Kunpa voisin puhua niin kuin pitäisi

suolasalakkari kirjoitti:

Pari viikkoa sitten oli uskonpuhdistuksen muistopäivä. Lutherin aikana uskonvanhurskaudesta oli laajasti kulkeuduttu tekohurskauteen. Luther etsi rauhaa sydämelleen ja löysi Raamatussa ilmoitetun, että Jumala vanhurskauttaa syntisen ihmisen yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen ansion tähden.

Jeesus julisti aikanaan: ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle, tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.” Lähetystehtävänsä hän jätti ennen taivaaseen astumistaan omaan valtakuntaansa. Tämän valtakunnan löytäneenä ja uudestisyntymisen armon kokeneena Luther opetti, että jos ihminen tahtoo löytää armollisen Jumalan, hänen on ensin löydettävä Jumalan valtakunta, josta hänelle voidaan julistaa evankeliumissa kaikkien syntien anteeksiantamus.

Suolana

25.10. evankeliumiteksti on osa vuorisaarnaa. Tekstissä Jeesus valmistaa omiaan tulevaan lähetystehtävään. Aluksi Jeesus nimittää uskovaisia maan suolaksi ja varoittaa mauttomasta suolasta. Mauton suola ei kelpaa mihinkään.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja kuvaa Jumalan sanaa kaksiteräistä miekkaa terävämmäksi (Hepr. 4:12). Siinä on lainterä, jolla uskosta osattomalle vakuutetaan, miten Jumala vihaa syntiä ja kehottaa parannukseen ja syntielämästä luopumiseen. Mutta siinä on myös evankeliumi, jossa vakuutetaan, että Jumala rakastaa syntistä ihmistä ja tahtoo antaa katuvalle kaikki anteeksi.

Jos sananjulistuksesta puuttuu varoitus synnistä ja sen seurauksista, se on kuin mauton suola. Suola voi myös kirvellä ihmisen ylpeää minää. Siksi Paavali kirjoitti galatalaisille: ”Yritänkö minä tässä vaikuttaa ihmisiin? Tai kukaties Jumalaan? Pyrinkö olemaan ihmisille mieliksi? Jos vielä pyrkisin miellyttämään ihmisiä, en olisi Kristuksen palvelija. Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen.” (Gal. 1:10–11.)

Lutherin tavoin uudestisyntymisen armon kokeneena Paavali piti lähetystehtävää niin tärkeänä, että hän kannusti nuorta Timoteustakin lähetystehtävään: ”Julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen. Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja.” (2. Tim. 4:2–4.) Onko nyt tällainen aika kyseessä?

Valona

Sitten Jeesus nimittää omiaan maailman valoksi ja vertaa valtakuntaansa vuorella olevaan kaupunkiin, joka ei voi olla maailmalta kätkössä. Maailman valoksi nimittäminen varmaan hämmensi opetuslapsia. Maailman valona olemisen sovittaminen omalle kohdalle tuntuu tämänkin ajan uskovaisille oman syntisyyden tähden vaikealta.

Jeesus puhui kuitenkin aikanaan itsestään ja suhteestaan omiinsa: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo” (Joh. 8:12) ja ”Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä” (Joh. 14:20).

Tätä valoa Jeesus lähetti omansa viemään kaikkeen maailmaan Pyhän Hengen voimasta saarnatussa evankeliumin sanassa.

Sävyisästi ja nöyrästi

On tärkeää ja turvallista pysyä sananjulistuksessa Raamatun kestävällä perustuksella. Emme uskovaisina puhu itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta (2. Kor. 4:2–7). ”Aarre saviastiassa” saa sananjulistajan nöyrästi pyytämään, että puheessa kuuluisi aina Hyvän Paimenen kutsuva ääni.

Tällaista nöyryyttä on esimerkiksi Paavalin kolossalaiskirjeen lopussa: ”Kunpa voisin tehdä sitä tunnetuksi ja puhua niin kuin minun pitäisi! Suhtautukaa viisaasti ulkopuolisiin, käyttäkää sopivaa hetkeä hyväksenne. Puhukaa aina ystävällisesti, kuitenkin sananne suolalla höystäen.” (Kol. 4:4–6.)

Sananjulistajan ja jokaisen uskovaisen sydän ja omatunto pysyvät puhtaana vain uskomalla päivittäin ja hetkittäin kaikki synnit ja taitamattomuudet Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä anteeksi.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä