Hartolan kunnan vuokrataloihin tulossa pakolaisia

NiitäOnJokaPaikassa

Hartolan Toritien vuokratalot odottavat asukkaita.

Hartolan tyhjät vuokra-asunnot saattavat saada asukkaita nopeastikin, jos ensi maanantaina kokoontuva kunnanhallitus ja valtuusto hyväksyvät suunnitelman velkaisen ja kassakriisissä olevan Kiinteistö oy Kuninkaanpitäjän fuusioimisesta hallitusti kunnan toimintaan.

Kunnanjohtajan, kunnanhallituksen puheenjohtajan, valtuuston puheenjohtajan ja kiinteistöyhtiön hallituksen esittämä suunnitelma edellyttää, että kunta antaa kiinteistöyhtiölle 110 000 euron lainan, joka kirjataan luottotappioksi.

Kiinteistöyhtiön tyhjät asunnot vuokrataan muun muassa Heinolan vastaanottokeskusta hoitavalle Viittakivi oy:lle, joka sijoittaa niihin turvapaikanhakijaperheitä, mahdollisesti myös oleskeluluvan saaneita maahanmuuttajia viimeistään ensi vuoden alussa.

Myöhemmin kunnan on tarkoitus purkaa yhtiön huonokuntoisimmat vuokratalot Toritiellä, mahdolisesti myös Visantiellä.

Ellei kunta lainoita Kuninkaanpitäjää ja hanki taloihin asukkaita, ajautuu yhtiö konkurssiin joulukuussa. Pelkän lainan turvin toiminta voi jatkua ensi kevääseen.

8

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kjhgfdfghjkll

      hartolaiset huom kannattaa ottaa oppia ruotsista, siellä talot joihin matuja pitäisi tulla, hoidetaan sellaiseen kuntoon että ei tule ja rauha säilyy
      miksi heinolassa ei ole majotusapasiteettia, miksei niitä vielä kontiorannan varuskuntaan joka on tyhjillään

    • ytruytiuo

      Se uutinen oli etuliitteellä " ehkä" ja talot ovat niin huonokuntoisia että ovat purkua vailla.

    • Ruotimummo

      Toivotaan parasta että näin kävisi rukouspyyntöYläkertaan lähetetty joka on voimassa niin kauan kun asia valkenee.

      • adasdasdsad

        Joo, tosiaankin. Laita rukouspyyntö suoraan "sinne ylös jonnekin" korkeammille voimille. Maallinen papisto hevonkukkua välittää meidän asioistamme.


    • Vanharuotimummo

      Laitettu on pyysin että Hartolaan tulisi 300 uutta asukasta.
      Olisihan se kiva katsella muunkin värisiä naamoja kuin aina näitä valkoisia tai viikonlopun jälkeen punoittavia.

    • äläkatoollenkaantätä

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      93
      3641
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      29
      2393
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      142
      2049
    4. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      34
      901
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      44
      831
    6. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      30
      820
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      61
      795
    8. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      5
      789
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      40
      707
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      87
      686
    Aihe