanteessa.