Kalevasta lainattu teksi:
Vallinkorvan ja Päivärinteen hätämajoitukset muuttuvat vastaanottokeskuksiksi
Vallinkorvan ja Päivärinteen hätämajoitusyksiköt muuttuvat vastaanottokeskuksiksi vuodenvaihteessa. Maahanmuuttovirasto on sopinut asiasta SPR:n Oulun piirin kanssa.
Vallinkorvan apulaisjohtaja Petri Veijonen kertoo, että niin henkilökunta kuin asukkaat ovat hyvillään uutisesta.
– Paljon töitä on tehty ja oltu epätietoisia siitä, miten homma jatkuu. Myös asukkailta on tullut paljon kyselyitä saako tänne jäädä. He ovat tykänneet asua täällä, eivätkä haluaisi lähteä minnekään, Veijonen sanoo.
Vallinkorvassa ja Päivärinteellä muutos näkyy käytännön tasolla varsin vähän. Molempien henkilöstömäärä tarkastetaan vastaamaan Maahanmuuttoviraston suosituksia.
Molemmissa yksiköissä aloitetaan muun muassa suomen kielen opetus omana toimintana. Vallinkorvaan palkataan kaksi uutta suomen kielen opettajaa. Myös Päivärinteelle on tulossa muutamia uusia työntekijöitä.
Vallinkorvassa siirrytään jo marraskuun aikana pois ruokapalvelusta, jolloin kaikki asiakkaat pääsevät valmistamaan itse ruokansa. Keittiöihin on Veijosen mukaan lisätty keittolevyjä.
Vallinkorvassa on 260 asukasta ja Päivärinteellä 200. Asukasmäärät pysyvät molemmissa yksiköissä ennallaan.
Maahanmuuttovirastosta kerrotaan, että hätämajoitusyksiköitä voidaan muuttaa vastaanottokeskuksiksi, jos asumistilat soveltuvat pitkäaikaiseen käyttöön.
Vastaanottokeskusten sopimukset ovat voimassa toistaiseksi. Ne voidaan lakkauttaa kuuden kuukauden varoitusajalla, jos niille ei ole enää tarvetta.
Hiukkavaara ja Kastelli jatkavat hätämajoituksena
SPR:n Oulun piirin hallintojohtajan Ari Haarasen mukaan Hiukkavaaran hätämajoitusyksikön toiminta jatkuu ainakin huhtikuuhun saakka. Kastellin hätämajoituksen vuokrasopimusta Oulun kaupunki on jatkanut kesäkuun loppuun.
Myös yksityiset toimijat ovat perustaneet tai perustamassa nuorille turvapaikanhakijoille useita yksiköitä. ODL laajentaa vastaanottotoimintaansa Oulun seudulla, ja uusien yksiköiden jälkeen sillä on noin sata majoituspaikkaa alaikäisille turvapaikanhakijoille.
Nuorten Ystävät on puolestaan perustanut ryhmäkoteja Kuusamoon ja Tervareitin mukaan myös Muhokselle. Aiemmin Muhoksen valtuusto hylkäsi esityksen nuorten yksikön perustamisesta Päivärinteelle. Nyt Nuorten Ystävät on perustamassa asuntolaa yksityiseen kiinteistöön, johon ei tarvita kunnan lupaa.
Maahanmuuttoviraston mukaan Pohjois-Pohjanmaalla on tällä hetkellä 2300 täysi-ikäistä turvapaikanhakijaa.
Hätämajoitusyksiköiden muuttamisesta vastaanottokeskuksiksi kertoi ensin Tervareitti.
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/vallinkorvan-ja-paivarinteen-hatamajoitukset-muuttuvat-vastaanottokeskuksiksi/712799/
Jos tilat ovat "YKSITYISEN", niin siihen ei tarvitse kunnan taikka kaupungin lupaa. Vuokran voit neuvotella vaikka 50 kertaiseksi normaaliin verrattuna. SPR ja muut tahot maksavat sen. Tästä näyttääkin tulleen bisnes eräille suomalaisille jotka ovat julkisuudessakin olleet ja muista puhumattakaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
SOU WOT?
Vituttaako?
Kustannukset vuodelle 2016 ovat uusimman arvion mukaan 1.5 miljardia €
Ehdotankin kunniavieraiden majoituksen rahoittamista supistamalla muita kuluja, koska lainaa ei voida ottaa lisää.
****
Vähennettäviä kuluja voisi olla:
-Asuntolainojen korkovähennyksen poisto (350M €)
-Asumistukien puolitus (200M €)
-Harkinnanvaraisen sosiaalituen poisto (350M €)
-ALV:n nosto 1% (350M €)
-Opintotukien leikkaus 10-20% (45M €)
-Tupakka ja alkoholiverojen korotus 5-10% (20M €)
Tämä olisi hyvä alku mutta ei vielä valitettavasti riittävä.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/19/turvapaikanhakijoista-tulossa-miljardilasku-ex-kansliapaallikko-miksi-sita-hyssytellaan
Voi helvetti...Ei tietenkään ne mihinkään halua, kun ei tarvi tehdä töitä ja kantaa huolta vuokrista sun muusta. Yksityiset yhteisöt käärii taskuihinsa veronmaksajien rahoja. Oulu radiota ei viitsi enää kuunnella, kun siellä juontavat ämmät oikeita mamu hyysäreitä.
Aivan kauhistuttavaa, että me suomalaiset joudumme maksamaan mamujen ylläpitokustannuksina miljoonia ja taas miljoonia. Omien vähäosaisten kansalaisten elämä kurjistuu, mutta velkaa löytyy ja otetaan lisää, jotta voitaisiin elättää noita mamuja, joista varmuudella noin 60-65% ei tule saamaan oleskelulupaa maahamme, mutta siihen asti he nauttivat täällä täysihoidosta meidän kustannuksella.
Ei se omien vähäosaisten kansalaisten elämä mamujen takia kurjistu, vaan poliitikkojen. Maahanmuutto ei ole syy valtion velanottoon vaan huonosti hoidettu talous.