Miksi Johanna "Tunkki" Tukiainen ei tee lasta?

Lapsi pitää tehdä heti! Nainen vanhenee ja rupsahtaminen on jo alkanut!

Siittäjä voi löytyä kaksikosta Tauski tai Henry the Great!
46411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

No eihän sellaisia geenejä saa lisätä tässä maailmassa!! Miksi hankkia ehdointahdoin tulevia juoppohulluja madmonstereita?

Äänestä

Eiköhän tuollainen pillereillä ja viinalla toimiva puliakka ole jo maho.

Äänestä
  • Mystinen kuolema?


    "Mietiskelijä":
    No niin, nyt asiaan on saatu vahvistus. Kysyin itse suoraan Veijolta pitääkö väite seinään heittämisestä paikkaansa. Veijo vastasi, että kyllä pitää. Tunkki oli saanut ihan hirveät raivarit siitä, että koira joka hänelle tuli ei ollut kuvan koira. Ei ollut pentu eikä teacup eikä edes Pomeranian. Tunkki oli ensin rääkännyt koiraa muilla tavoin ja lopulta paiskannut tämän seinään. Tunkki oli myös vaatinut Veijoa ostamaan hänelle uuden Pomeranian. Tunkki oli myös vaatinut, että uusi koira mentäisiin hakemaan henkilökohtaisesti ulkomailta jotta uusilta pettymyksiltä vältyttäisiin. (lainaus edellisestä vollista)

    Äänestä

Hyvä, ettei hanki. Eihän tuo osaa pitää huolta itsestäänkään. Tuollaiselle päihdeongelmaiselle ei pitäisi antaa lemmikkejäkään, saati lapsia.

Äänestä

Pysyisi mieluummin vain piskien tappajana. Vauvan hoitamiseen siitä ei ole päihdeongelman ja vastuuntunteen täydellisen puuttumisen vuoksi. Veijukka, laske vain B-rappuun.

Äänestä

Taitaa olla maho, kai tolla elämäntyylillä olis tullu raskaaksi jo useamman kerran, mut ei oo koskaa ollut edes huhuja liikkeellä et olis tehnyt abortin. En nim. usko että ehkäisystä on juurikaan huolehdittu ja mitää e-pillereitä se ei kykene säännöllisesti ottamaan. Synnyttömättömille ei suositella kierukkaa ja kai se olis sen itse repinyt pois babyhuumassaan joskus. Niin hullu se on.

Äänestä
  • Ei Tuksu ole vuosikausiin voinut mitään ehkäisypillereitä syödäkään koska ei ole mitään varmuutta onko se seuraavana päivänä edes hereillä. Jäisi välistä turhan monta nappia kun ne on korvattu ihan muilla napeilla. Niitä on vaan napsittu kourallinen. Kuka edes haluaisi seksiä Tuksun kanssa? Irvokasta.

    Äänestä

  • Et taida olla perillä tunkion valheista...
    Kerran vihjailee tehneensä abortin (Sika-Mikan siittämä), koska ei sopinut siihen aikaa kuvioihin (tahtoi dokata ja h*orata).
    Toisen kerran suAraan valehteli olevansa raskaan (Aerto Länsmannille).
    Samoissa (Seiskan?) bileissä veteli huoletta Lonkeroa/Sidukkaa.

    Sai muka keskenmenon.....

    Maho se on, Luojalle kiitos siitä.

    Äänestä

  • PaxunaVaanEiRaskaana kirjoitti:

    Et taida olla perillä tunkion valheista...
    Kerran vihjailee tehneensä abortin (Sika-Mikan siittämä), koska ei sopinut siihen aikaa kuvioihin (tahtoi dokata ja h*orata).
    Toisen kerran suAraan valehteli olevansa raskaan (Aerto Länsmannille).
    Samoissa (Seiskan?) bileissä veteli huoletta Lonkeroa/Sidukkaa.

    Sai muka keskenmenon.....

    Maho se on, Luojalle kiitos siitä.

    Unohdin kirjoittaa, että sai keskenmenon kun Aerto kyseli isän perään.
    Aerto on nipsaissut hanat kiinni jo vuosia sitten.....

    Äänestä

Mielestäni mielenterveysongelmaisen sekakäyttäjän on parasta jättää lisääntymättä. Huono geeniperimä ja muutenkin heikompaa ainesta. Ei kiitos.
Emme halua enempää banjonsoittajia.

Äänestä
  • Voi jumaliste. Alkakaa nyt tommosesta asiasta spekuloimaan. Pitäkää vaan huolta omista pennuistanne.

    Äänestä

  • Hahhaaa!! osu ja uppos

    Äänestä

  • ei_jatkoon kirjoitti:

    Hahhaaa!! osu ja uppos

    Kenhen luulit uponneen?

    Äänestä

Lapsenkin kannalta parasta ettei turpea emakko onnistu astuttamaan itseään tuloksellisesti.

Äänestä
  • Kukahan sinutkin on astuttanut? Surkea on tulos.

    Äänestä

  • hyihelvetti kirjoitti:

    Kukahan sinutkin on astuttanut? Surkea on tulos.

    Tunkki on kaikkien syntyneiden pohjanoteeraus!

    Äänestä

  • klöäölllöllklökkö kirjoitti:

    Tunkki on kaikkien syntyneiden pohjanoteeraus!

    Ai sinuakin huonompi.

    Äänestä

Luuleeko aloittaja että niitä lapsia niin vaan tehdään? Monet ihmiset yrittävät vuosia/vuosikymmeniä eikä onnistu. Tosin tässä maassa ainakin pätee se laki, että mitä vähäisemmät vanhemmat, sitä helpommin lapsia tulee. Nyt en puhu Tukiaisesta, vaan yleisellä tasolla kaikenlaisista sosiaalitapauksista.

Äänestä

Taitaa mamma ja pappa tukiaiset jo kaivata lastenlapsia.

Äänestä
  • Jaksavatko enää huolehtia niistä? Emakko-Johanna ei ainakaan huolehtisi.

    Äänestä

voisiko tunkin keinosiementää? tunkki vaan höyryissään huutaisi taivas varjele mitä sieltä tulee!

tunkki sitten työntelisi lastenrattaita krapulapaska housuissa ja viikon vanha oksa tekoryntäillä pitkin jollaata.

Äänestä
  • Meinaat, että Volta puhaltamaan ja mälliä matkaan.

    Äänestä

Onks hiv ?

Äänestä

Tuksu pitäisi kloonata!

Äänestä
  • Ikä on vain numeroita joidenkin ihmisten kohdalla. Toisilleen niin rakkaat Henry ja Johanna ovat kasvussa vanhemmuuteen: http://aijaa.com/g2nlkx

    Äänestä

  • Henry-loves-Johanna kirjoitti:

    Ikä on vain numeroita joidenkin ihmisten kohdalla. Toisilleen niin rakkaat Henry ja Johanna ovat kasvussa vanhemmuuteen: http://aijaa.com/g2nlkx

    En kyllä ymmärrä, kuinka moni muu 18-vuotias innostuisi ylipainoisesta 37v. akasta?

    Äänestä

  • Henry-loves-Johanna kirjoitti:

    Ikä on vain numeroita joidenkin ihmisten kohdalla. Toisilleen niin rakkaat Henry ja Johanna ovat kasvussa vanhemmuuteen: http://aijaa.com/g2nlkx

    Odotamme iloista uutista isosta vatsasta (isommasta kuin jo nyt on)!!!

    Äänestä

  • Henry-loves-Johanna kirjoitti:

    Odotamme iloista uutista isosta vatsasta (isommasta kuin jo nyt on)!!!

    Nyt olisi varakas ja antelias sulho, kohta häät, jne.

    Äänestä

  • Perhesuunnitteluvirasto kirjoitti:

    Nyt olisi varakas ja antelias sulho, kohta häät, jne.

    Lallin kohtalo hiukan askarruttaa, mutta toisaalta: vain hän itse voi vaikuttaa omaan kohtaloonsa.

    Äänestä

Siksi ei tee lasta koska sosiaalihuolto ottaisi lapsen huostaan jo synnytysosastolla

Äänestä
  • Tämä ei ole täysin varmaa, ja siksi hänen ehkä kannattaisi yrittää lapsijuttua?

    Äänestä

Tuolla elämäntyylillä lapsi(a) olisi jo tullut jos on tullakseen, eli ei välttämättä onnistu...
Lapsettomuutta on kaikenlaisilla ihmisillä elämäntavoista riippumatta tai niistäkin riippuen.

Äänestä
  • Tuksulla alapään pitkäkestoiset tulehdukset, klamydiat, jne. ovat voineet tuhota kyvyn saada lapsia.

    Äänestä

  • Lapsettomuus ja hedelmättömyys on ongelma, joka koskettaa monia.

    Äänestä

Ehkä Johannalta on puuttunut tarpeeksi tasokas siittäjä?

Äänestä
  • Havaijilaisesta Emmanuel Ponista yritettiin sellaista, mutta hän karkasi pää kolmantena kantapäänä.

    Äänestä

Ei tule Tuhnuttarista äitejä. Epäilen, onko Joelistakaan mulattilapsen isäksi. Siihen loppuu lahjakas kulttuurisuku Varkaudesta.

Äänestä
  • On ikävää, että noin hienon savolais-kansainvälisen perheen ja suvun jatkuvuus ja tarina loppuvat töksähtäen. Onneksi kuitenkin Taivaassa odottaa Julia, joka leikkii siellä Johannan ja Mika Kehän yhteisen lapsen kanssa jo.

    Äänestä

  • The-Tukiaiset kirjoitti:

    On ikävää, että noin hienon savolais-kansainvälisen perheen ja suvun jatkuvuus ja tarina loppuvat töksähtäen. Onneksi kuitenkin Taivaassa odottaa Julia, joka leikkii siellä Johannan ja Mika Kehän yhteisen lapsen kanssa jo.

    Keinosiemennys ja kohdunvuokraus avuksi uhkaavan katastrofin estämiseksi?

    Äänestä

  • The-Tukiaiset kirjoitti:

    On ikävää, että noin hienon savolais-kansainvälisen perheen ja suvun jatkuvuus ja tarina loppuvat töksähtäen. Onneksi kuitenkin Taivaassa odottaa Julia, joka leikkii siellä Johannan ja Mika Kehän yhteisen lapsen kanssa jo.

    Pirkule, unohdin Kooman kersan. Sehän voi tulla maan päälle, kun vaarikin palasi Tunkin mukaan helvetistä.

    Äänestä

  • kilkain kirjoitti:

    Pirkule, unohdin Kooman kersan. Sehän voi tulla maan päälle, kun vaarikin palasi Tunkin mukaan helvetistä.

    Paholaislapsi tulee. Oletko valmis?

    Äänestä

Onkohan sillä satiaisia?

Äänestä

Ne satiaiset voi hyvin kiipeillä kohdun suulle asti ja estää siimahäntien nousun ylemmäs.

Äänestä
  • Kutina haarovälissä ei välttämättä tarkoita satiaisia.

    Äänestä

Tämä kuulostaa varmaan hirveältä mutta toisaalta olisi mielenkiintoista nähdä millaisen aivovammaisen hirviön Tuksu pusertaisi tautien runtelemasta toosastaan. Ja miten nopeasti FAS:sta kärsivä Helen Keller lentäisi seinään ja katoaisi mystisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siitokseen kirjoitti:

Lapsi pitää tehdä heti! Nainen vanhenee ja rupsahtaminen on jo alkanut!

Siittäjä voi löytyä kaksikosta Tauski tai Henry the Great!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu