Painajaiset, stressi, ahdistus..

uniavain

Oon ollut aina kova uneksimaan, lapsesta asti. Ei siis ole uutta että nään paljon unia, mutta nyt aamuisin herätessäni mielessä on vain painajaiset ja unen laatu on mitä on.. Aamuisin alkaa ahdistaa, tuntuu että päivä on jo valmiiksi pilalla yön unien takia. Unien muoto on jotenki muuttunut, ne on tosi toden tuntuisia ja keskittyy työhön tai parisuhteeseen. Tiedän olevani todella stressaantunut töiden takia tällä hetkellä, se on ainut selitys minkä keksin tälle. Tänäkin aamuna heräsin, mietin et jaaha, taas oli yö täynnä unia, painajaisia pääosin. Tuntu että vois nukahtaa vielä kun kellokin näytti vasta 05.15 mutta ei halua, siinä pelossa et unet jatkuu ja päätin nousta. Vessassa istuessani purskahdin täyteen itkuun, ilman varsinaista syytä. Jotenki vaan iski ihan älytön ahdistus. Päivät menee ihan ok kun pääsee aamusta yli. Mitä nyt töissä oon kuullu kommentteja et oletpa kireen olonen ja tainnu olla stressaava päivä kun tunnut käyvän niin kierroksilla. Ja eilen kun taas tulin kiukuspäissäni töistä (ilman syytä..) ja kerroin puolisolle et kylläpä huono päivä taas, hän tokas et vaikuttanu olleen koko viikko aika huono.. Oon kuulemma ollu koko ajan hirmu kireä ja ärsyyntyneen olonen, ite en ollut edes huomannut moista.
Se miks kirjotan asiasta tänne on se, että löytyiskö muita kellä olisi kokemusta vastaavasta? Tai ketkä muuten vaan tietäis tälläsestä jotain... Ei vi**uiluja yms, kiitos

4

483

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kannattaapuhua

      Ei sinua ainakaan v***lla auteta. Nyt olisi pysähtyminen paikallaan. Olisiko mahdollista saada lomaa. Puhuminen stressistä ja kertominen millaista painajaista näkee voisi auttaa purkamaan paineita. Älä ainakaan nukkumista pelkää niiden vuoksi.
      Sinulla on taipumus käydä paineita unielämän kautta.

      • uniavain

        Loman piti alkaa ensi viikolla, mutta sepä peruttiinkin ja siirrettiin keväälle.. Eli ei onnistu vaikka yrittäisikin...
        Iltaisin ei pelota käydä nukkumaan ja saan hyvin unen päästä kiinni mutta aamuisin ei halua käydä takaisin nukkumaan vaikka olisi mahdollisuus. Tuolloin yön unet on niin tuoreessa muistissa.
        Mieheni on suhteen alusta alkaen tiennyt että olen astetta kovempi stressaaja, hänelle se ei ole siis uutta jos mainitsen siitä eikä ehkä tämän vuoksi reagoi puheisiini mitenkään. Muuten hän on kyllä hyvä kuuntelija mutta tässä asiassa ainenkaan hänestä ei ole apua.. Eli kai se olisi jollekkin ihan ulkopuoliselle yritettävä puhua, tietäisi vaan miten. Olen ollut aina todella huono puhuja, en jotenkaan osaa tuoda puhumalla ilmi tunteitani ja ajatuksiani. Tuntuu että tulen aina väärinymmärretyksi kun yritän puhua jostakin.


    • ainaiset.painajaiset

      Näen itse oikeastaan joka yö painajaisia. Mulla se johtuu kahdesta asiasta: olen todella empaattinen sekä tiedostava. Tiedostan jatkuvasti pahan maailmamme pahuudet ja kärsimykset, ja empatia aiheuttaa sen, että kärsin kärsivien mukana. Kärsimys, jota on niin paljon niin kovin paljon, muuntuu nukkumisen aikana ahdistaviksi symboleiksi eli painajaisuniksi.

      Tiedän ja olen jo hyväksynyt, että tämä tulee jatkumaan koko loppuelämäni, ellei jompi kumpi tekijä poistu: empatiani tai maailman pahuus. Painajaiset ovat osa elämän tietäni, ja se on surullista, mutta ihan ok. Pystyn elämään niiden kanssa.

      Olen ottanut käyttöön joitakin selviytymismekanismeja niiden suhteen, kuten sen, että herättyäni vietän tuokion vuoteessa ja ajattelen tietoisesti, että se mitä juuri näin, oli vain unta, vaikka sen alkuperä onkin saattanut olla todellisessa maailmassa.

    • Jos puhuminen ei luonnistu, niin alkakaa kirjoittelemaan vaikka omaa muistelu- ja pohdiskelupäiväkirjaa. Kun huolet, paineet ja murheet työstää sanoin niin mieli selkiintyy ja tavallaan kirjoittaa asioita ulos.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe