Porvoon kihlakunnanoikeus tuomitsi perjantaina Helsingin rikospoliisissa työskennelleen poliisin neljäksi vuodeksi vankeuteen postin ryöstämisestä ja ryöstön jälkeisestä ammuskelusta. Neljän vuoden tuomiosta oikeus vähensi 9 kuukautta 23 päivää tutkintavankeudessa suoritettuina.
Vanhempi rikoskonstaapeli Juha Salo syyllistyi oikeuden mukaan täyttä ymmärrystä vailla tehtyyn törkeään ryöstöntapaiseen kiristämiseen sekä vakavan vaaran aiheuttamiseen 31. tammikuuta 1990, kun hän ryösti yhdessä 20-vuotiaan tuusulalaisen maalarin kanssa Sipoon Västerskogin postin.
Ryöstö ja ammuskelu katsottiin saman rikoksen jatkamiseksi. Oikeus luonnehti ryöstön törkeäksi, koska siinä käytettiin oikeaa asetta, Salon Smith&Wesson 357 Magnum-revolveria. Salon rikoskumppani tuomittiin viime maaliskuussa neljäksi vuodeksi vankeuteen. Hän käytti leikkiasetta.
Selvitysten mukaan Salo oli esittänyt asuintoverilleen postin ryöstämistä herättyään aamulla joitakin päiviä ennen ryöstöä. Postiryöstö olisi ratkaisu maalarin rahapulaan; miehet olivat lähdössä helmikuun alussa pitkälle amerikanmatkalle jenkkiautoja ostamaan, mutta vain Salolla oli matkakassa kunnossa.
Miehet kiertelivät mm. Järvenpäässä katsastamassa sopivia kohteita. Viime hetkellä kohteeksi valittiin Västerskogin posti.
Haalareihin ja silmärei’ällisiin pipoihin pukeutuneet miehet saivat aseella uhaten virkailijalta 126000 markkaa, jonka tunkivat mustaan jätesäkkiin. Kaksikon puuhia sotki paikalle sattumalta osunut poliisiauto.
Maalari yritti karkuun ryöstöpuuhiin varatulla pakettiautolla, Salo pinkoi läheisen pellon yli yrittäen ehtiä kahden kilometrin päähän pysäköityyn poliisin virka-Ladaan. Maalarin pakettiauton tie oli tukittu traktorilla ja hän jäi kiinni eräästä piharakennuksesta.
Saloa lähti ajamaan takaa kaksi sipoolaisveljestä. Salo yritti pysäyttää takaa-ajajat ampumalla revolverillaan n. 60-70 metrin päästä näiden suuntaan kolme laukausta. Viimeinen luoti osui puunoksiin 1-2 metriä veljesten yläpuolelle. Salo sanoi oikeudessa tähdänneensä tarkoituksella veljesten yli.
Myös Salon tie tukittiin ja poliisi otti hänet kiinni autosta istumasta.
Salo tuomittiin korvaamaan postivirkailijalle aiheuttamistaan henkisistä kärsimyksistä yheisvastuullisesti rikoskumppaninsa kanssa 15000 markkaa ja postissa olleelle asiakkaalle 2000 markkaa. Sipoolaisveljeksille Salo velvoitettiin maksamaan 5000 markkaa kummallekin henkisistä kärsimyksistä.
Ryöstösaalis saatiin kokonaisuudessaan takaisin.
Omassa puheenvuorossaan Salo toivoi lievää tuomiota, sillä hän on jo menettänyt virkansa, omaisuutensa ja tyttöystävänsä. Hän arveli myös, ettei vankilassaolo ole entiselle poliisille herkkua. Salo sanoi ajautuneensa vaikean elämäntilanteen takia rikokseen, jota ”ei koskaan halunnut tehdä”.
Salon mielentilalausunnon mukaan postiryöstö voidaan nähdä pakonomaisena yrityksenä ratkaista ylitsepääsemättömäksi koettu vaikea elämäntilanne.
Helsingin Sanomat 24.11.1990
Poliisi sai postiryöstöstä 4 vuotta vankeutta
18
2462
Vastaukset
- rolofi
Vakiohäirikkö kaivelee historiasta 25 vuotta vanhoja juttuja.
- gjjjyjh
Nähtävästi se sinua häiritsee. Ei poliisien tekemät rikokset vanhene koskaan. Hyvähän niistä on muistuttaa, että osasivat jo noin monta vuotta sitten olla rikollisin ammattikunta. Nythän se on sitten viime vuosina räjähtänyt käsiin täydellisesti. Ei tarvitse enää laskea monella sormella rehelliset poliisit.
- 5--1
Olet jo vuosia sitten kirjoittanut, että Suomessa on kaksi rehellistä poliisia. Kerro jo vihdoin nimet, niin käydään viemässä kukkia.
- Björn-öra
Tuon lisäksi vakiohäiriöltä voisi kysyä, että mikä on se ammatti, missä kaikki ovat pyhimyksiä, kun Vatikaanin papitkaan eivät sitä näytä olevan.
- EiMullaMuuta
Björn-öra kirjoitti:
Tuon lisäksi vakiohäiriöltä voisi kysyä, että mikä on se ammatti, missä kaikki ovat pyhimyksiä, kun Vatikaanin papitkaan eivät sitä näytä olevan.
No, eipä taida löytyä ammattia missä kaikki olisivat pyhimyksiä, siitä olemme yhtä mieltä. Mutta jos palataan poliiseihin, niin poliiseista 97 % pilaa loppujen maineen rötöstelemällä. Jo tuo ei ole sinusta ongelma, niin et vaikuta lainkaan idoleitasi/kolleegoitasi rehdimmältä. Kun vielä otetaan huomioon, että poliisilta on ihan kohtuullista odottaa suurempaa lain kunnioitusta, kuin muilta ammattilaisilta, niin eipä hyvältä näytä.
Siitäkin olemme samaa mieltä, että vatikaanin papitkin ovat liian usein rosvoja, mutta heillä ei onneksi ole mitään merkitystä minun elämääni. Pappien kanssa ei tarvitse olla missään tekemisissä, mutta poliisien kanssa joutuu asioimaan ilman mitään omaa syytä.
Valitettavasti rehellinen poliisi on satuolento!! - Kollaa--kestää
Johan vakiohäirikkö taas vitsin murjaisi. Suomen n. 8000 poliisista 97 % on rötöstelijöitä, eli n. 7700 henkilöä. Vain alle 300 ei ole rötöstellyt. Ovatko nuo 7700 poliisia vankilassa, erottu virasta, vai mitä heille on vakiohäirikön mielestä tapahtunut. Se on kirjoituksessa jäänyt kertomatta.
- Anonyymi
gjjjyjh kirjoitti:
Nähtävästi se sinua häiritsee. Ei poliisien tekemät rikokset vanhene koskaan. Hyvähän niistä on muistuttaa, että osasivat jo noin monta vuotta sitten olla rikollisin ammattikunta. Nythän se on sitten viime vuosina räjähtänyt käsiin täydellisesti. Ei tarvitse enää laskea monella sormella rehelliset poliisit.
Univormu paras piilopaikka jonka taakse on hyvä kätkeytyä.
- Anonyymi
eihän se mitään, onhan mukava kun aina joskus verestetään fakta kertomuksilla suomalaisen poliisin temppuja mielipuolen askartelu oppaasta. Tapauksen suunnittelu ise poliisin ja toteutus poliisin. Ennen koiralta kusi loppuu kuin suomen poliisilta temput. On ymmärrettävää, että poliisin puolustelijoita ottaa pirusti henkeen ja käy luonnolle ja poliisikunnialle kun poliisia muistellaan.
- Jänkhälle
Kylläpä on mätiä poliiseja siunaantunut ihan joka puolelle suomea ja jokku heitä kehtää vielä puolustaakin hyi helevatti.
- jhjyjjh
Sinulle ei ole vielä tullut mieleen, että poliisi lukee näitä keskusteluja luultavasti enemmän kuin kukaan muu. Ja olisi se omituista, ellei siinä ohessa omiaan puolustaisi.
Siitä tunnistaa käytännössä samantien onko poliisin kirjoittama vastaus, jos siinä puolustellaan poliisia. Tuo vakiohäirikkö sana alkaa olla jo melko kulunut, vaihtaisivat sen vaikka mulkuksi tai vittupääksi.
Kyllähän se toki koville ottaa kun totuuksia kirjoitellaan näistä "lainvalvojista", tai olisiko parempi nimi näille lainrikkojista? - Anonyymi
Korruptoitunut virkakoneisto hyvävelijärjestelmineensä vap. muurarit mukaan lukien.
- Räyhräyh
Luonne vikaiset psykopaatit eli poliisit toki lukee tätä palstaa ja adrenaliini virtaa ja eivät tajua ottaa onkeensa. eli opiksee ja katsoa peiliin, mutta aika se tulee ymmärryksen muodossa heillekin.
- jhjyjj
Oletteko koskaan miettineet yhtä asiaa? Poliisien tekemiä virkarikoksia ja muita rikoksiä päälle on huolestuttavan paljon vuosi toisen jälkeen. Mutta minkälainen määrä tilastoista puuttuu, joissa kolleegat ja muut valtion mätämuna viranomaiset ovat onnistuneet peittämään rikosten jälkiä? Kuinka vitun usein laitetaan silmät kiinni ja lakaistaan rikokset maton alle? Aika helvetin usein!
- ihuhihuuh
Ei kai suihinkaan vain tehnyt kambäkkiä Klaukkalassa? Kannattaa varmasti tutkia asia?
- pokkpokpok
opkpokdgpok
- Oioioioioioio
Montakohan muuta poliisia on ryöstänyt pankkeja vuosien varrella?
- Ioioioioioio
Mahtaakohan olla poliisi joka epäonnistui Salon rahankuljetusryöstössä? Ennen kun toisin todistetaan kaikki ovat epäiltyjä. Taidettiin sitäpaitsi epäillä järjestäytynyttä rikollisryhmää, sehän nimenomaan on poliisi, kuten tässä monissa viestiketjuissa käy ilmi!
- oioiiouiiii
Ihana Suomen poliisi ryöstää pankkeja. Tänä päivänä kannattaa varmasti iskeä mielummin ärrän tai siwan kimppuun?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2796142Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill651979- 1801760
- 1191231
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141195Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181601093Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j41981RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j49951Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288942