Syyt lyhennysvapaiden taustalla

Arvoasunnot lehdessä nro 4/2015 on julkaistu lehden verkkosivuilla jua uutiskirjeessä teettämään kyselyyn perustuen selvitys lyhennysvapaiden ottamisen syistä. Kyselyn perusteella:
.
- Sijoitustarkoituksiin 48 %
- Kuluttamiseen 29 %
- Muiden velkojen maksuun 21 %
- Remontointiin 9 %
- Työttömyys 6 %
.
Se mikä jäi hämmästyttämään, samoista kyselyyn vastanneista 50 prosenttia ei ollut koskaan kilpailuttanut asuntolainaansa.

67

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Finanssialan Keskusliiton selvityksen (2014) mukaan asuntolainan takaisinmaksu menee näin:
      - maksusuunnitelman mukaan 48 %
      - nopeammassa tahdissa 25 %
      - maksusuunnitelman mukaan tai nopeammassa tahdissa 17 %
      - hitaammin, kun lainaa on vähemmän 6 %
      - ei aio maksaa lainaa kokonaan pois ollenkaan 4 %

    • hyvää.päivää-

      Eli alle kolmasosa lyhennysvapaista oltaisiin otettu talousvaikeuksien takia muiden lainojen hoitoon ja pakollisiin elämisen menoihin. Toi määrä yllätti, että melkein puolet sanoo sijoittavansa nuo lyhennysvapaista säästyvät rahat.

      • Vähän mielenkiintoinen asia...

        Esimerkiksi itse käväisin perheen kanssa etelässä. Ostin matkat luottokortilla. Luottolasku olikin sitten sen mukainen...

        Vaihtoehdot:
        1. Suoritetaan luottokorttimaksusta vain minimierä. Lopusta luokkaa 10% korkoa.
        2. Myydään sijoituksia tarvittava määrä ja kuitataan niillä luottokorttilasku
        3. Otetaan lyhennysvapaata pari kuukautta ja kuitataan sillä luottokorttilasku

        Valitsin vaihtoehdon kolme. Onko tämä nyt:
        a) kuluttamiseen
        b) muiden velkojen maksuun vai
        c) sijoitustarkoituksiin käytetty lyhennysvapaa?

        Vähän riippuu, miten tuota miettii, mihin tuo meni. Joka tapauksessa syy lyhennysvapaiden käyttöön oli se, että se oli edullisin vaihtoehto. Luottokortin kuormittaminen tai sijoitusten purkaminen kilpailivat tiukasti kakkospaikasta...

      • whoknowswins
        TheRat kirjoitti:

        Vähän mielenkiintoinen asia...

        No se ainoa oikea vaihtoehto sinulta unohtui. Matkat maksetaan pankkikortin debit -puolelta. Ainoa edes hiukan perusteltu syy matkojen maksuun luotolla on mahdollinen siten aktivoituva matkavakuutus. Lomamatkaan on sen verran harvoin ajallista mahdollisuutta työläislapsiperheellä että kyllähän siihen massit löytyy ihan fikasta.

        Esimerkkitapaus kertoo suoraan ja rehdisti kaikkein yleisimmän syyn maksuvapaisiin. Se on vähävaraisuus. Samalla toki toteutuu matalan korkoasteen tarkoitus, eli kulutuskysynnän nosto. Maksun aika koittaa sitten joskus, todennäköisesti kovemman korkoasteen aikoina.

      • whoknowswins kirjoitti:

        Miksi ihmeessä minä pitäisin tuhansia euroja tilillä, kun ne rahat voivat olla sijoituksissa kiinni keräämässä lisää varallisuutta?

        Minä muuten maksan kaiken kredittipuolelta. Siinä saa kerran kuussa erittelyn siitä mihin on rahat kuluneet, voittaa korot muutamalta viikolta (vähän riippuu milloin ostaa), saa kaiken maailman tuoteturvat (jotka ovat aika turhia), matkavakuutukset ja kaiken lisäksi pankki kantaa riskin siitä, että myyjä häipyy rahojen kanssa ja jättää tuotteen/palvelun toimittamatta.

        En oikein keksi mitään syytä käyttää debit -korttia. Paitsi tietysti jos luottokorttia ei jostain syystä saa...

      • whoknowswins

        Aika hyva saanto tilisaldolle on kolmen kuukauden palkka. Se antaa vapaat kadet tarttua tilaisuuksiin, kuten asioiden ostamiseen halvalla rahapulassa olevalta kansalaiselta.

        Nuorena viime lamassa ostin erilaisilta pulaan joutuneilta auton, pratkan ja veneen hyvin edullisesti. Myin niita pois kun devalvaatiot olivat nostaneet uusien hinnat pilviin nostaen samalla kaytettyjenkin hintoja.

        Juuri nama parhaat kaupat tehdaan naamakkain yksiloiden kanssa, ei liikkeessa luottokorteilla. Usein on tilanne ettei tilisiirtokaan onnistu, se kun sotkisi kait jotain fattahommia myyjalta. Nykylamassa on tarjolla paljon samanlaisia mahdollisuuksia.

      • ainakortillamatkat
        whoknowswins kirjoitti:

        No se ainoa oikea vaihtoehto sinulta unohtui. Matkat maksetaan pankkikortin debit -puolelta. Ainoa edes hiukan perusteltu syy matkojen maksuun luotolla on mahdollinen siten aktivoituva matkavakuutus. Lomamatkaan on sen verran harvoin ajallista mahdollisuutta työläislapsiperheellä että kyllähän siihen massit löytyy ihan fikasta.

        Esimerkkitapaus kertoo suoraan ja rehdisti kaikkein yleisimmän syyn maksuvapaisiin. Se on vähävaraisuus. Samalla toki toteutuu matalan korkoasteen tarkoitus, eli kulutuskysynnän nosto. Maksun aika koittaa sitten joskus, todennäköisesti kovemman korkoasteen aikoina.

        ""Matkat maksetaan pankkikortin debit -puolelta. Ainoa edes hiukan perusteltu syy matkojen maksuun luotolla ""
        Ei ihan noin. Matkavakuutuksen kohdalla kylläkin. Mutta lentoliput,vuokra auton varaukset sekä hotelli kannattaa aina maksaa luottokortilla. Mikäli matkatoimisto, hotelli tai muu palvelun tarjoaaja matkakohteessa menee konkurssiin tai huijanut niin luottoyhtiö korvaa asian. Käteisellä maksetut menettää.

      • ainakortillamatkat kirjoitti:

        Nimenomaan näin on asiat, että kreditillä maksaminen luo näissä tilanteissa ylimääräistä turvaa palveluntarjoajan maksukyvyttömyyttä vastaan. Kreditiä kannattaa käyttää, kun palvelu tai tavara joudutaan maksamaan hyvissä ajoin ennen niiden saamista tai käyttämistä.
        .
        Jos maksaa suorituksen konkurssifirmalle, menettää kaiken tai lähes kaiken maksustaan ilman vastinetta.

      • Lisäksi ainakin Nordean Gold kortissa on mukana matkavakuutus kahdelle, joka tosiaan toimii, jos jotain tapahtuu. Tämän saa, jos 75% matkasta on maksettu luotolla. Samassa kortissa on myös tuoteturva yli 100€ ostoksille puolen vuoden ajaksi. Taidan nimittäin lähteä vaihtamaan tämän ###tabletin toiseen, kun tässä on paljon ongelmia. Ensi talven matkammekin maksan luotolla, jotta saan matkavakuutuksen ja kotiin palattuani maksan luoton pois.

        Lyhennysvapaata en ottanut, kun en sitä tarvitse.

      • Antigue kirjoitti:

        Lisäksi ainakin Nordean Gold kortissa on mukana matkavakuutus kahdelle, joka tosiaan toimii, jos jotain tapahtuu. Tämän saa, jos 75% matkasta on maksettu luotolla. Samassa kortissa on myös tuoteturva yli 100€ ostoksille puolen vuoden ajaksi. Taidan nimittäin lähteä vaihtamaan tämän ###tabletin toiseen, kun tässä on paljon ongelmia. Ensi talven matkammekin maksan luotolla, jotta saan matkavakuutuksen ja kotiin palattuani maksan luoton pois.

        Lyhennysvapaata en ottanut, kun en sitä tarvitse.

        Nordean matkavakuutuksessa on ikävästi tosin satasen omavastuu. Mutta toisaalta, perheen matkavakuutukset vuodeksi maksasisivat sen satasen (tai ylikin), eli jos tuota laskee tarvitsevansa alle kerran vuodessa, niin kannattaa käyttää...

        WhoKnowsWins pitää päälle kymppitonnia tilillä, että voi ostella halvalla ruohonleikkureita, mutta silti tuhlaa siltä samaiselta tililtä koko ajan rahaa maksamalla debitillä. Vielä ei selvinnyt, mikä velassa noin paljon pelottaa, mutta jotain mystistä siinä pitää olla. Järkevästä taloudenhoidosta tuolla henkilöllä nyt ei ole mitään tajua, se on jo havaittu. :)

      • TheRat kirjoitti:

        Mistä lähtien siinä on ollut omavastuu. Joskus on tullut tuota käytettyä, enkä ole koskaan joutunut omavastuita maksamaan.

        Winssin käteiskassan käyttö kielii maksuhäiriöstä tai ulosotoista, jolloin luottoa ei saa ja köteinen on ainoa vaihtoehto. Ilmankos on omien sanojensa mukaan pakosalla. Kontulassa kun noi visaelectronit ovat lähimpänä luottokorttia, mitä saavuttaa. Noinniinku karrikoidusti siis.

        Visassa ei ole omavastuuta, masteriin liittyvässä on. Ja uusia Visoja ei enää Nordeasta saa...

      • Mulla on nimenomaan MasterCard. Enkä ole kummallakaan kerralla, kun korttia matkavakuutustarkoituksiin on käytetty maksanut oma vastuuta.

      • whoknowswins
        Antigue kirjoitti:

        Mistä lähtien siinä on ollut omavastuu. Joskus on tullut tuota käytettyä, enkä ole koskaan joutunut omavastuita maksamaan.

        Winssin käteiskassan käyttö kielii maksuhäiriöstä tai ulosotoista, jolloin luottoa ei saa ja köteinen on ainoa vaihtoehto. Ilmankos on omien sanojensa mukaan pakosalla. Kontulassa kun noi visaelectronit ovat lähimpänä luottokorttia, mitä saavuttaa. Noinniinku karrikoidusti siis.

        Ai kateisen kaytto kertoo ongelmista? No enpas sita tiennyt! Yleensa korttiveivareilla niita maksuhairioita ilmenee. Velka sellaisenaan ei pelota, mutta velattomana on tosi mukavaa olla. Kokeilkaa tekin, sitten joskus kuuskymppisina kun kuplavelat on kuitattu!

        Mulla vaan sattuu olemaan tileilla aika paljon rahaa. Sen verran etten sita elinaikanani saa jarkevasti kaytettya.

        En tee mitaan pakettimatkoja tai muuten lentele viikon lomille etelaan kun kerran asun jo taalla. Matkavakuutukset eivat ole voimassa kuin joitain kuukausia kerralla ja vaikkapa yksityislaakari saattaa vaatia lentolipun nayttamista jotta han huomioi matkavakuutuksen. Maksan lompsasta mahdolliset laakarit ja sairaalat ja jos jossain, kuten vaikkapa Israelissa, lompsa ei riita, poikkean alukseni kassakaapilla.

        On siella kaapissa pari luottokorttiakin, yksi ihan Suomesta. Ei hirveesti nappaa ryhtya niita vinguttelemaan.

        Tama on sita oikeaa lyhennysvapaata kun ei ole velkoja mita lyhentaa.

      • Siitä se epätoivoinen egobuustaus taas alkoi. Ihan vaan tiedoksi, että maailmalla vain talousrikolliset ja ja rahanpesijät käyttävät pelkästään käteistä. Yleensä kortti, siis sivistyneessä maissa on merkki siitä, että olet hoitanut asiasi kunnolla, sinulla ei ole hämärää rahaa ja olet luottokelpoinen. Näin siis, jos asiat ovat kunnossa.

        En suosittele ketään elämään yli varojensa luotolla, siitä ei ole kyse. Itse asiassa kehotan kaikkia nimenomaan välttelemään kallista luottorahaa. Luottokortti toisaalta on hyvä apuväline, jos sitä elämäänsä osaa käyttää. Vaikkapa niin, että ostat matkasi luotolla, saat matkavakuutuksen ja maksat heti luoton kotona pois.. Hyötynä ilmainen matkavakuutus. Tai ostat yli sadan euron tuotteen luotolla, saat puolen vuoden tuoteturvan, maksaen kotona heti luoton pois, saat tuoteturvan ilmaiseksi, jos jotain sattuu. Sensijaan luotolla eläminen ei kannata. Reilun 10% vuosikorolla se on kallista elämää.

        Ei ilmeisesti ole ihme, että kuvittelemasi luksuselämä on sinun suuri salaisuutesi. Joko se on kuvitteellista, mihin 98% palstan kirjoittajista uskoo tai sitten todellisuudessa olet viranomaisia ja verottajaa pakoileva talousrikollinen. Tästä syystä pyynnöt 500000€ "venekuvastasi" kaikuvat kuuroille korville, kun et uskalla näyttää sitä viranomaisten pelossa. Joko sitä siis ei ole, tai olet pakoileva talousrikollisten. Miten on? Uskallatko näyttää totuuden. Vene vai ei, kas siinä uskottavuutesi tulevaisuus.

        Elämme mielenkiintoisia aikoja.

      • khoh
        Antigue kirjoitti:

        Siitä se epätoivoinen egobuustaus taas alkoi. Ihan vaan tiedoksi, että maailmalla vain talousrikolliset ja ja rahanpesijät käyttävät pelkästään käteistä. Yleensä kortti, siis sivistyneessä maissa on merkki siitä, että olet hoitanut asiasi kunnolla, sinulla ei ole hämärää rahaa ja olet luottokelpoinen. Näin siis, jos asiat ovat kunnossa.

        Harvinaisen heikot perustelut sinulla. Käteisen käytön rinnastaminen talousrikollisuuten on tyhmää trollaamista joka paljastaa ettet ole ulkomailla paljoakaan pyörinyt. Olkiukkoja rakentelet ja tiedät sen itsekkin!

      • Et ilmeisesti ymmärtänyt koko jutun ponttia. Vähän kauemmin palstalla mukana olleet tajuanevat, mistä on kyse.

        Ja nimenomaan maailmalla, esim kirjaututuessasi hotelleihin, sinulta vaaditaan luottokorttia takuuksi saadaksesi huoneen. Näin siis hotelleissa, missä kunnialliset ja asiansa hoitavat ihmiset majoittuvat. Venkoilijoiden ja näkymättömänä pysyvien läävät ovat asia erikseen. Eli maailmaa on nähty ja asia noteerattu moneen kertaan.

      • whoknowswins
        Antigue kirjoitti:

        Siitä se epätoivoinen egobuustaus taas alkoi. Ihan vaan tiedoksi, että maailmalla vain talousrikolliset ja ja rahanpesijät käyttävät pelkästään käteistä. Yleensä kortti, siis sivistyneessä maissa on merkki siitä, että olet hoitanut asiasi kunnolla, sinulla ei ole hämärää rahaa ja olet luottokelpoinen. Näin siis, jos asiat ovat kunnossa.

        En suosittele ketään elämään yli varojensa luotolla, siitä ei ole kyse. Itse asiassa kehotan kaikkia nimenomaan välttelemään kallista luottorahaa. Luottokortti toisaalta on hyvä apuväline, jos sitä elämäänsä osaa käyttää. Vaikkapa niin, että ostat matkasi luotolla, saat matkavakuutuksen ja maksat heti luoton kotona pois.. Hyötynä ilmainen matkavakuutus. Tai ostat yli sadan euron tuotteen luotolla, saat puolen vuoden tuoteturvan, maksaen kotona heti luoton pois, saat tuoteturvan ilmaiseksi, jos jotain sattuu. Sensijaan luotolla eläminen ei kannata. Reilun 10% vuosikorolla se on kallista elämää.

        Ei ilmeisesti ole ihme, että kuvittelemasi luksuselämä on sinun suuri salaisuutesi. Joko se on kuvitteellista, mihin 98% palstan kirjoittajista uskoo tai sitten todellisuudessa olet viranomaisia ja verottajaa pakoileva talousrikollinen. Tästä syystä pyynnöt 500000€ "venekuvastasi" kaikuvat kuuroille korville, kun et uskalla näyttää sitä viranomaisten pelossa. Joko sitä siis ei ole, tai olet pakoileva talousrikollisten. Miten on? Uskallatko näyttää totuuden. Vene vai ei, kas siinä uskottavuutesi tulevaisuus.

        Elämme mielenkiintoisia aikoja.

        Joo, on kortti hyva olemassa ja siksi mullakin on kaksi, suomalaisen ja eraan veroparatisiinakin pidetyn maan rahoituslaitoksen myontamat.

        Hotelleihin joudun enaa harvakseltaan, mutta ainakin viimeksi varasin netissa ilman mitaan maksuja ja uloskirjautuessa maksoin laskun. Ehka en nayta niin venkulalta kuin moni ja siksi asiat hoituvat noin.

        Marinoissa kateismaksu toimii myos, ihan joka paikassa. Italiassa ja erilaisissa taatelimaissa paasee silla tavalla paljon halvemmallakin kun ei mene veroja. Fyrkat painuvat suoraan marinerojen ja satamaisannan taskuihin. Bkt pysyy matalalla ja Suomipoika makselee veroissaan tukia sitten.

        Korttin kayttoon liittyy aina kopiointiriski ja siksi valttelen niiden kayttoa. Riski ei aina suinkaan ole ilmeinen, mutta vaivattominta on varautua kateisella niin ettei jossain epailyttavassa mestassa vaan joudu korttia tarjoamaan.

        Noin toimien en koskaan ole joutunut vaikeuksiin eika rahaa ole kupattu. Kaymieni maiden joukossa on todella eksoottisia maita, sellaisia joihin ei tissiposkilla ole mitaan asiaa.

      • Venekuvia ei vissiin viranomaisen pelossa kuitenkaan ole tarjolla.

        Hyvä kuitenkin, että korteillekin löytyy sijaa fantasiaelämässäsi. Se mua tässa vähän kuiitenkin huolestuttaa, jos toinen kortti kerran on vertoparatiisiin rekisteröidyn pankin myöntämä. Se kielii jostain, mitä en arvosta ihmisessä lainkaan. Toisaalta, tehköön itse kukin omat johtopäätöksensä asiasta.

        Kiitos kuitenkin asiallisesti vastauksesta. Lopun egobuustausta lukuunottamatta se oli lähes uskottavaa tekstiä.

      • Antigue kirjoitti:

        Mulla on nimenomaan MasterCard. Enkä ole kummallakaan kerralla, kun korttia matkavakuutustarkoituksiin on käytetty maksanut oma vastuuta.

        Jos se on Goldista, niin tuosta: http://www.nordea.fi/Images/58-78975/kortit-vapaa-ajan-ulkomaanmatkavakuutus-nordea-gold.pdf

        Käsittääkseni seuraavassakin korttistasossa on suurin piirtein vastaava vakuutus. En ole sitä lähtenyt hakemaan, kun se on sitten maksullinen. Ainut hyöty taisi olla joku loungen käyttö lentokentällä, tms. :)

      • OK. Olet näköjään oikeassa. Multa ei ei muutama vuosi sitten kun molemmat olimme vaimon kanssa Kamaralla sairaalassa vatsaflunssan vuoksi ei peritty minkäänlaista omavastuuta. Kortti vaan sairaalassa tiskiin ja en koommin ei laskusta tai koko hoidon hinnasta ole hajuakaan. Palvelu sensijaan oli hyvää. Suomesta soitti kaksi eri lääkäriä itselleen vointiamme ja mahdollista tarvetta hankkia uusi hotellihuone tai paluulento. Kiitos tiedosta.

        Mullekin tarjottiin tota Premium Masstercardia Nordeasta ,20000 luotolla ja ja just lounge ominaisuuksilla. Totesin vaan, että mihin mä tota tarvitsen, kun nytkin on kortti osuus nollissa.

      • Ok_Lordi
        TheRat kirjoitti:

        Jos se on Goldista, niin tuosta: http://www.nordea.fi/Images/58-78975/kortit-vapaa-ajan-ulkomaanmatkavakuutus-nordea-gold.pdf

        Käsittääkseni seuraavassakin korttistasossa on suurin piirtein vastaava vakuutus. En ole sitä lähtenyt hakemaan, kun se on sitten maksullinen. Ainut hyöty taisi olla joku loungen käyttö lentokentällä, tms. :)

        Häh? Etkö sitten käy Loungessa lentokentällä ollessasi ollenkaan? Missä sitten odottelet lentoa siellä kentällä?

      • Ok_Lordi kirjoitti:

        Häh? Etkö sitten käy Loungessa lentokentällä ollessasi ollenkaan? Missä sitten odottelet lentoa siellä kentällä?

        Suhteellisen samantekevää. Yleensä istun jossakin ja luen kirjaa.

      • Lounget_on_mukavia

        käy joskus ja huomaat että ei ole samantekevää.

        Loungeissa on poikkeuksetta merkittävästi hiljaisempaa kuin ulkopuolella. Voit lukea kirjaasikin mukavammassa ympäristössä.

        Itse tykkään nauttia loungen antimista ja nauttia hiljaisuudeta.

      • Lounget_on_mukavia kirjoitti:

        käy joskus ja huomaat että ei ole samantekevää.

        Loungeissa on poikkeuksetta merkittävästi hiljaisempaa kuin ulkopuolella. Voit lukea kirjaasikin mukavammassa ympäristössä.

        Itse tykkään nauttia loungen antimista ja nauttia hiljaisuudeta.

        Ei ole melusta haittaa, jos on kirja.

    • Asioita.seurannut

      Mielenkiinnolla olen odottanut tämän whonowswinsin vastausta venekuvien muodossa edelliseen. Näyttäisi nyt pojalle, mikä on homman nimi. Joten missä kuvat viipyvät?

      • Sama täällä. Saa nähdä uskaltaako whonowsshit tulla kaapista ulos viranomaisen pelossa. Elämme mielenkiintoisia aikoja...

      • Winssi. Nyt kun tulit takaisin palstalle, niin poistaa toki se venekuva, jos uskallat.

        Uskallatko? Verottaja ja suomen viranomaiset kun saattavat odottaa kuvaa innolla.

      • whoknowswins

        http://aijaa.com/yrnGnY

        Fotoa pukkaa! Joko alkaa irrota niita velkasaldokuvia, aikaahan on ollut lyhennella jo toista vuotta?

      • hoh.hoijaa.poijaat
        whoknowswins kirjoitti:

        http://aijaa.com/yrnGnY

        Fotoa pukkaa! Joko alkaa irrota niita velkasaldokuvia, aikaahan on ollut lyhennella jo toista vuotta?

        Kuva tankkerista???

      • whoknowswins kirjoitti:

        http://aijaa.com/yrnGnY

        Fotoa pukkaa! Joko alkaa irrota niita velkasaldokuvia, aikaahan on ollut lyhennella jo toista vuotta?

        Buuuaahhhhuutonauruabuuaaahhhh...!!!

        En tiedä kumpi on säälittävämpää, se, että postasit ton kuvan, vai se, että viitsit edes yrittää. Alkaa näköjään epätoivo ja itsekunnioutus olla matalalla tasolla siellä Kontulan yksiössä. Mahdat olla ylpeä aikaansaanoksestasi.

        Samaan aikaan tämä klovni esittää täällä talouden ja asuntojen hintojen asiantuntijaa. Huh huh. Kuinkahan sitä saa illalla unta kun naurattaa koko ajan.

        Äläpäs nyt. Se on kaksio. Ihan eri asia kuin pieni yksiö.

      • 5-12
        whoknowswins kirjoitti:

        http://aijaa.com/yrnGnY

        Fotoa pukkaa! Joko alkaa irrota niita velkasaldokuvia, aikaahan on ollut lyhennella jo toista vuotta?

        Älä pelkää. Tän palstan velkaelviksillä on niin isot velkasaldot, ettei
        ne kehtaa niitä esitellä. Jos niillä olisi likvidiä omaisuutta, asia olisi
        eri. Heti olisi kuvat esillä :D

        Onnea vaan sinne jonnekin!

      • 4-14
        whoknowswins kirjoitti:

        http://aijaa.com/yrnGnY

        Fotoa pukkaa! Joko alkaa irrota niita velkasaldokuvia, aikaahan on ollut lyhennella jo toista vuotta?

        Olet siis välimerellä? Ainakin tuo laivalinja sinne viittaa?

      • Ok_Lordi
        hoh.hoijaa.poijaat kirjoitti:

        Kuva tankkerista???

        On siinä kuvan alaosassa wins itse ruorissa omassa veneessään ja käsikin näkyy kuvassa. Välimerellä on. Mutta onko vene oma vai vuokrattu? Kannattaako nyt ostaa omaa omistusvenettä vai vuokrata se? Ainakin uuden veneen arvohan laskee yleensä rankasti ajan myötä, ainakin aluksi nopeastikin eli uusi vene kannattaisi varmaan sen puoleen vuokrata ennnemkin. Vaan laskeeko käytetyn veneen arvo vähemmän kuukaudessa kuin sen vuokraaminen maksaisi? Kannattaako käytetty vene sijs ennemmin ostaa kuin vuokrata? Saako omistusvenettä myytyä jos haluaa? Asuntojen arvo ainakinseksis on pysynyt tai noussut Suomessa vuodesta 1994-1995 lähtien toistaiseksi

      • Ok_Lordi
        whoknowswins kirjoitti:

        http://aijaa.com/yrnGnY

        Fotoa pukkaa! Joko alkaa irrota niita velkasaldokuvia, aikaahan on ollut lyhennella jo toista vuotta?

        Loordi voisi laittaa kuvat talon panttikirjoista ja parista asunto-osakkeen osakekirjasta sekä avomersusta ja siitä toisesta sekä lomaosakkeiden osakekirjoista. Samaten Mauritiuksen reissulta ja Pariisista sekä myös kuvia sotilassairaalasta sisältäkin, mutta ei sellaisia kuvia saa laittaa julki

      • Asioita.seurannut
        whoknowswins kirjoitti:

        http://aijaa.com/yrnGnY

        Fotoa pukkaa! Joko alkaa irrota niita velkasaldokuvia, aikaahan on ollut lyhennella jo toista vuotta?

        Ikäväkseni täytyy myöntää pettymys whonowswinsin vastaukseen. Pidin häntä fiksuna ja uskottavana kirjoittajana, mutta pettymys tämän venekuvapelleilyn tiimoilta kyllä vie uskottavuuden tämän kirjoittajan teksteistä. Sanoisin jopa olevani järkyttynyt hänen vastauksensa sisältöön ja asenteeseensa venekuvan kohdalla. Taitaa valitettavasti olla pelkkä kupla koko mies.

      • whoknowswins
        Ok_Lordi kirjoitti:

        On siinä kuvan alaosassa wins itse ruorissa omassa veneessään ja käsikin näkyy kuvassa. Välimerellä on. Mutta onko vene oma vai vuokrattu? Kannattaako nyt ostaa omaa omistusvenettä vai vuokrata se? Ainakin uuden veneen arvohan laskee yleensä rankasti ajan myötä, ainakin aluksi nopeastikin eli uusi vene kannattaisi varmaan sen puoleen vuokrata ennnemkin. Vaan laskeeko käytetyn veneen arvo vähemmän kuukaudessa kuin sen vuokraaminen maksaisi? Kannattaako käytetty vene sijs ennemmin ostaa kuin vuokrata? Saako omistusvenettä myytyä jos haluaa? Asuntojen arvo ainakinseksis on pysynyt tai noussut Suomessa vuodesta 1994-1995 lähtien toistaiseksi

        Vene ei juuri koskaan kannata. Ei kannata ostaa, ei kannata vuokrata. Mutta.... Oikeilla ajoituksilla toimimalla voi toteuttaa unelmiaan niin etta muut, ajoituksia osaamattomat ovat vahintaan osittaismaksajina. Se on aivan sama asia kuin asumisessakin. Venepuolella markkinat ovat kansainvaliset ja sinne lama osui jo 2008 rahoituskriisin yhteydessa. Itse en ole koskaan vuokraveneillyt. Koen omistamisen itselleni ainoaksi oikeaksi ratkaisuksi niin purjehduksessa kuin asumisessakin. Muilla voi olla toisin ja kunnioitan heidan valintojaan ja resurssejaan, , toisin kuin vaikkapa nimimerkki Antigue vuokralaisia nimittaessaan heita paskasakiksi.

        Suomen asuntomarkkinatkin olivat tovin kansainvaliset kun venalaiset olivat mukana. Nyt he eivat enaa ole ja siksi markkinat ovat luhistuneet. Luhistuneet sita pahemmin mita enemman idassa ollaan.

        Viimeisten viikkojen Suomi -uutiset ovat puolestaan olleet niin karua luettavaa etta nyt on satavarmaa Suomen talouden persmaen jatkuminen. Kuten olen jo aiemmin ennustanut, tulee Suomi vajoamaan elintasossaan Slovakian / Slovenian tasolle, ehka aikanaan jopa Serbian, jos IMF ja Maailmanpankki eivat ajoissa ymmarra puuttua tilanteeseen. Joku SUV-Mersun kokoonpanolinja 10 eur/h. duunareineen ei sita tosiasiaa muuta miksikaan. Sosiaaliturvan takia Suomeen tullut ja sinne paastetty hiekkamaiden sakki on osoittanut olevansa juuri oletetun kaltaista ja tama tulee merkittavasti heikentamaan suomalaisten kansalaismoraalia.

        Ei taida olla Pelleily_seis / Antigue vielakaan saanut niita "mitaton" -leimoja velkalappuihinsa, vaikka aikaa on ollut. Silti puhelee talla palstalla kuin joku raha-/tekijamies. Huvittava patu itse sita lainkaan tajuamatta.

        Mutta paaasia etta kuoleentuvalle palstalle saatiin taas vipinaa.

      • Asioita.seurannut

        Edelleen olen hyvin pettynyt kirjoituksiisi. Selittelet kierrellen kysyttyjen asioiden vierestä ja peität oleelliset kysymykset turhaan jargoniin. MIKSI? Sinulla nimittäin on asioista jonkinlainen kokonaiskuva, mutta tapasi jaaritella asian vierestä kiusallisten kysymysten kohdalla on todella loukkaavaa muita kirjoittajia kohtaan. Se suorastaan kertoo ylimielisyydestä ja osin jopa valehtelusta. MIKSI NÄIN?

        Olet ilmeisesti jo kauan kertonut omistavasi kalliin veneen, jossa asut jossain etelässä. Uskottavuutesi takia olisi suotavaa kyllä tuoda jotain konkreettista todistetta näytille. MITEN ON?

        Ohessa kolme melko oleellista kysymystä uskottavuutesi palauttamiseksi. Vihjeeksi ne on KIRJOITETTU ISOILLA KIRJAIMILLA ja varustettu KYSYMYSMERKEILLÄ. Pystyykö vastaamaan noihin ilman liirumlaarumia?

      • 9-13
        Asioita.seurannut kirjoitti:

        miksi sulle pitää jonkun jotain todistaa?? jos te velkaelvikset ette lähetä hänen pyytämiään velkakuitteja, miksi hän todistelisi lisää?? ja onhan winssi jo todistanut kymmenen kertaa enemmän kuin te velkapellet.

        NAURUA KOLMANNELLA, BUAHAAHAAHAA VELKAPELLET!!!

      • Asioita.seurannut kirjoitti:

        Uskon kyllä, että tuolla nimimerkillä on vene, mutta vene on maksettu palkkatuloilla. Mitä tulee muuten hänen väitteisiinsä, niitä hän ei ole pystynyt osoittamaan todeksi tai sitten ne on jopa osoitettu valheeksi (omakotitalojen hinnat ovat laskeneet 35-40 prosenttia (myytyjen osalta), muut asunnot ainakin pk-seudun ulkopuolelta laskevat 10 prosenttia vuodessa jo parin vuoden ajan, omakotitaloista 60-80 prosenttia jää myymättä ja Mikkosten asunnnon rakentamiskustannukset ylittivät 600.000 euroa, tontti yksistään 300.000 euroa).
        .
        Lopullista syytä siihen, miksi hän lähti ulkomaille ei ole tiedossa: työttömyys, nauttiminen elämästä, velkojien tai joku muu pakoilu.

      • 9-13 kirjoitti:

        miksi sulle pitää jonkun jotain todistaa?? jos te velkaelvikset ette lähetä hänen pyytämiään velkakuitteja, miksi hän todistelisi lisää?? ja onhan winssi jo todistanut kymmenen kertaa enemmän kuin te velkapellet.

        NAURUA KOLMANNELLA, BUAHAAHAAHAA VELKAPELLET!!!

        Kovasti sinuakin naurattaa siellä vuokrakopperossa. Naurua sinä tarvitsetkin, kun tuntuu että seinät ovat kaatumassa päälle. Ajan merkit ovat huonot tiirailla ulos vuokrakopperon pienen sateisen ikkunan takaa tummaan yöhön.

      • 18-20
        pundit kirjoitti:

        kiva kun kerroit omasta todellisuudestasi. BUAHAAHAAHAA!!!

      • 18-20 kirjoitti:

        kiva kun kerroit omasta todellisuudestasi. BUAHAAHAAHAA!!!

        Sinä asut vuokralla - minä en. Se on todellisuutta. Luultavasti saat asumistukea asuntoosi, koska 60 prosenttia vuokralaisista saa ja tälläkin palstalla moni on sanonut saavansa. Sitä en rehellisesti tiedä, minkälaisessa vuokra-asunnossa asut. Joku on täällä kirjoittanut asuvansa 380 euron vuokra-asunnossa ja tekevänsä tiliä. Olitko se sinä?

      • 13-4

        nyt otti sulla punttiin ja kovaa BUAHAAHAA!

        arvasin asumismuotosi aivan oikein. yksinäinen ja onneton nainen, ei ystäviä. kaupungin vuokra-asunnossa asuva pienipalkkainen surkimus BUAHAAHAA!

      • Whonowsshit. Osoitit juuri olevasi niin tyhjä arpa kuin arvioin. Paljon puhetta, vähän näyttöjä ja sitäkin enemmän selitttelyä asian vierestä päälle. Säälittävä esitys kaikenkaikkiaan. Haaveiu toki on jo puoli voittoa, niinkuin mainoksessa sanotaan, mutta reaalielämää se ei ole. Ettei vaan tule yllätyksenä ja jottet vahinhoita. itseäsi kylmän totuuden osuessa vasten kapeita, ahavoittuneita kasvojasi.

        Mistä ojasta tuo numero -pellettäjä taas palstalle löytyi.

      • 11-18
        Antigue kirjoitti:

        Whonowsshit. Osoitit juuri olevasi niin tyhjä arpa kuin arvioin. Paljon puhetta, vähän näyttöjä ja sitäkin enemmän selitttelyä asian vierestä päälle. Säälittävä esitys kaikenkaikkiaan. Haaveiu toki on jo puoli voittoa, niinkuin mainoksessa sanotaan, mutta reaalielämää se ei ole. Ettei vaan tule yllätyksenä ja jottet vahinhoita. itseäsi kylmän totuuden osuessa vasten kapeita, ahavoittuneita kasvojasi.

        Mistä ojasta tuo numero -pellettäjä taas palstalle löytyi.

        säälittäviä noi sunkin jutut kun niiden läpi paistaa, että oot pelkkä nettipätijä. siis oot keksinyt itsellesi oman nettitodellisuutesi :D

    • oppikaa_jo

      Ketä kiinnostaa mitä toinen omistaa ja miksi? Mitä helvatin väliä sillä on? Eikös vaan yleensä sillä ole väliä mitä itsellä on? Käykää joskus syöpäosastolla katsomassa mitä siellä ihmisillä on,joo on hienoa autoa ja taloa mutta ei ole terveyttä....joten niillä ihmisillä on rahaa mutta.....jotain puuttuu...ja se on terveys,jolloin niillä ei ole yhtään mitään verrattuna minuun joka olen terve.Ja sitä rahaa ja mammonaa en noin paljon kaipaa että terveys menisi.Olen siis paljon rikkaampi kuin nämä"rikkaat sairaat"...Ai niin ja olen "vuokratuhnu"....mieluummin se kuin kuolemansairas turkki päällä...

      • whoknowswins

        Laitan tahan ennen kuin nimimerkki "Antigue" ehtii: "Mieluummin itken Mersussa kuin ruuhkabussissa."

        Olet oikeassa ja itse tajusin asian joitain vuosia sitten. Syopaa ei onnekseni kohdalleni osunut, mutta vakava krooninen sairaus kuitenkin. Katsoin etta on aika toteuttaa itseaan ja siirtya etelaisille leveysasteille elelemaan saastoilla ja harrastamaan. Ehka paasisin elakkelle Suomessa, mutta prosessi on pitka ja tuskallinen, mahdollisesti tappava. Helpointa oli vain irrottautua. Ratkaisu on osoittautunut olleen top 3:ssa omassa elamassani.

        Tallaisten varalle on hyva jos on riittavasti velatonta varallisuutta. Omaisuus ei toki ole valttamatonta mutta velattomuus on koska asunto-omaisuuden voitollinen realisointi nyky-Suomessa on viela velkoja omaavalle erittain vaikeaa ja hidasta.

        Okei. Olet siis sairas, ja siksi luovuit kaikesta lähtien maailmalle elämään kuin "viimeistä päivää". Hyvä ratkaisu, niin tekisin itsekin, jos moinen olisi osunut tai osuisi kohdalle. Siitä hatunnosto sinne.

        Paljastuksesta tosin ei olekaan siis erinomaisen bisnesvainusi ja taloudenpidon ylivetaisuutesi tulos, vaan silkan epätoivon ja periksiannon seuraus. Silti nostan hattua päätöksellesi. Johtopäätöksenä. Tuosta kaikesta kuitenkin voisi toisesta, että jauhat tällä silkkaa sitä itteensä. Todellisesta talouden osaamisesta ei ole kyse.

        Muista, että seuraavalla kerralla kun kutsut minua tai jotain muuta kuplavelkauunoksi, voimme todeta yhteen ääneen, ainakin useimmat, että ehkä kuplavelkauuno, mutta TERVE sellainen. Tuollaista tuskin kukaan haluaa tehdä, koska se olisi eettisesti melko kylmää, mutta useimmiten saa sitä mitä tilaa ja tuokin voi päin pläsiä pamahtaa. Varaudu siihen jatkossa egobuustatessasi.

        Niin ja Mersussa ON paljon kivempaa kuin bussissa.

        Alunperin piti olla viela pari vuotta Sohjolassa, sita varten ostin keskusta-asunnonkin. Asuntojen myyntiin ei sairastelu vaikuttanut, vaan Suomen taloustilanne. Pidin ilmeisena etta omakotitaloa ei pysty myymaan Suomessa enaa voitolla kevaalla 2016. Se nayttaa osoittautuneen tosiasiaksi kun 60% ei mene kaupaksi vuodessa ja hinnat ovat laskeneet talouden sakatessa.

        Painotan sita etta minulla ei ole koskaan ollut pakkoa myyda mitaan pois ja kolmikymppisesta saakka olen ollut velaton, nelikymppisena miljonaari. On se sitten bisnesvainua, kekseliaisyytta tai mita tahansa, mutta se on tosiasia.

        Muista etta mina nain maahanmuutonkin pelkkana haittana jo ajat sitten, aikana jolloin sina viela sanoit heista tulevan jatkossa hyotya Suomelle. Nyt olet sentaan ymmartanyt tosiasiat ja maahanmuuton haitat niin taloudelle kuin tiettyjen asuinalueiden arvollekin. Saman tulet aikanasi tiedostamaan myos asuntojen arvonlaskun kohdalla. Lamankin olet jo myontanyt olemassaolevaksi, sekin on uutta sinulta.

        Etelassa elan paasaantoisesti terveena. Suomessa tilanne ei olisi yhta hyva, asiasta on lahes vuosikymmenen kokemus. Merenkulku auttoi irtautumaan menneesta kun se vaatii koko kapasiteetin mita miehesta on irroittaa. Sinunkin kannattaa hommata jokin kokonaisvaltainen harrastus jonka pariin heittaytya jos tilanne sallii tai olosuhteet siihen ohjaavat.

        Olen nahnyt paljon keskentekoisesti etelaan lahteneita ja heilla on ongelmia juurtua muualle. Se on sitten sita jatkuvaa matkailua Suomen ja etelan valilla. Suomi kannattaa jattaa lopullisesti kun sen paatoksen on tehnyt. Se on erittain helppoa nykyuutisten valossa.

      • Nelikymppinen pakosalle asuva miljonääri on joko taruolento tai talousrikollisten. Pullistelet kyllä kuin mies, mutta selittelet kuin pikkutyttö kompetenssistäsi kysellessä. Todista jotain, niin olet uskottava. Lupaan olla vilpittömästi onnellinen puolestasi. Menestys kun hyväksi kenelle tahansa.

        Maahanmuutosta olen eri mieltä. Ennustuksen mukaan 2030-luvulla työikäisten määrä on pienempi kuin taaperoiden ja eläkeläisten. Eli huoltosuhde on ihan kestämätön, jotta maa pyörisi. Lisäksi olen sitä mieltä, että maahanmuutto nostaa asuntojen hintoja, sillä monet parempiosaiset muuttavat omiin asuntoihin rauhallisemman elämän toivossa.

        Lamastakin ollaan eri mieltä. Lama toki on, mutta SE EI ole ikuinen, niinkuin saivartelet. Parempi huominen tulee, se on varma. Uskoit siihen tai et. Ymmärrän toki epätoivoisesti, sillä pakosalle ja viranomaisia piiloteleessa elämä on epäinhimillisen pelottavaa. Mutta niin maksat kuin petaat. Otan osaa.

      • whoknowswins

        Meita kaltaisiani 45-55 -vuotiaita teknologiamiljonaareja on Suomessa tai sielta poislahteneina muutamia satoja. Valtaosa on Nokia -peruja, mutta kymmenia muun taustan omaaviakin loytyy.
        Ymmarran toki etta se tuntuu sinusta kasittamattomalta. Itse kun olet samaa ikaluokkaa ja napeissasi on pelkkaa velkaa ja joku talonrottelo jossain savella, hevosten kavioillaan rikkoman hiekkatien varressa.

        Somaleista ei tullut hyotymuuttajia Suomelle 25 vuodessa, ei edes vaikka valissa oli kaikkien aikojen nousukausi. Irakilaisten ja afganistanilaisten tyottomyyslukemat ovat somalien kanssa samaa 50% luokkaa. Viime aikoina naista maista on sita porukkaa sinne Suomeen tullut ja he eivat koskaan tule aiheuttamaan huoltosuhteeseen muuta kuin heikennysta. Aivan sama mita sina siita asiasta olet mielta.

        Lama ei ole ikuinen, se on totta enka muuta ole sanonutkaan. Mutta nyt meidan ikaisten aktiivisen elaman mittakaavassa se lama on ikuinen. Sinakin olet silloin jo elakkeella kun / jos Suomi joskus saavuttaa saman taloudellisen tason kuin mita oli Nokian ollessa voimissaan ennen vuotta 2008. Tanaan ilmoitettiin viennin sakanneen 13% viime vuoteen verrattuna ja se viime vuosikin oli surkean kehno.

        Viranomaisilla ei ole missaan maassa, ei Suomessakaan, ollut mitaan kiinnostusta toimintaani kohtaan.

        Sinua taitaa tosissaan kyrsia se tilanne etta olet joutunut jaamaan sinne Suomeen velka- ja veroikeen alle ja tiedat hyvin etta on myohaista muuta kuin paiskoa duunia kusi sukassa. Hyva kuitenkin etta sulle on tama palsta kohtalotovereinesi kera kaytettavanasi. Vertaistuki on kova juttu.

      • ö97o8l6i7uytrbv

        miljunääri, jonka palkka oli kybätonnin luokkaa??? seli seli

      • ö97o8l6i7uytrbv
        ö97o8l6i7uytrbv kirjoitti:

        miljunääri, jonka palkka oli kybätonnin luokkaa??? seli seli

        ja joka on niin polleaa poikaa muutaman kybätonnin voitoista asuntokaupoissa... voe voe miljunääriparkaa...

      • ö97o8l6i7uytrbv
        ö97o8l6i7uytrbv kirjoitti:

        ja joka on niin polleaa poikaa muutaman kybätonnin voitoista asuntokaupoissa... voe voe miljunääriparkaa...

        ja joka kerskui saavansa vähän yli 3 donan työttömyyskorvausta, seli seli

      • Nythän sulla whonowsshit ei ole mitään estettä postata meille todituskelpoista kuvaa itsesstäsi ja veneestäsi. Anna tulla vaan, jos viranomainen ei kerran pelota ja egobuustaamiselle on noin suuri tarve. Näytä meille köyhille ja typerille, mistä on menetyjät tehty, jotta voimme onnitella sinua. Se pelaa, joka ei pelkää. Pelkäätkö, vai oletko mies?

        Tohon muuhun peruskommarijargoniin en jaksa enää puuttuu. Se on vähän kuin puhuisi metsän puille tai kaalimaan kakaroille ja sellainen ei minua kiinnosta.

        Ja en ole katkera, vaan vilpittömästi onnellinen onnistumisestasi, mikäli sellainen ei perustu fantasiaan, egobuustaamiseen tai sillkkaan valehteluun, niinkuin nyt. Venekuva, vai ei, kas siinä pulma.

      • 13-2

        hajoa sinä velkoihisi pelle!!!!

        mun frendi ja esikuva winssi näyttää sulle ja teille kaapin paikan ja venekuvankin ihan vaan näyttääkseen mahtinsa teille luuseri velkapellet!!!!

      • vedä.tumppuun.torvi
        13-2 kirjoitti:

        hajoa sinä velkoihisi pelle!!!!

        mun frendi ja esikuva winssi näyttää sulle ja teille kaapin paikan ja venekuvankin ihan vaan näyttääkseen mahtinsa teille luuseri velkapellet!!!!

        Hoh hoo palstan suurin typerys ilmoittautui paikalle.

      • 8-4
        vedä.tumppuun.torvi kirjoitti:

        Hoh hoo palstan suurin typerys ilmoittautui paikalle.

        Älä sä velkaluuseripelle mulle rupea. tumppaa itteäs hanuriin tai mä tuun ja tumppaan sua luuseri!!!!

        winssi on täällä kuningas ja te muut pelkkiä pankin orjia. vai mitä sanot winssi. soitellaan.

        luuserit hajotkaa siihen!!!!!

    • Asioita.seurannut

      Mikä on tämän 13-4, 18-20 tai joku muu numero yhdistelmä tyypin sanoma tälle palstalle. Huomion mukaan häneltä ei ole tullut ainuttakaan asiallista ja itse asiaan liittyvää postausta. Onko hän tosissaan vai pelkkä typerä trolli, joka kuvittelee olevansa hauska.

      Whonowswinssiin en usko enää lainkaan. Hän lienee pelkkä grilli pimeydessä mitäänsanomattomine lehdistä poimittuine kommentteineen. Lisäksi hänen kohdallaan on ilmeinen tarve tuoda omaa erinomaisuuttaan esiin valheen keinoin korostamalla onnistumisiaan ja luksusvalintojaan. Mitään näyttöä niistä kuitenkaan ei ole tämä whonowswins kyennyt esiin tuomaan, joten siksi tämä johtopäätös. Lieko sama tai samankaltainen trolli, kuin tuo numero-yhdistelmä tyyppi, sillä liian sopivasti ilmestyi tuo numeroyhdistelmä tukemaan ilmeistä idoliaan/itseään.

      Kiitos nimimerkki Punditille asiallisista kirjoituksista.

      • 20-14

        tässä taas velkaelvis puolustelee toisia kaltaisiaan. Ei mitään uutta tällä köyhien palstalla :b

        syntymäköyhiä kuplavelkoineen palsta täynnä.

      • Asioita.seurannut

        Et taida olla ihan terve mieleltäsi. Kiitos vahvistuksesta.

      • 4-18
        Asioita.seurannut kirjoitti:

        Et taida olla ihan terve mieleltäsi. Kiitos vahvistuksesta.

        tiukka diagnoosi palstahörhöltä :D

      • Tämänkin debatin perusteella ei liene vaikea valita sitä todellista palstahörhöä ja trollia. Herää vaan kysymys, että mistä tuollaisia numeropellettäjiä oikein sikiää. Kyllä huomaa sisäsiittoisen sukurutsan vaikutuksen geeniperimään ja sitä myötä todellisuudentajun puutteeseen. Säälittävä tyyppi.

      • Antigue kirjoitti:

        Tämänkin debatin perusteella ei liene vaikea valita sitä todellista palstahörhöä ja trollia. Herää vaan kysymys, että mistä tuollaisia numeropellettäjiä oikein sikiää. Kyllä huomaa sisäsiittoisen sukurutsan vaikutuksen geeniperimään ja sitä myötä todellisuudentajun puutteeseen. Säälittävä tyyppi.

        Ajan merkit ovat huonot. Siinä yksinkertainen selitys :)

      • 4-21
        Antigue kirjoitti:

        Tämänkin debatin perusteella ei liene vaikea valita sitä todellista palstahörhöä ja trollia. Herää vaan kysymys, että mistä tuollaisia numeropellettäjiä oikein sikiää. Kyllä huomaa sisäsiittoisen sukurutsan vaikutuksen geeniperimään ja sitä myötä todellisuudentajun puutteeseen. Säälittävä tyyppi.

        Hevoskuiskaaja!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      313
      36917
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      89
      5825
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      29
      4914
    4. Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...

      Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel
      Ikävä
      258
      4112
    5. Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?

      Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori
      Tv-sarjat
      105
      3383
    6. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      20
      3328
    7. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      63
      2798
    8. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      51
      2301
    9. En suuttunut missään vaiheessa

      Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk
      Ikävä
      12
      2084
    10. Trump on jo ihan seonnut...

      Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.
      Maailman menoa
      472
      1830
    Aihe