Jollakin teistä on varmasti kokemusta jostain sisäisestä "lukosta", joka estää käsittelemästä asioita jotka pitää masennusta yllä.
Mulla on jonkinlainen aavistus siitä mihin ne asiat ehkä liittyy, mutta en saa mitään kokonaiskuvaa. Ne aina silloin tällöin yrittää nousta pintaan, mutta joku stoppaa ne, ja ne painuu takasin. Varmaan ne on jotakin tosi vanhoja juttuja, kun ovat noin syvälle tiukasti painuneet. Jotkut asiat kyllä ihan tiedostan, mutta ne surettavat niin paljon, etten voi niistä puhua.
Nyt kysysinkin teiltä, kuinka te ootte sen lukon aukaisseet. Terapiassa varmaankin sitä vois selvitellä, mutta siellä en pysty sanomaan asiasta edes puolta sanaa. Pelkään että alan itkemään. Kuinka mä voisin sitä vyyhtiä alkaa purkamaan.Kun olo on niin raskas, kun pitää kaikkea kantaa mukanaan. Monesti tuntuu, etten ole kunnolla hengittänyt moneen päivään.
Kuinka mä saisin itteni avautumaan niin että pystyisin edes itkemään ja suremaan, se auttas jo paljon. Kyllä mä joskus yksin vähän itkenkin mutta se loppuu lyhyeen kun mä "huomaan" itkeväni, tavallaan yllätän itteni.
Mulla on jonkinlainen aavistus siitä mihin ne asiat ehkä liittyy, mutta en saa mitään kokonaiskuvaa. Ne aina silloin tällöin yrittää nousta pintaan, mutta joku stoppaa ne, ja ne painuu takasin. Varmaan ne on jotakin tosi vanhoja juttuja, kun ovat noin syvälle tiukasti painuneet. Jotkut asiat kyllä ihan tiedostan, mutta ne surettavat niin paljon, etten voi niistä puhua.
Nyt kysysinkin teiltä, kuinka te ootte sen lukon aukaisseet. Terapiassa varmaankin sitä vois selvitellä, mutta siellä en pysty sanomaan asiasta edes puolta sanaa. Pelkään että alan itkemään. Kuinka mä voisin sitä vyyhtiä alkaa purkamaan.Kun olo on niin raskas, kun pitää kaikkea kantaa mukanaan. Monesti tuntuu, etten ole kunnolla hengittänyt moneen päivään.
Kuinka mä saisin itteni avautumaan niin että pystyisin edes itkemään ja suremaan, se auttas jo paljon. Kyllä mä joskus yksin vähän itkenkin mutta se loppuu lyhyeen kun mä "huomaan" itkeväni, tavallaan yllätän itteni.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joo, oon itsekin tuossa tilassa ollut jo vuoden päivät. Masennuslääkkeillä (Efoxor) yrittänyt parantaa eloa. Vaan eipä juuri ole auttanut.
olla pöllötän, en itke en iloitse.
Kuulin sitten tutulta että on olemassa semmosiakin lääkkeitä, joita lekurit ei näköjään kovin mielellään kirjoita. Mieltä piristäviä, hyvän olon tunnetta ja elämän laatua parantavia lääkkeitä! esim. semmonen kun Remoran, josta ratiapharmilla halvempi versio olemassa. Mitrazapin on se vaikuttava aine.
- Kokeilin ja ávot! Lekuri kirjotti sitä mulle, siis ihan terveyskeskuslääkäri.
No näillähän alkoi olo muuttua! Jo ekana yönä,(tää on siis iltalääkettä). "Parantaa" untakin.
Kaikenlaista alkoi pulpahdella alitajunnasta. Olo oli kevyempi vaikka en niistä kenellekään puhunutkaan.
Pieni varoituksen sana vaan: tunne muistuttaa pilvessä oloa. Välillä tuli pahoja painajaisiakin että hikipäässä unia katselin enkä voinut herätä...huh!
Mutta kuten muutkin lääkkeet: luulisin että olo tasoittuu parin viikon jälkeen. Nyt olen näitä (15 mg) vasta viikon ajan ottanut.
Kannattaa kysyä lääkäriltä, olisko nuo sinulle sopivia!
- Itsehoidoista sen verran, että olen huomannut kirjoittelun auttavan. Eikä mitään tyhjän-paperin-kammoa tarvitse tuntea. Alkaa vaan raapusteleen jotain. Joskus sieltä pulpahtaa assosiaatioita jotka on ainakin mua auttaneet.
Onnea! Luojan kiitos nää yksinäiset pyhät on ohi!
Ja aurinko: tuu h-tissä jo esiin mollikka!!!
kirjoittaa niistä, vaikka vaan ensin itsellesi. Mä en pysty puhumaan tunteistani ollenkaan, joten kirjoitan niistä terapeutilleni. Sitten me yritetään käsitellä niitä. Välillä helpottaa vaan, että saan edes annettua se lapun luettavaksi terapeutilleni. Alkuun en edes meinannut kehdata antaa kirjoitustani luettavaksi.
Oonhan mä kokeillu kirjottaakin, vaan oon menny ihan lukkoon, enää en pysty edes siihen. Ei saa edes ajatuksesta kunnolla kiinni tai oikeammin ei uskalla edes tarttua siihen.
Mutta kiitos vastauksista, mä pistän nämä vinkit korvan taakse!
Hyvää alkanutta vuotta teille molemmille!