skeida saastuttaa

"Kaiken kaikkiaan suunta on hyvä, sillä 25 eniten myydystä automerkistä ainoastaan yhden (Skoda) nousivat viime vuoteen verrattuna. "

http://tekniikanmaailma.fi/uutiset/fiat-on-puhtain

Niinpä ja niin, "yllättäen" itäautojen päästövähennykset eivät pysy muun maailman autoteollisuuden vauhdissa. Alati tiukentuvien päästörajojen myötä skoda jäänee marginaaliautoksi kadoten lopulta kokonaan kuten monet muut uusiutumiskyvyttömät merkit ovat jo historiassa tehneet - ja kadonneet.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hieno homma, kun jaksoit kelata vuoteen 2009 saakka. Vinkki: Noin vanhoja lehtiä saa lähes ilman lunastaa kirjastosta.

Äänestä

Kunhan lisätään skodan ja vw.n oikeat vääristelemättömät arvot niin päästöt 40 kertaistuvat.on meinaan skeidat ja vw.t tuon listan kärjessä kaikki.

Äänestä

röllin kulta-aikaa kun sai hieman matskua ja siementä. Nyt riittää puhtia ja intoa kaivella ATK:n syövereitä. No onhan se hyvä kun syrjäytyneelle reppanalle on kovasti puuhaa.

Äänestä

Ekat autot 1905 ja nyt vahvassa nosteessa oleva Skoda on katoamassa?
Pähkinänakkelille ei voi kun nauraa :DDD
Fakta on se, että dieseleissä rajat ulevat vastaan ja päästörajoja joko löysennetään tai dieseleistä luovutaan henkilöautoissa - monen kymmenen litran kusisäiliön kanssa läträäminen ja kallis tekniikka on aivan naurettavaa!
Skoda tulee olemaan vahva jatkossa bensan lisäksi hybrideissä ja vetyautoissa. Ei tartte odottaa kymmneiä vuosia kun tsekkien oma osaaminen päästetään irti ilman Volkkarin päästöhuijareita. Kaikkien etu: VW merkkinä on pahoin kärsinyt, Skoda ei ole ryvettynyt skandaaleissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ympäristöasiat.kuntoon kirjoitti:

"Kaiken kaikkiaan suunta on hyvä, sillä 25 eniten myydystä automerkistä ainoastaan yhden (Skoda) nousivat viime vuoteen verrattuna. "

http://tekniikanmaailma.fi/uutiset/fiat-on-puhtain

Niinpä ja niin, "yllättäen" itäautojen päästövähennykset eivät pysy muun maailman autoteollisuuden vauhdissa. Alati tiukentuvien päästörajojen myötä skoda jäänee marginaaliautoksi kadoten lopulta kokonaan kuten monet muut uusiutumiskyvyttömät merkit ovat jo historiassa tehneet - ja kadonneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu