Sekalainen seurakunta palasi illanvietosta

mekkalaakokorahalla

Hatarien muistikuvieni mukaan meitä oli autossa monta.
Kotimatkalla tunki Matti kukkarooni.
Hetkeä myöhemmin sain Yrjön syliini ja niskaani kaatui kaksi Lainaa.
Poliisin pysäyttäessä olin hetken Urpona, mutta kuitenkin veivät putkaan ihan Simona.
Aamulla huomasin olevani hupaisa Veikko, sillä yksinhän minä sieltä olin tullut.
Tätä ei kyllä ymmärrä edes vanha Erkki.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pahus, koskaan en ole noin hauskalla reissulla ollut. Kerran tosin erehdyin
      Kukka kerhon Suvi retkelle, Loviisa oli silloin matkakohteena. Teemme retken Aina keväällä Taimi aikaan. Vappu Aamu on paras hetki lähteä liikkeelle. Lumi on jo sulanut, Pälvi siellä täällä, Kielo rullailee jo lehtiään ja Lemmikki kukkii kaikkialla Marja pensaiden juurilla.
      Päivä oli Tyyni ja Meri kuin Vieno Aava kaupungin liepeillä. Matkalla pelaamme korttia, niin nytkin, Impi ja Armas kaulakkain istuivat kuten Aina, Lempi leiskahteli, Ilma oli täynnä Tarua ja Taikaa kun nuo kaksi muiden Ilona kuhertelivat. Anna vielä yksi, Onni, se oli Hertta, Unelma kortti taas, Ansa naapurilleni oli jälleen kädessäni.
      Hilla ja Helinä ne vaan rupattivat, kuinka Ruusu lannoitetaan ja kuinka Lilja on vaikea…joo,joo…Ilta tuli, pääni oli kuin Minttu Miina, olin saanut tarpeekseni kukista ja retkistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      86
      1391
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      997
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      828
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      151
      800
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      707
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe