Onko muita kenen tyttö/ poikaystävä on tappanut itsensä. Kertokaa kokemuksistanne. Miten selvisitte?. Minun aikaisempi poikaystäväni hirtti itsensä muutamia vuosia sitten. Vuosi sitten pikkuveljeni kuoli tapaturmaisesti. Rankkaa on ollut, kaikenlaisia oireita- unettomuutta, masennusta, ahdistusta, kuumeilua...Kaikesta on kuitenkin selvitty, nyt entistä vahvempana ja omasta itsestä tietoisempana. Itse pärjäsin välillä lääkkeiden avulla, välillä puhumalla, kunnes elämä taas voitti. Suurin osa ympärillä olevista ihmisistä suhtautui täysin idiottimaisesti.´Todella vaivaantuneesti ja jotkut välttelivät seuraani. Onneksi aina on ollut edes yksi ymmärtäväinen ihminen lähellä. Hirveitä kokemuksia ja pikkuveljeä on kova ikävä. Voimia teille, joilla on samanlaisia kokemuksia
LÄHEISEN KUOLEMA/ itsemurha
Handsu
4387
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minulla ei ole kokemusta, mutta luin tuon kirjoituksesi ja halusin toivottaa sinulle tsemppiä elämässä!!
Ja niinhän se vain on, että nekin asiat jotka eniten meitä satuttavat, kasvattavat meitä!
Itsemurhahan on ratkaisu sellaiselle joka ei enää yksin kertaisesti näe mitään muuta ratkaisua. Perheessäni on ollut yksi tällainen tapaus (ei kuitenkaan ydinperheessä). Ilm. hänellä ei ollut enää muuta vaihtoehtoa. Hän on päässyt vapauteen tuskistaan, elämä on ilmeisesti silloin olllut sellaisessa tilanteessa että muiden ihmisten suru ja muu ei enää ole vaikuttaneet hänen päätökseensä. Mielestäni kuitenkin tämä kyseinen päätös on läheisille mitä kamalin teko.
Oireistasi en osaa mitään sanoa, puhuminen auttaa varmasti ja ihan ammatti-ihmisen luona ouhuminenkin voi tehdä terää. Itse ajattelen kaikesta huolimatta että hän on nyt paremmasssa paikassa ja se hänelle suotakoon. Syitähän ei kannata lähteä etsimään, nitä ei järjellisiä sellaisia kuitenkaan löydä, on tuo sen verran käsittämätön teko. Mielestäni omakohtaisessa kokemuksessani oli jonkin asteinen mielenhäiriö(pitempi aikainen) joka voi mielestäni tulle ahdistuneisuudesta, stressistä ja sellaisesta. Nämä ovat vain minun mielipiteitäni joten sanomiani asioita en vakuuta ainoaksi totuudeksi.
Koita sinä kuitenkin jaksaa, porskutta elämässäsi eteenpäin. paistaa se päivä risukasaankin vaikkei aina uskoisi. Läheisten/ tuttujen käyttäytymisestä sen verran että sellaiset ihmiset joilla itsellää ei ole ollut vastaavia tapauksia, he eivät yksinkertaisesti tyiedä miten suhtautua, tai sitten he ehkä suhtautuvat siten miten ajattelevat että he itse haluaisivat heihiin suhtauduttavan samassa tilanteessa. Jotkut haluavat olla yksin jotkut eivät, surutapoja on monia. Puhuminen auttaa mielestäni silloin kun itse haluaa puhua, se että toinenkokoajan paasaa vieressä asiasta ei välttämättöä ole se paras mahdollinen siksi suosittelenkin ammattiauttajaa. Jotku t pääsevät tällaisen yli nopeammin kuin toiset... kommentteja sinulta ja muilta?
Parempaa jatkoa sulle!!
Tu viesti ei varmasti ollut tarkoitettu minulle??
Ihan aluksi haluaisin...pikkuveljesi on varmasti vaikea unohdettava. Eikä häntä pidäkään unohtaa vaan muistaa veljenä, joka oli kerran oikeasti olemassa kanssasi ja nyt sitten ei olekaan.
Minulla oli kaksi vuotta sitten ystävä, jonka tunsin vähän aikaa, mutta hän oli niin samanlainen kuin minä, että ihan ihastuin. Ja siten hän yllättäen tappoikin itsensä. Itkin jonkin verran ja muistan hänet aina. Samoin muistan erään lapsuuden leikkikaverini, jonka kanssa murrosikäisinä teimme kaikenlaista. Hän sairastui myöhemmin ja otti lääkkeitä. Olin häntä hautaamassa. Arkkua laskiessani itkin voimattomana.
Mutta minä elän vielä, vaikka olen kärsinyt masennuksesta. Ahdistaakin aikatavalla. Ja siksi ymmärrän miksi ystäväni ovat tappaneet itsensä. En mene perässä, koska en halua samanlaista kohtaloa itselleni. Toivun ja parannun. Elämä voittaa joskus, uskon.