Saamelaiskäräjien hallitus on päättänyt järjestää uudet vaalit, koska vaalien tulos ei ollut hallituksen mielen mukainen. Tämän samaisen saamelaisen diktatuurin jäsenet haukkuvat Suomea rasistiseksi maaksi. Olisiko aika herätä tähän päivään?
Demokraattiset vaalit ovat saamelaisille utopiaa?
Mielikäinen
7178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
KHO:n ratkaisu antaa 93 suomalaiselle päätäntävaltaa saamelaisten kulttuuri-itsehallintoon kuuluvissa asioissa ei ole Suomen lakien mukainen eikä se ota huomioon kansainvälisiä ihmisoikeusperiaatteita. KHO:n 5 tuomaria sävelsivät itse oman määritelmänsä siitä, kuka on saamelainen ja asettuivat näin ylimmäksi asiantuntijaksi saamelaiskäräjistä riippumattoman vaalilautakunnan
ja saamelaiskäräjien hallituksen tilalle.
Toimenpiteet KHO:hon päin olleet sen verran kovia, että tuomarit unohtivat lakikirjat kokonaan. Hypnotisoiva rummutus on aseista vaarallisin ja saamelaisia ja saamelaiskäräjiä vastaan sitä on jatkunut neljännes vuosisata. Lukekaa kirja"Saamelaiskiista" ja päälle Erkki Pääkkösen väitöskirja.
Kirjan "Saamelaiskiista" teksti on pienen ääriryhmittymän Raamattuna toimiva pamfletti.
"Korvalääkäri":
Saamelaisilla ei ole ääriryhmittymiä. "Korvalääkärin" puheenvuoro edustaa sitä samaa saamelaisten etnistä identiteettiä pilkkaavaa näkökantaa ja asennetta, josta kirja Saamelaiskiista kertoo. Puheenvuoro on myös saamelaista kansanryhmää leimaava, koska siinä leimataan kokonaisen Vähemmistökansan mielipide ääriainekseksi.
Pitää lähettää kyselykaavakkeet kaikille Suomen saamelaisille, että voi sanoa mitä mieltä saamen kansa on.
Saamelaiskäräjät edustaa Suomen saamelaisia samalla mandaatilla kuin eduskunta Suomen kansalaisia.
Siellähän se vaaleissa katothin, mitä mieltä kansa on