kaiken varallako

käyttöesinekö

Olen usein ajatellut, että mitä sitä leikkimään veitsen kanssa, jos se ei ole sallittua mukana aina pitää. Silloin on nämä avaimen perävwitset ja niihin on silloin tyytyminen. Jos niitäkin aletaan pitää vaaran aiheuttajina, niin lopulta ruuvimeisseli kantaminen kin on rangaistava teko, saati jos yllättää ulkoa hohtimet kädessä tai muuta sellaista työkalua. Olen oppinut, että kun ei kerro, niin kaikesta selviää ja kun ei vedä veistä tai meisseliä esille uhkaavassa tilanteessa, niin ei tule vastaan virkavaltaa. Minulla on tylppäteräinen kätevä, jota en periaatesyistä ole kantanut mukana, enkä otsoa tai moraa, saati Ilvestä, mutta keräilen puukkoja edelleen, vaikka ne ei mukana kuljekaan. Ei puukko tai linkkari, kääntöveitsi, stiletti ole vaarallinen, sehän on vain käyttöesine, mutta vaaran aiheuttaa usein se, joka sitä kantaa, ei siis itsessään veitsi. Näin ollen minusta on turhaa huutaa lisää lupatarkastuksia ja käyttökieltoja ja muita esteitä selvän käyttöesineen kantamiselle.

0

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        52
        935
      2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

        Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
        Ikävä
        104
        891
      3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

        Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
        Kotimaiset julkkisjuorut
        16
        811
      4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

        Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
        Suomalaiset julkkikset
        3
        760
      5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

        Jos joskus kohtaatte?
        Ikävä
        70
        648
      6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

        Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
        Vain elämää
        2
        616
      7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

        Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
        Sinkut
        185
        579
      8. Jos oltais joskus samoissa bileissä

        Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
        Ikävä
        56
        561
      9. Ehkä taidat

        Luovuttaa.
        Ikävä
        70
        543
      10. Sinulle jota kaipaan!

        Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
        Ikävä
        24
        516
      Aihe